Hasselblad-yhteistyö on se, mistä OnePlussan uutuuksien kohdalla on kohistu. Älypuhelinvalmistajat ovat tehneet kameravalmistajien kanssa jo pitkään yhteistyötä, mutta se vaihtelee lähes pelkästä markkinointitempauksesta oikeaan yhdessä tehtyyn tuotekehitykseen. Näyttää siltä, että OnePlussan ja Hasselbladin yhteistyö on oikeasti merkittävä.

Puhelin- ja kameravalmistajien yhteistyöllä on pitkät perinteet. Nokia oli yksi ensimmäisiä, kun se teki N95-puhelimen kanssa yhteistyötä Zeissin kanssa. Sittemmin myös Sony on tehnyt yhteistyötä Zeissin kanssa.

Huawei on tehnyt jo vuosia yhteistyötä Leican kanssa ja tämä on ehkä kaikkein tuottoisin projekti. Huawein kameroita on pitkään pidetty markkinoiden parhaana ja sen laitteet ovat voittaneet palkintoja toisena perään. Leican osaamista on käytetty linssien kehittämiseen, kuvakennojen valintaan – Huawei ei ole metsästänyt suurinta pikselimäärää – ja siihen, miten pikselien dataa käsitellään kuvaprosessorissa.

Hasselblad on tietysti legendaarine kameravalmistaja. Nasa käytti sen kameroita Gemini- ja Mercury-ohjelmissa ja sen laitteilla on otettu ensimmäiset kuvat kuusta Nasan Apollo-lennoilla. Nokian Vertu-luksusbrändi teki yhteistyötä Hasselbladin kanssa, mutta tulokset eivät mairitelleet kumpaakaan. Motorola kehitti ruotsalaisyrityksen kanssa kameralisäosan Z-sarjaansa, mutta sekään ei tuottanut mitään mullistavaa kännykkäkuvaamiseen.

Entäpä nyt? OnePlussan mukaan 9-sarjan puhelimissa on käytetty Haselbladin tietotaitoa värien kalibroinnin kanssa. Tuloksena on siis mahdollisimman luonnollisesti toistetut värit. Uutta 9-sarjaa varten yhtiöt kehittivät yhdessä värien ja anturin kalibrointia. Seuraavaksi yhteistyö laajenee laiteratkaisujen tuotekehitykseen, jossa halutaan parantaa antureita ja optiikkaa.

Verkossa on jo esiintynyt vertailukuvia, jossa OP9 Pron tuottamia kuvia on asettetu iPhone 12 Pron ja Samsungin Galaxy S21+:n kuvien rinnalle. Molemmissa vertailuissa OnePlus näyttää tuottavan luonnollisempia värejä. Applen ja Samsungin algoritmien tuottamat kuvat ovat sävyltään lämpimämpiä. Tämä tekee niistä kivan näköisiä, mutta OnePlussan kuvien sävy on luonnollisempi.

Itse vertasin uuden 9 Pron ja viimevuotisen 8T-mallin kuvia ja vaikutelma on sama: Hasselbladin osaaminen värien prosessoinnissa oikeasti näkyy. Aiemmin OnePlussan kamerat ovat korostaneet enemmän punaisia ja keltaisia sävyjä, ja sama näkyy useimmissa kameroissa markkinoilla.

Tämä tarkoittaa samalla, että jotkut OnePlus 9 Pron kuvat näyttävät vähän tylsiltä. Väriskaala on latteampi. Tämä ei kuitenkaan ole ongelma, vaan vahvuus. Mikäli käyttää puhelinta yhtään vakavampaan kuvaukseen, on ehdoton etu, että esimerkiksi RAW-kuvien värit toistuvat mahdollisimman luonnollisesti.

Verkossa olevien esimerkkien perusteella OnePlus 9 Pro näyttää onnistuvan tuottamaan myös luonnollisempia selfie-kuvia. Ihon väri on aina ollut iso ongelma esimerkiksi muotokuvauksessa.

Vaatii tietenkin laajempaa testaamista, kuinka paljon Hasselblad-yhteistyö parantaa OnePlus-kuvien laatua. Pitää kuvata kaikilla eri kennoilla, eri valaistuksissa ja eri asetuksissa, ja verrata tuloksia OnePlussan kameroiden aiemmin tuottamiin kuviin. Jo nyt yhteistyö kuitenkin lupaa paljon.

ETNtv

Watch ECF videos

Tekoälyn avulla robotteja voidaan ohjata puheella

ETN - Technical article

Generatiivisen tekoälyn vallankumous, joka tuo chatbotit asiakaspalveluun ja mahdollistaa älykaiuttimien kaltaiset laitteet, on vasta alkua. Sama teknologia, joka ymmärtää ihmisten puhetta, siirtyy nyt robotiikkaan, missä se auttaa kehittämään algoritmeja robottien liikkeiden ohjaamiseen ja politiikkojen toteuttamiseen tärkeiden tehtävien suorittamiseksi.

Lue lisää...

SOM-ratkaisut ovat lääketieteellisen elektroniikan luotettava tulevaisuus

Lääketieteellinen elektroniikka on yksi nopeimmin kasvavista teollisuudenaloista. Väestön ikääntyminen, erityisesti länsimaissa, ja terveydenhuollon teknologioiden jatkuva kehitys pitävät yllä kovaa kysyntää ja ohjaavat alan tutkimus- ja tuotekehitystä, kirjoittaa Digi Internationalin OEM-ratkaisuista Euroopassa vastaava johtaja Ronald Singh.

Lue lisää...

LATEST NEWS

NEW PRODUCTS

 

NEWSFLASH

 SPONSORS

 

Etteplan supports customers cross industries in digitalizing their business from requirement specifications to solution development and implementation. With over 30 years of experience, Etteplan has the needed expertise to develop a wide range of industrial applications, from large established companies to start-ups. We deliver complete turn-key solutions containing cross-discipline know-how.

 

CN Rood offers technical solutions in the field of testing and measurement. We aim to remain leaders in that regard. Our customers are often not looking for a product, but for a solution, and we all have the drive to work on that solution. What we love to do most is to continually work on the latest developments in the field of testing and measuring equipment. Now and in the future.

 


EBV Elektronik was founded in 1969 and is one of the leading specialists in European semiconductor distribution. This success is based on the underlying company philosophy, which was developed a long time ago and which still applies today: operational excellence, flexibility, reliability and execution – with the goal of achieving the highest degree of customer satisfaction.

 

Tria is a world leader in the design and manufacture of embedded computing for OEMs. We offer a broad range of off-the-shelf modules to fully customized systems built for our customers. With a global footprint and deep in-house expertise, we support innovators from design to delivery.

congatec is a rapidly growing technology company focusing on embedded and edge computing products and services. The high-performance computer modules are used in a wide range of applications and devices in industrial automation, medical technology, robotics, telecommunications and many other verticals.

 

Mespek was founded in 1989. Our main products are embedded electronic modules, industrial PCs with peripherals, KVM and server management products, as well as wireless solutions for IoT applications.

 

Since 1985, Digi International Inc. (Digi) has been a pioneer in wireless communication, forging the future for connected devices and responding to the needs of the people and enterprises that use them.

 

CVG Convergens is an ICT services company specialized in embedded systems, smart connected products and ICT systems and processes for SME businesses. Our mission is to help our clients, our team, and the society to improve and thrive by providing reliable and sustainable solutions, services, and products by creative and efficient application of technology.

 

BCC Solutions Oy is a Finnish company that, in addition to expert services, offers comprehensive equipment solutions for data transfer and telecommunication networks, as well as their analysis, testing and measurement. We broadly represent the industry's leading brands.

 

Acal BFi has trusted expertise in advanced electronics for 50 years. If you’re in search of a trusted technology solutions partner, your search ends here. Our extensive knowledge, cutting-edge portfolio, and worldwide capabilities are at your service to bring the future into reality.

 





ECF template