Euroopan unioni yrittää asettaa pelisääntöjä digitaalisille palveluille. DSA-lainsäädännön (Digital Service Act) hankalin kysymys koskee somealustoja ja sananvapautta. Kuinka turvata sananvapaus? Kuka määrittelee, mitä sisältöjä somesta saa tai pitää poistaa?

DSA eli digitaalisten palveluiden EU-lainsäädäntö tulee suureen tarpeeseen. Edellisen kerran EU määritteli internetin säätöjä 20 vuotta sitten, jolloin määriteltiin sähköisen kaupan pelisääntöjä.

Tänään pohjoismaiset mepit esittelivät DSA-reguloinnin lähtökohtia ja haasteita. Tanskalaisen Christel Schaldemosen mukaan eurooppalaista demokratiaa uhkaa se, miten algoritmit toimivat isoilla alustoilla.

- DSA-ehdotus on hyvä lähtökohta, mutta siitä puuttuu vielä moni asia. Käyttäjälle pitää myöntää tiettyjä oikeuksia. Jos tili uhataan poistaa tai laittaa jäähylle, siitä pitää saada varoitus. Tilin poistamisesta pitää myös voida valittaa.

Somejättien suuri valta kävi ehkä selvimmin ilmi tammikuussa, kun Twitter esti presidentti Donald Trumpin tilin käytön lopullisesti. - Haitallisen (harmful) sisällön poistaminen on erittäin hankala kysymys. Regulaattorin ei pidä määritellä, mitä sisältöjä poistetaan, mutta alustojen pitää olla kuitenkin vastuussa siitä, mitä niiden sisällä julkaistaan, Schaldemose korosti.

Kokoomuksen Henna Virkkunen toimii parlamentin teollisuusvaliokunnassa DSA-esittelijänä. Hänen mukaansa laittoman sisällön jakamisen haluavat estää kaikki, mutta ongelmia tulee jo siitä, että eri jäsenmaissa eri asiat määritellään laittomaksi.

- Pohjoismaissa ei ole tapana ylireguloida asioita, mutta muualla Euroopassa on usein tehty niin. Keskustelu keskittyy nyt isoihin austoihin, mutta uusi lainsäädäntö koskee kaikkia toimijoita, ei vain Facebookia, Twitteriä ja Instagramia. Pk-yrityksille ei pidä asettaa liikaa vaatimuksia, Virkkunen korosti.

Some-alustojen haaste on se, että niistä on tullut tavallaan julkisia tiloja. Sellaisena ne ovat tärkeitä välineitä yhteiskunnalliselle keskustelulle ja jopa demokratian toteutumiselle.

Ruotsalainen Arba Kokalarin mukaan DSA-lansäädäntö on erityisen tärkeä Pohjoismaiden kannalta. - Meillä on vahva historia ilmaisunvapauden suojaamisessa ja vahva internet-historia, sekä eturivin yrityksiä. DSA:n tarkoitus on selventää sitä, miten laki toimii verkossa.

- Tässä on kolme tärkeää periaatetta. Ensinnäkin pitää ymmärtää, että se mikä on laitonta verkon ulkopuolella, on laitonta myös verkossa. Toiseksi sananvapautta pitää suojella: ei voi tulla tilannetta, jossa alustoista tulee totuuden määrittelijöitä. Kolmanneksi pitää välttää yliregulointia. Emme halua DSA.sta uutta GDPR:ää.

Kokalarin mukaan parlamentissa on jo kuultu ajatuksia, jotka uhkaavat DSA-ehdotuksen sisältöä. – Jotkut haluavat reguloida haitallisia sisältöjä. Tämä on erittäin vaarallinen ajatus.

Lisäksi jotkut ryhmittymät parlamentissa haluavat kieltä kohdennetun mainonnan. Toiset haluavat määritellä somealustat julkaisijoiksi (publishers), jolloin niiden vastuut muuttuisivat merkittävästi.

- DSA ei voi kattaa kaikkea. Sen pohjalta ei pidä kieltää esimerkiksi terroristisia sisältöjä, koska ne ovat jo muun lainsäädännön perusteella örkeää rikollisuutta.

DSA-ehdotuksen mukaan kansalliset viranomaiset voivat määrätä alustan poistamaan sisältöjä, oli alusta missä maassa tahansa. Tämä on hankala määritys, koska some ei tunne valtioiden rajoja. - Saksa ei voi määritellä mitä on laitonta Tanskassa tai Ruotsissa, Kokalari selvensi.

DSA:n tehtävänä harmonisoi sen, miten laiton sisältö poistetaan. Kukin jäsenmaa määrittelee sen, mitä on laiton sisältö. - Haitallinen sisältö on vaikeampi kysymys: lainsäätäjä ei voi sanoa, mitä on haitallista. Ainoa keino on vaatia, että somealustat ovat avoimempia käyttämiensä algoritmien osalta. Miten ja millä perusteilla moderoidaan, Schaldemosen kysyy.

Sananvapaus on iso ongelma internetissä ja somealustoilla. Moni kysyy, oliko Trumpin poistaminen Twitteristä oikein. Jos some on julkinen tila, pitäisikö kaikilla olla oikeus päästä tähän tilaan?

Arba Kokalarin mukaan Trump-keskustelu osoittaa, että uutta regulaatiota tarvitaan. - Jos meillä olisi juridinen selvyys siitä, mikä on laitonta sisältöä, tästä ei edes keskusteltaisi.

Euroopan parlamentti otti ennakolta kantaa digipalvelusäädöksen sisältöön täysistunnossaan 21.10.2020. Sen jälkeen Euroopan komissio julkaisi asetusehdotuksensa 15.12.2020. Asetusehdotuksesta neuvotellaan juuri nyt ja siitä päätetään yhteispäätösmenettelyssä, eli parlamentti ja EU:n neuvosto päättävät asetuksen lopullisesta muodosta yhdessä.

Kuva: Unsplash

ETNtv

Watch ECF videos

Tekoälyn avulla robotteja voidaan ohjata puheella

ETN - Technical article

Generatiivisen tekoälyn vallankumous, joka tuo chatbotit asiakaspalveluun ja mahdollistaa älykaiuttimien kaltaiset laitteet, on vasta alkua. Sama teknologia, joka ymmärtää ihmisten puhetta, siirtyy nyt robotiikkaan, missä se auttaa kehittämään algoritmeja robottien liikkeiden ohjaamiseen ja politiikkojen toteuttamiseen tärkeiden tehtävien suorittamiseksi.

Lue lisää...

SOM-ratkaisut ovat lääketieteellisen elektroniikan luotettava tulevaisuus

Lääketieteellinen elektroniikka on yksi nopeimmin kasvavista teollisuudenaloista. Väestön ikääntyminen, erityisesti länsimaissa, ja terveydenhuollon teknologioiden jatkuva kehitys pitävät yllä kovaa kysyntää ja ohjaavat alan tutkimus- ja tuotekehitystä, kirjoittaa Digi Internationalin OEM-ratkaisuista Euroopassa vastaava johtaja Ronald Singh.

Lue lisää...

LATEST NEWS

NEW PRODUCTS

 

NEWSFLASH

 SPONSORS

 

Etteplan supports customers cross industries in digitalizing their business from requirement specifications to solution development and implementation. With over 30 years of experience, Etteplan has the needed expertise to develop a wide range of industrial applications, from large established companies to start-ups. We deliver complete turn-key solutions containing cross-discipline know-how.

 

CN Rood offers technical solutions in the field of testing and measurement. We aim to remain leaders in that regard. Our customers are often not looking for a product, but for a solution, and we all have the drive to work on that solution. What we love to do most is to continually work on the latest developments in the field of testing and measuring equipment. Now and in the future.

 


EBV Elektronik was founded in 1969 and is one of the leading specialists in European semiconductor distribution. This success is based on the underlying company philosophy, which was developed a long time ago and which still applies today: operational excellence, flexibility, reliability and execution – with the goal of achieving the highest degree of customer satisfaction.

 

Tria is a world leader in the design and manufacture of embedded computing for OEMs. We offer a broad range of off-the-shelf modules to fully customized systems built for our customers. With a global footprint and deep in-house expertise, we support innovators from design to delivery.

congatec is a rapidly growing technology company focusing on embedded and edge computing products and services. The high-performance computer modules are used in a wide range of applications and devices in industrial automation, medical technology, robotics, telecommunications and many other verticals.

 

Mespek was founded in 1989. Our main products are embedded electronic modules, industrial PCs with peripherals, KVM and server management products, as well as wireless solutions for IoT applications.

 

Since 1985, Digi International Inc. (Digi) has been a pioneer in wireless communication, forging the future for connected devices and responding to the needs of the people and enterprises that use them.

 

CVG Convergens is an ICT services company specialized in embedded systems, smart connected products and ICT systems and processes for SME businesses. Our mission is to help our clients, our team, and the society to improve and thrive by providing reliable and sustainable solutions, services, and products by creative and efficient application of technology.

 

BCC Solutions Oy is a Finnish company that, in addition to expert services, offers comprehensive equipment solutions for data transfer and telecommunication networks, as well as their analysis, testing and measurement. We broadly represent the industry's leading brands.

 

Acal BFi has trusted expertise in advanced electronics for 50 years. If you’re in search of a trusted technology solutions partner, your search ends here. Our extensive knowledge, cutting-edge portfolio, and worldwide capabilities are at your service to bring the future into reality.

 





ECF template