Jyväskylän yliopiston tutkijat ovat kehittäneet uudenlaisen monivaiheisen tunnistautumismenetelmän, joka voi mullistaa digitaalisen tunnistautumisen. SalaLogin-niminen ratkaisu korvaa perinteiset salasanat biometriikan sekä käyttäjän itse luomien vihjeiden ja salaisuuksien avulla, mikä tekee siitä turvallisemman ja helpomman käyttää.

Salasanat ovat edelleen yleisin tunnistautumismenetelmä, mutta niiden käyttöön liittyy merkittäviä ongelmia. Vuonna 2024 internetin käyttäjällä on keskimäärin 168 salasanaa, ja monien on vaikea hallita niitä kaikkia. Tämä johtaa riskialttiiseen käyttäytymiseen, kuten heikkojen salasanojen luomiseen ja saman salasanan uudelleenkäyttöön eri palveluissa.

Tilastojen mukaan jopa 80 prosenttia tietoturvaloukkauksista johtuu heikoista tai uudelleenkäytetyistä salasanoista. Tietomurrot aiheuttavat vuosittain merkittäviä taloudellisia menetyksiä sekä yksityishenkilöille että yrityksille. Jyväskylän yliopiston SAFE-projektin tutkijoiden tavoitteena on ollut kehittää ratkaisu, joka eliminoi nämä riskit.

Miten SalaLogin toimii?

Perinteisten salasanojen sijaan SalaLogin käyttää kolmiportaista tunnistautumista:

  1. Käyttäjä antaa sähköpostinsa palveluun kirjautuessaan.
  2. Biometrinen tunnistautuminen – Käyttäjä tunnistautuu esimerkiksi sormenjäljellä tai kasvojentunnistuksella.
  3. Käyttäjä valitsee oikean vaihtoehdon kuudesta aiemmin luodusta salaisesta koodista.

Ratkaisun etuna on, ettei käyttäjän tarvitse jatkuvasti muistaa uusia salasanoja tai käyttää monimutkaisia salasananhallintasovelluksia. Rekisteröitymisen yhteydessä luotavat kuusi salaista koodia on suunniteltu pysymään käyttäjän muistissa vihjeiden ansiosta.

- Halusimme kehittää tunnistautumismenetelmän, joka on sekä helppokäyttöinen että turvallinen. Testikäyttäjät kertoivat yllättyneensä siitä, miten helposti he muistivat salaiset koodinsa vihjeiden avulla. Lisäksi moni koki tunnistautumisen hauskana ja stressittömänä, kertoo SAFE-projektin johtava tutkija Naomi Woods.

Jyväskylän yliopiston kaksivuotinen tutkimushanke on nyt päättynyt, ja sen pohjalta on perustettu uusi kyberturvallisuusalan startup, Sala Secure Oy. Yritys aikoo kehittää SalaLoginista kaupallisesti kannattavan tuotteen ja hakea rahoitusta laajamittaisempaan käyttöönottoon.

Seuraavaksi edessä on tuotteen jatkokehitys, markkinoille pääsy ja rahoituksen turvaaminen. - Tavoitteemme on, että tulevaisuudessa käyttäjien ei tarvitse enää kamppailla satojen salasanojen kanssa, vaan tunnistautuminen on turvallista, vaivatonta ja jopa hauskaa, Woods summaa.

 

ETNtv

Watch ECF videos

Korteilla vauhtia IoT-kehitykseen

Sulautetun laitteen kehitys onnistuu useimmiten helpoiten valmiiden moduulien avulla. Nykyään niitä saa myös tehokkailla Apollo Lake -sarjan prosessoreilla varustettuna.

Lue lisÀÀ...

Suomen suurin valtti kybersodassa on luottamus

Teknologia19 – Aalto-yliopiston kyberturvallisuusprofessori Jarno Limnéll uskoo, että luotettavuudesta voi tulla suomalaisten yritysten suurin myyntivaltti tulevaisuudessa. – Tärkein kysymys on tulevaisuudessa, kehen ja mihin voimme luottaa. Luottamuksesta on tulossa hyvin arvokas aineeton pääoma yrityksille, Limnéll sanoi eilen messukeskuksessa.

Lue lisÀÀ...

LATEST NEWS

NEW PRODUCTS

 

NEWSFLASH

THIS SPACE TEMPORARILY LEFT BLANK

 SPONSORS

 

congatec is a rapidly growing technology company focusing on embedded and edge computing products and services. The high-performance computer modules are used in a wide range of applications and devices in industrial automation, medical technology, robotics, telecommunications and many other verticals.

CVG Convergens is an ICT services company specialized in embedded systems, smart connected products and ICT systems and processes for SME businesses. Our mission is to help our clients, our team, and the society to improve and thrive by providing reliable and sustainable solutions, services, and products by creative and efficient application of technology.

 

ADLINK Technology leads edge computing, the catalyst for a world powered by artificial intelligence. We manufacture edge hardware and develop edge software for embedded, distributed and intelligent computing - from powering medical PCs in the intensive care unit to building the world’s first high-speed autonomous race car - more than 1600 customers around the world trust ADLINK for mission-critical success.

 

 

Testhouse Nordic is the leading supplier of test and measurement products and solutions in the Nordic countries. We partner with world's most renowned suppliers. Through our expertise and strong relationships with our suppliers, we offer products and services that regularly exceed our customers’ expectations.

 

 

Mespek Oy is established 1989 and our focus is on industrial electronics and producing support services. The main product areas of Mespek are embedded modules, industrial computing, test&measurement modules and server management systems (KVM-switches).

 

BCC Solutions Oy is a Finnish company that, in addition to expert services, offers comprehensive equipment solutions for data transfer and telecommunication networks, as well as their analysis, testing and measurement. We broadly represent the industry's leading brands.

 

 

In cooperation with

 

 

 

and

 





ECF template