EU on ottamassa käyttöön useita uusia laitteiden tietoturvaan ja tekoälyyn liittyviä direktiivejä. Etteplanin myyntijohtaja Antti Tolvasen mukaan muutokset ovat merkittäviä. - Seuraavan kolmen vuoden aikana suurin osa nykyisistä laite- ja ohjelmistotuotteista muuttuu laittomiksi, hän sanoi ECF24-tapahtuman esityksessään.

- Tämä kehitys on jo alkanut ja se alkoi autoista. Moni valmistaja ilmoitti lakkauttavansa automalleja, koska niiden tekeminen uusien direktiivien mukaiseksi olisi maksanut jopa puolet siitä, mitä uuden automallin kehittäminen vaatii.

Tällä Tolvanen viittaa vaatimuksiin tehdä autoistakin alusta lähtien tietoturvallisia. Suunnittelussa tähän viitataan termillä secure by design. - Nyt odotetaan, että CRA- eli kyberresilienssidirektiivi tulee voimaan joskus vuoden 2027 lopulla, Tolvanen sanoi.

EU:n kaavailemat ja osin valmistuneet säädökset aiheuttavat isoja muutoksia kaikille elektroniikkaa suunnitteleville. CRA:n lisäksi tulee uusi radiolaitedirektiivi eli vanhan RED-määräyksen päivitys, jonka mukaan kaikkien radiolaitteiden pitää tukea uusia turvallisuusstandardeja vuoteen 2025 mennessä.

Useimpien EU:n alueella myyntiin tulevien laitteiden tulee täyttää kyberturvallisuusvaatimukset saadakseen CE-merkinnän. Vaatimukset koskevat sekä laitteiden että ohjelmistojen kehitystä ja dokumentointia. Käytännössä suunnittelijat joutuvat mukauttamaan kehitystyötään noudattaakseen uusia turvallisuusstandardeja ja varmistaakseen tuotteidensa saamisen pääsyn.

Muutoksista on lisäksi paljon epäselvyyttä myös yritysten parissa. Tolvanen muistuttaa, että ”markkinoilletuominen” tarkoittaa sitä hetkeä, jolloin uusi tuote tuodaan myyntiin Euroopassa CE-hyväksyttynä. Fyysisten laitteiden osalta raja on helppo, mutta määräykset koskevat myös ohjelmistotuotteita, jotka yhä useammin myydään lisensoitavina SaaS-tuotteita. - Jokainen uusi myyntisopimus on uusi tuote, jonka täytyy olla määräysten mukainen, Tolvanen muistutti.

Antti Tolvasen esitys on katsottavissa ECF-tapahtuman Youtube-kanavalla. Esityskalvot löytyvät täältä.

 

ETNtv

Watch ECF videos

Korteilla vauhtia IoT-kehitykseen

Sulautetun laitteen kehitys onnistuu useimmiten helpoiten valmiiden moduulien avulla. Nykyään niitä saa myös tehokkailla Apollo Lake -sarjan prosessoreilla varustettuna.

Lue lisää...

Suomen suurin valtti kybersodassa on luottamus

Teknologia19 – Aalto-yliopiston kyberturvallisuusprofessori Jarno Limnéll uskoo, että luotettavuudesta voi tulla suomalaisten yritysten suurin myyntivaltti tulevaisuudessa. – Tärkein kysymys on tulevaisuudessa, kehen ja mihin voimme luottaa. Luottamuksesta on tulossa hyvin arvokas aineeton pääoma yrityksille, Limnéll sanoi eilen messukeskuksessa.

Lue lisää...

LATEST NEWS

NEW PRODUCTS

 

NEWSFLASH

 SPONSORS

 

Etteplan supports customers cross industries in digitalizing their business from requirement specifications to solution development and implementation. With over 30 years of experience, Etteplan has the needed expertise to develop a wide range of industrial applications, from large established companies to start-ups. We deliver complete turn-key solutions containing cross-discipline know-how.

 

congatec is a rapidly growing technology company focusing on embedded and edge computing products and services. The high-performance computer modules are used in a wide range of applications and devices in industrial automation, medical technology, robotics, telecommunications and many other verticals.

CVG Convergens is an ICT services company specialized in embedded systems, smart connected products and ICT systems and processes for SME businesses. Our mission is to help our clients, our team, and the society to improve and thrive by providing reliable and sustainable solutions, services, and products by creative and efficient application of technology.

 

BCC Solutions Oy is a Finnish company that, in addition to expert services, offers comprehensive equipment solutions for data transfer and telecommunication networks, as well as their analysis, testing and measurement. We broadly represent the industry's leading brands.

 

Acal BFi has trusted expertise in advanced electronics for 50 years. If you’re in search of a trusted technology solutions partner, your search ends here. Our extensive knowledge, cutting-edge portfolio, and worldwide capabilities are at your service to bring the future into reality.

 

ADLINK Technology leads edge computing, the catalyst for a world powered by artificial intelligence. We manufacture edge hardware and develop edge software for embedded, distributed and intelligent computing - from powering medical PCs in the intensive care unit to building the world’s first high-speed autonomous race car - more than 1600 customers around the world trust ADLINK for mission-critical success.

 





ECF template