DNA ilmoitti elokuussa 2021 ajavansa 3G-verkkonsa alas Suomessa ja samalla yksi mobiiliteknologian aikakausi tulee päätökseen. Mutta miksi operaattori ajaa alas 3G-verkon, muttei vanhempaa GSM-verkkoa? DNA:n kuluttajaliiketoiminnan johtaja Pekka Väisänen selventää.

- Syy on siinä, että Suomen päätelaitekannassa on vielä pieni joukko vanhoja laitteita, jotka tukevat vain 2G-tekniikkaa, kun sen sijaan kaikki 3G-laitteet tukevat myös 2G-tekniikkaa. 2G on siis 3G:tä joustavampi tekniikka saattamaan loppuun asti vanhalle tekniikalle perustuvien laitteiden elinkaaren. 3G-verkon sulkeminen ei siis täysin lopeta vanhojenkaan laitteiden toimimista, kuten 2G-verkon sulkeminen tekisi, Väisänen avaa.

Syy siihen, miksi Suomessa voidaan luopua vanhasta teknologiasta ja ottaa nopeasti käyttöön uutta, johtuu suomalaisesta erityispiirteestä, jolle aikoinaan maailmalla jopa naureskeltiin. Suomen mobiili- ja verkkoteknologian historia on pitkä ja meillä on muihin verrattuna ollut aina poikkeuksellinen hinnoittelumalli.

3G:n myötä 2000-luvun alussa markkinoille tulivat ensimmäiset älypuhelimet ja mobiilidataa alettiin ensimmäistä kertaa pitää vakavasti otettavana innovaationa: puheluiden sijaan laitteita alettiin suunnitella data ja applikaatiot edellä.

- Muutos oli suuri, kun päätelaitteisiin alettiin kehittää sovelluksia eri tarpeisiin. Sovellusten myötä myös mobiilidatan tarve alkoi kasvaa ennen näkemättömällä tavalla, Väisänen summaa.

- Suomessa omaksuttiin muista maista poikkeava hinnoittelumalli, jossa liittymän hinta perustui liittymän nopeuteen eikä kulutettuun datamäärään. Tämä asiakaslähtöinen hinnoittelumalli johti siihen, että kuluttajat tottuivat käyttämään mobiilidataa kaikkialla, kun asiakkaiden ei tarvinnut pelätä yllätyslaskuja mobiilidatan käytöstä.

Tällä on ollut oma vaikutuksensa Suomen markkinoihin. Suuret datamäärät mobiiliverkoissa ovat johtaneet siihen, että suomalaiset operaattorit joutuvat hyvin etupainotteisesti investoimaan verkkojen laatuun ja uusimpiin teknologioihin. Suomessa aikoinaan käyttöönotettu nopeuspohjainen hinnoittelumalli selittää, miksi suomalaiset käyttävät huomattavasti enemmän mobiilidataa kuin muu maailma.

Kun 4G rantautui Suomeen 2010-luvulla, suurin muutos oli, että mobiiliverkko nopeutui entisestään ja verkon viive pieneni. Tämän myötä esimerkiksi suoratoistopalvelut ja sosiaaliset median palvelut tulivat mahdollisiksi. Lisäksi tämä mahdollisti koteihin entistä laadukkaamman laajakaistayhteyden mobiiliverkon välityksellä.

- Suomessa koko maan kattava 4G-verkko rakennettiin nopeammin kuin monissa muissa maissa ja kuluttajat omaksuivat uuden teknologian nopeasti. Suomalaiset operaattorit jatkoivat 3G-ajalta tutuksi tulleella nopeuteen perustuvalla kiinteällä hinnoittelulla. Lähes kaikkialla muualla maailmassa jatkui vallitsevana mallina datan kulutukseen perustuva hinnoittelu. Muualla maailmassa kuluttajat hakeutuvat aina kun mahdollista käyttämään vapaita wifi-verkkoja säästääkseen mobiilidataa ja saadakseen parempaa palvelun laatua. Suomessa kuluttajat mieluummin ottavat wifin pois päältä, koska mobiiliverkosta saa yleensä luotettavamman yhteyden ilman lisämaksua, Väisänen perustelee.

Väisäsen mukaan 5G tuo mukanaan monia uusia ominaisuuksia, joita ei aiemmissa mobiiliteknologioissa voitu toteuttaa. Aiemmin haasteena on ollut esimerkiksi se, että liittymän nopeus hidastuu, kun ihmiset katsovat suoratoistopalveluja yhtä aikaa monilta päätelaitteilta. 5G:ssä osa kapasiteetista voidaan varata tiettyä käyttöä varten.

- Nopea teknologinen kehitys mahdollistaa myös vanhasta teknologiasta luopumisen saumattomasti. Esimerkiksi viime vuonna DNA:n 3G-verkossa, josta olemme luopumassa vuoden 2023 loppuun mennessä, siirrettiin enää vain noin kaksi prosenttia mobiilidatasta. Tämän myötä resursseja vapautuu 4G- ja 5G-yhteyksien käyttöön, mikä mahdollistaa entistä paremman asiakaskokemuksen tulevaisuudessa.

 

ETNtv

Watch ECF videos

TekoÀlyn avulla robotteja voidaan ohjata puheella

ETN - Technical article

Generatiivisen tekoälyn vallankumous, joka tuo chatbotit asiakaspalveluun ja mahdollistaa älykaiuttimien kaltaiset laitteet, on vasta alkua. Sama teknologia, joka ymmärtää ihmisten puhetta, siirtyy nyt robotiikkaan, missä se auttaa kehittämään algoritmeja robottien liikkeiden ohjaamiseen ja politiikkojen toteuttamiseen tärkeiden tehtävien suorittamiseksi.

Lue lisÀÀ...

SOM-ratkaisut ovat lÀÀketieteellisen elektroniikan luotettava tulevaisuus

Lääketieteellinen elektroniikka on yksi nopeimmin kasvavista teollisuudenaloista. Väestön ikääntyminen, erityisesti länsimaissa, ja terveydenhuollon teknologioiden jatkuva kehitys pitävät yllä kovaa kysyntää ja ohjaavat alan tutkimus- ja tuotekehitystä, kirjoittaa Digi Internationalin OEM-ratkaisuista Euroopassa vastaava johtaja Ronald Singh.

Lue lisÀÀ...

LATEST NEWS

NEW PRODUCTS

 

NEWSFLASH

 SPONSORS

 

Etteplan supports customers cross industries in digitalizing their business from requirement specifications to solution development and implementation. With over 30 years of experience, Etteplan has the needed expertise to develop a wide range of industrial applications, from large established companies to start-ups. We deliver complete turn-key solutions containing cross-discipline know-how.

 

CN Rood offers technical solutions in the field of testing and measurement. We aim to remain leaders in that regard. Our customers are often not looking for a product, but for a solution, and we all have the drive to work on that solution. What we love to do most is to continually work on the latest developments in the field of testing and measuring equipment. Now and in the future.

 


EBV Elektronik was founded in 1969 and is one of the leading specialists in European semiconductor distribution. This success is based on the underlying company philosophy, which was developed a long time ago and which still applies today: operational excellence, flexibility, reliability and execution – with the goal of achieving the highest degree of customer satisfaction.

 

Tria is a world leader in the design and manufacture of embedded computing for OEMs. We offer a broad range of off-the-shelf modules to fully customized systems built for our customers. With a global footprint and deep in-house expertise, we support innovators from design to delivery.

congatec is a rapidly growing technology company focusing on embedded and edge computing products and services. The high-performance computer modules are used in a wide range of applications and devices in industrial automation, medical technology, robotics, telecommunications and many other verticals.

 

Mespek was founded in 1989. Our main products are embedded electronic modules, industrial PCs with peripherals, KVM and server management products, as well as wireless solutions for IoT applications.

 

Since 1985, Digi International Inc. (Digi) has been a pioneer in wireless communication, forging the future for connected devices and responding to the needs of the people and enterprises that use them.

 

CVG Convergens is an ICT services company specialized in embedded systems, smart connected products and ICT systems and processes for SME businesses. Our mission is to help our clients, our team, and the society to improve and thrive by providing reliable and sustainable solutions, services, and products by creative and efficient application of technology.

 

BCC Solutions Oy is a Finnish company that, in addition to expert services, offers comprehensive equipment solutions for data transfer and telecommunication networks, as well as their analysis, testing and measurement. We broadly represent the industry's leading brands.

 

Acal BFi has trusted expertise in advanced electronics for 50 years. If you’re in search of a trusted technology solutions partner, your search ends here. Our extensive knowledge, cutting-edge portfolio, and worldwide capabilities are at your service to bring the future into reality.

 





ECF template