Tietoturvayhtiö Check Point Software on julkaissut marraskuun haittaohjelmakatsauksensa. Tutkijat kertovat, että modulaarinen bottiverkko ja pankkitroijalainen Trickbot on maailman yleisin haittaohjelma. Sitä esiintyy viidessä prosentissa maailman yritysverkoista. Tammikuussa alasajettu Emotet on tehnyt paluun maailman yleisimpien haittaohjelmien joukkoon ollen marraskuussa sijalla seitsemän.

Huolimatta Europolin ja useiden lainvalvontaviranomaisten ponnisteluista Emotetin kaatamiseksi aiemmin tänä vuonna, pahamaineinen bottiverkko aktivoitui jälleen marraskuussa ja on jo maailman seitsemänneksi yleisin haittaohjelma. Kärkisijalla on jo kuudetta kertaa Trickbot. Se on osallisena myös Emotetin uudessa variantissa, joka asennetaan tartunnan saaneisiin laitteisiin Trickbotin infrastruktuuria käyttäen.

Emotet leviää haitallisia Word-, Excel- ja Zip-tiedostoja sisältävien tietojenkalastelusähköpostien kautta. Sähköpostin aiheet sisältävät esimerkiksi uutisia, laskuja ja väärennettyjä muistioita, ja niillä houkutellaan uhreja avaamaan viestit. Äskettäin Emotet alkoi levitä myös haitallisten, Adobe-ohjelmistoiksi naamioituneiden Windows-asennuspakettien kautta.

Check Pointin tietoturvatutkijoiden ryhmää johtava Maya Horowitzin mukaan Emotet on yksi kyberhistorian menestyneimmistä bottiverkoista, ja se on vastuussa viime vuosina nähdystä kohdennettujen kiristyshyökkäysten räjähdysmäisestä kasvusta. - Bottiverkon paluu on äärimmäisen huolestuttavaa, sillä se voi johtaa tällaisten hyökkäysten lisääntymiseen entisestään. Trickbotin infrastruktuurin käyttö lyhentää aikaa, joka Emotetilta kuluu riittävän merkittävän jalansijan rakentamiseen verkoissa ympäri maailmaa.

Suomen yleisin haitake marraskuussa oli kiristysohjelma Netwalker (Mailto), jota esiintyi noin seitsemässä prosentissa maan yritysverkoista. Emotet on ehtinyt myös Suomen haittaohjelmien top10:een.

Suomen yleisimmät haittaohjelmat marraskuussa 2021
  1. Netwalker (tunnetaan myös nimellä Mailto) – Päivitetty versio Kokoklock-kiristyshaittaohjelmasta, joka leviää enimmäkseen tietojenkalastelusähköpostien kautta. Esiintyvyys 6,90 %.
  2. XMRig – Monero-kryptovaluutan louhija. Esiintyvyys 2,16 %.
  3. TrickBot – Windows-alustaan kohdistettu, pääasiassa pankkihuijauksiin tähtäävä haittaohjelma, jota levitetään lähinnä roskapostikampanjoiden tai muiden haittaohjelmaperheiden kautta. Esiintyvyys 1,72 %.
  4. Formbook – Windows-järjestelmän haittaohjelma, joka kerää uhrien tietoja monin eri tavoin. Esiintyvyys 1,29 %.
  5. AgentTesla – Edistyksellinen etäkäyttötroijalainen, joka pystyy esimerkiksi uhrinsa näppäinten painalluksia seuraamalla ja kuvakaappauksia ottamalla pääsemään käsiksi kohdelaitteen ohjelmistoihin (esimerkiksi Outlook-sähköposti, Google Chrome ja Mozilla Firefox) syötettyihin kirjautumistietoihin. Esiintyvyys 1,29 %.
  6. WannaCry – Kiristysohjelma, joka levisi toukokuussa 2017 tapahtuneessa suurimittaisessa verkkohyökkäyksessä. Hyödyntää Windowsin EternalBlue-nimistä SMB-protokollaa levitäkseen verkkoyhteydestä toiseen. Esiintyvyys 1,29 %.
  7. Emotet – Kehittynyt, itsestään leviävä ja modulaarinen pankkitroijalainen, jota käytetään pääasiassa muiden haittaohjelmien levittämiseen. Väistelee virustutkia ja poistoyrityksiä. Pystyy leviämään myös sähköpostiliitteiden ja -linkkien kautta. Esiintyvyys 1,29 %.
  8. Remcos – Jakaa haittaohjelmia roskaposteihin liitettyjen Microsoft Office -asiakirjojen kautta. Esiintyvyys 1,29 %.
  9. Scrinject, Vidar, GhOst – Kaikkien haittaohjelmien esiintyvyys 0,86 %.
Maailman yleisimmät haittaohjelmat ja haavoittuvuudet marraskuussa 2021
  1. Trickbot – Bottiverkko ja pääasiassa pankkihuijauksiin tähtäävä haittaohjelma, joka saa jatkuvasti uusia päivityksiä. Esiintyvyys 5 %.
  2. AgentTesla – Edistyksellinen etäkäyttötroijalainen, joka pystyy esimerkiksi uhrinsa näppäinten painalluksia seuraamalla ja kuvakaappauksia ottamalla pääsemään käsiksi WiFi-salasanoihin ja muihin kohdelaitteen (esimerkiksi Outlook-sähköposti, Google Chrome ja Mozilla Firefox) tietoihin. Esiintyvyys 4 %.
  3. Formbook – Windows-järjestelmien haittaohjelma, joka kerää uhrien tietoja monin eri tavoin. Esiintyvyys 4 %.

ETNtv

Watch ECF videos

TekoÀlyn avulla robotteja voidaan ohjata puheella

ETN - Technical article

Generatiivisen tekoälyn vallankumous, joka tuo chatbotit asiakaspalveluun ja mahdollistaa älykaiuttimien kaltaiset laitteet, on vasta alkua. Sama teknologia, joka ymmärtää ihmisten puhetta, siirtyy nyt robotiikkaan, missä se auttaa kehittämään algoritmeja robottien liikkeiden ohjaamiseen ja politiikkojen toteuttamiseen tärkeiden tehtävien suorittamiseksi.

Lue lisÀÀ...

SOM-ratkaisut ovat lÀÀketieteellisen elektroniikan luotettava tulevaisuus

Lääketieteellinen elektroniikka on yksi nopeimmin kasvavista teollisuudenaloista. Väestön ikääntyminen, erityisesti länsimaissa, ja terveydenhuollon teknologioiden jatkuva kehitys pitävät yllä kovaa kysyntää ja ohjaavat alan tutkimus- ja tuotekehitystä, kirjoittaa Digi Internationalin OEM-ratkaisuista Euroopassa vastaava johtaja Ronald Singh.

Lue lisÀÀ...

LATEST NEWS

NEW PRODUCTS

 

NEWSFLASH

 SPONSORS

 

Etteplan supports customers cross industries in digitalizing their business from requirement specifications to solution development and implementation. With over 30 years of experience, Etteplan has the needed expertise to develop a wide range of industrial applications, from large established companies to start-ups. We deliver complete turn-key solutions containing cross-discipline know-how.

 

CN Rood offers technical solutions in the field of testing and measurement. We aim to remain leaders in that regard. Our customers are often not looking for a product, but for a solution, and we all have the drive to work on that solution. What we love to do most is to continually work on the latest developments in the field of testing and measuring equipment. Now and in the future.

 


EBV Elektronik was founded in 1969 and is one of the leading specialists in European semiconductor distribution. This success is based on the underlying company philosophy, which was developed a long time ago and which still applies today: operational excellence, flexibility, reliability and execution – with the goal of achieving the highest degree of customer satisfaction.

 

Tria is a world leader in the design and manufacture of embedded computing for OEMs. We offer a broad range of off-the-shelf modules to fully customized systems built for our customers. With a global footprint and deep in-house expertise, we support innovators from design to delivery.

congatec is a rapidly growing technology company focusing on embedded and edge computing products and services. The high-performance computer modules are used in a wide range of applications and devices in industrial automation, medical technology, robotics, telecommunications and many other verticals.

 

Mespek was founded in 1989. Our main products are embedded electronic modules, industrial PCs with peripherals, KVM and server management products, as well as wireless solutions for IoT applications.

 

Since 1985, Digi International Inc. (Digi) has been a pioneer in wireless communication, forging the future for connected devices and responding to the needs of the people and enterprises that use them.

 

CVG Convergens is an ICT services company specialized in embedded systems, smart connected products and ICT systems and processes for SME businesses. Our mission is to help our clients, our team, and the society to improve and thrive by providing reliable and sustainable solutions, services, and products by creative and efficient application of technology.

 

BCC Solutions Oy is a Finnish company that, in addition to expert services, offers comprehensive equipment solutions for data transfer and telecommunication networks, as well as their analysis, testing and measurement. We broadly represent the industry's leading brands.

 

Acal BFi has trusted expertise in advanced electronics for 50 years. If you’re in search of a trusted technology solutions partner, your search ends here. Our extensive knowledge, cutting-edge portfolio, and worldwide capabilities are at your service to bring the future into reality.

 





ECF template