Kestävän avaruustieteen ja -tekniikan huippuyksikön ensimmäinen satelliitti, Foresail-1, on valmis avaruuteen. Satelliitin matka Espoon Otaniemestä alkaa muutaman päivän kuluessa. Satelliitti laukaistaan kesällä SpaceX-yhtiön Falcon 9-raketilla Cape Canaveralin avaruuskeskuksesta Floridasta Yhdysvalloista.

Ensimmäinen pysähdyspaikka on Berliinissä Saksassa, jossa satelliitti integroidaan laukaisualustaan. Foresail-1:n toimittaa perille rakettiin saksalainen laukaisuvälittäjä EXOLaunch.  Kaikki Foresail-1-satelliitin järjestelmät ja tieteelliset instrumentit on kehitetty ja rakennettu Suomessa. Ilmatieteen laitoksen ja Turun yliopiston tiimit vastaavat tieteellisistä instrumenteista ja niiden mittauksista.

Satelliitin mission suunnittelusta ja satelliitin rakentamisesta on vastannut Aalto-yliopiston tiimi. Tiimi on kehittänyt satelliittilaboratoriossaan muun muassa täysin uuden, avoimen satelliittialustan. Satelliittialustaa eli kaikkia satelliitin toimintoja kuten asentojärjestelmää, radiota, keskustietokonetta, runkoa, antenneja, asentosensoreita, akkuja ja aurinkopaneeleja voidaan käyttää myöhemmin monipuolisesti myös muissa Suomen satelliittimissioissa. Satelliitin suunnitelmat avataan avoimen lähdekoodin projektiksi.

Aalto-yliopiston apulaisprofessori Jaan Praks kertoo, että satelliitin suunnittelussa kiinnitettiin erityistä huomiota satelliitin luotettavuuteen ja pitkäikäisyyteen suojaamalla satelliitin elektroniikka avaruussäteilyltä paremmin kuin aikaisemmissa piensatelliiteissa.

- Satelliitista on rakennettu projektin aikana useita kehitysversioita ja järjestelmien toimivuus on varmistettu kymmenissä testeissä, esimerkiksi korkeassa tärinässä, tyhjiössä sekä matalissa lämpötiloissa. Satelliitin lopullinen lentomalli integroidaan pian laukaisualustan lähtölaatikkoon, joka kiinnitetään lopuksi laukaisupaikalla Cape Canaveralissa Falcon 9-rakettiin, Praks sanoo.

Satelliitin ohjaamisesta ja operoinnista vastaa Otaniemen maa-asema, joka seuraa tällä hetkellä Aalto-1- sekä Suomi100-satelliittien matkaa avaruudessa. Maa-aseman toiminta perustuu Aalto-yliopistossa kehitettyihin ratkaisuihin ja ohjelmistoihin.

Maitopurkin kokoinen satelliitti kantaa mukanaan kahta huippuyksikön kehittämää, ainutlaatuista tieteellistä instrumenttia: lähiavaruuden säteily-ympäristöä tutkivaa PATE-hiukkasteleskooppia sekä satelliitin radalta poistavaa plasmajarrua.

Plasmajarrua on testattu jo vuonna 2017 laukaistussa Aalto-1-opiskelijasatelliitissa, ja nyt sen toimintaa on kehitetty entistä varmemmaksi. Plasmajarrun tavoitteena on vähentää merkittävästi kiertoradoille kertyvää avaruusromua nopeuttamalla käytöstä poistetun satelliitin ohjaamista ilmakehään, jossa se palaa poroksi. Normaalisti satelliiteilta kuluu vuosia painua ilmakehään, mutta plasmajarrun ansiosta matka voi nopeutua jopa kahteen kuukauteen.

Turun yliopistossa kehitetyn PATE-hiukkasteleskoopin tavoitteena on auttaa tutkijoita ymmärtämään entistä paremmin avaruuden säteily-ympäristöä ja sitä kautta pidentää satelliittien käyttöikää avaruudessa.

Kuva: Mikko Raskinen / Aalto-yliopisto

ETNtv

Watch ECF videos

Tekoälyn avulla robotteja voidaan ohjata puheella

ETN - Technical article

Generatiivisen tekoälyn vallankumous, joka tuo chatbotit asiakaspalveluun ja mahdollistaa älykaiuttimien kaltaiset laitteet, on vasta alkua. Sama teknologia, joka ymmärtää ihmisten puhetta, siirtyy nyt robotiikkaan, missä se auttaa kehittämään algoritmeja robottien liikkeiden ohjaamiseen ja politiikkojen toteuttamiseen tärkeiden tehtävien suorittamiseksi.

Lue lisää...

SOM-ratkaisut ovat lääketieteellisen elektroniikan luotettava tulevaisuus

Lääketieteellinen elektroniikka on yksi nopeimmin kasvavista teollisuudenaloista. Väestön ikääntyminen, erityisesti länsimaissa, ja terveydenhuollon teknologioiden jatkuva kehitys pitävät yllä kovaa kysyntää ja ohjaavat alan tutkimus- ja tuotekehitystä, kirjoittaa Digi Internationalin OEM-ratkaisuista Euroopassa vastaava johtaja Ronald Singh.

Lue lisää...

LATEST NEWS

NEW PRODUCTS

 

NEWSFLASH

 SPONSORS

 

Etteplan supports customers cross industries in digitalizing their business from requirement specifications to solution development and implementation. With over 30 years of experience, Etteplan has the needed expertise to develop a wide range of industrial applications, from large established companies to start-ups. We deliver complete turn-key solutions containing cross-discipline know-how.

 

CN Rood offers technical solutions in the field of testing and measurement. We aim to remain leaders in that regard. Our customers are often not looking for a product, but for a solution, and we all have the drive to work on that solution. What we love to do most is to continually work on the latest developments in the field of testing and measuring equipment. Now and in the future.

 


EBV Elektronik was founded in 1969 and is one of the leading specialists in European semiconductor distribution. This success is based on the underlying company philosophy, which was developed a long time ago and which still applies today: operational excellence, flexibility, reliability and execution – with the goal of achieving the highest degree of customer satisfaction.

 

Tria is a world leader in the design and manufacture of embedded computing for OEMs. We offer a broad range of off-the-shelf modules to fully customized systems built for our customers. With a global footprint and deep in-house expertise, we support innovators from design to delivery.

congatec is a rapidly growing technology company focusing on embedded and edge computing products and services. The high-performance computer modules are used in a wide range of applications and devices in industrial automation, medical technology, robotics, telecommunications and many other verticals.

 

Mespek was founded in 1989. Our main products are embedded electronic modules, industrial PCs with peripherals, KVM and server management products, as well as wireless solutions for IoT applications.

 

Since 1985, Digi International Inc. (Digi) has been a pioneer in wireless communication, forging the future for connected devices and responding to the needs of the people and enterprises that use them.

 

CVG Convergens is an ICT services company specialized in embedded systems, smart connected products and ICT systems and processes for SME businesses. Our mission is to help our clients, our team, and the society to improve and thrive by providing reliable and sustainable solutions, services, and products by creative and efficient application of technology.

 

BCC Solutions Oy is a Finnish company that, in addition to expert services, offers comprehensive equipment solutions for data transfer and telecommunication networks, as well as their analysis, testing and measurement. We broadly represent the industry's leading brands.

 

Acal BFi has trusted expertise in advanced electronics for 50 years. If you’re in search of a trusted technology solutions partner, your search ends here. Our extensive knowledge, cutting-edge portfolio, and worldwide capabilities are at your service to bring the future into reality.

 





ECF template