OnePlus on esitellyt virallisesti uusimman 10T-lippulaivamallinsa, jonka ominaisuudet eivät kyllä enää olleet mitään suuria salaisuuksia. Uutuus on onnistunut päivitys. Moni asia on kohdallaan 10T:ssä.

Aiemmin T-malli olisi ollut lippulaivapolven perusmallin päivitys, mutta tänä vuonna OnePlus ei julkistanut 10-perusmallia. Tämä ei ole mikään ongelma ja siinä, missä 10 Pro oli ennen kaikkea parempi kamerapuhelin Hasselblad-tekniikoineen, 10T keskittyy suorituskyvyn parantamiseen.

Tämä näkyy monella tavalla. Ensimmäistä kertaa OnePlus on sijoittanut 16 gigatavua LPDDR5-tyyppistä RAM-muistia laitteeseensa. Tämä näkyy ennen kaikkea siten, että käyttäjä voi ajaa suurempaa määrää sovelluksia rinnakkain. Tämä näkyy myös Geekbench-testin moniydinlukemassa, jossa 10T yltää todella kovaan lukemaan 3336. Esimerkiksi Samsungin Galaxy S21 -sarjan laitteet jäävät selvästi taakse.

Muutoin laitteen Snapdragon 8+ Gen 1 -prosessori on toki nopeinta, mitä Android-laitteissa löytyy. Se tekee laitteesta sujuvan, sillä 10 Pro -mallin edeltäjään verrattuna suorituskykyä on tullut 10 prosenttia lisää samalla, kun tehonkulutus on kutistunut 30 prosenttia. Sama parannus on saatu grafiikkaan. Kehitys on hyvää, mutta ei mitenkään ihmeellistä: tämä on käytännössä ollut pitkään normi huippuluokan älypuhelinpiireissä.

10T:n suurin valtti ja käytännössäkin oikeasti hämmästyttänyt ominaisuus on 150 watin SuperVOOC-lataus. Tällä teholla saa 10 minuutissa virtaa koko päivän tarpeisiin ja täyteen 4800 milliampeeritunnin akun lataa 19 minuutissa. Tämä käytännössä muuttaa koko lataamisen roolin puhelinkäytössä. Jopa jatkuvasti striimaavien nuorten elämä helpottuu.

Laturin maksimiteho on muuten 160 wattia. Yllättävää on se, ettei se merkittävästi lämpene, vaikka milliampeeritunnit valuvat niin nopeasti kahden latauspumpun kautta kahteen erilliseen 2400 milliampeeritunnin kennoon. Tämä perustuu jäähdytysrakenteeseen, jossa on kahdeksan erillistä kanavaa kuumuuden poisjohtamiseen sekä selvästi OnePlussan puhelimissa suurin jäähdytyskalvo. Jäähdytysratkaisun kokonaisala on 37038,8 neliömilliä ja se koostuu sekä suuresta kuparikalvosta että kennomaisesta 3D-grafiittirakenteesta.

Toisaalta latausjärjestelmä on varustettu suojaratkaisuilla, jotka katkaisevat virransyötön, mikäli komponentit lämpenevät liikaa. Tämä tapahtui tosin vain yhden kerran, kun laitetta otettiin käyttöön. Sovellusten siirtäminen puhelimeen tuotti sen verran lämpöä, että lataaminen keskeytettiin. Siispä suojaukset toimivat.

Suuri teho tarkoittaa sitä, että SuperVOOC150-laturilla voi ladata myös läppäriä. Oikeastaan ensimmäistä kertaa kännykkälaturi riittää tien päällä ainoaksi laturiksi. Laturin maksimiarvot ovat 20 V / 7,5A. Sillä voidaan ladata puhelinten myös 20 asteen pakkasessa, sillä akkua voidaan esilämmittää CPU:n tuottamalla lämmöllä. Nämä ovat oikeasti käänteentekeviä innovaatioita, joiden toivoisi yleistyvän. Laturi muuten tukee PD-standardilatausta 45 watin teholla, joten se on varsin nopea laturi muidenkin valmistajien laitteille.

OnePlus sanoo myös parantaneensa 10T:n suunnittelussa verkkoyhteyksiä. Laitteesta löytyy kaikkiaan 15 antennia, joista muodostuu 360 astetta kattava antennikuvio eri yhteyksille. Laitteen modeemi osaa myös etsiä tyhjiä kanavia solun alueelta ja virittyä niille.

OnePlus 10T:n ennakkomyynti alkaa heti ja se tulee kauppoihin 25. elokuuta. 8 + 128 gigatavun muistilla hinta on 699 euroa ja 16 + 256 gigatavun versio maksaa 799 euroa. Keväällä esitelty Pro-malli maksaa suuremmalla muistikombolla tällä hetkellä 899 euroa, joten uusi 10T on kyllä varteenotettava vaihtoehto sille.

Entäpä ne huonot puolet? No, OnePlus on jättänyt Alert Slider -liukukytkimen pois 10T-mallista. Kyse on toki jonkinlaisesta OnePlussan signature-ominaisuudesta, mutta yhtiön mukaan isompi akku, nopeampi lataus ja antennien lisääminen edellyttivät lisätilan saamista. Kytkimen puuttumiseen tottuu toki nopeasti. Myös langaton lataus puuttuu, mutta 150 watin langallinen teho korvaa puutteen enemmän kuin hyvin.

ETNtv

Watch ECF videos

TekoÀlyn avulla robotteja voidaan ohjata puheella

ETN - Technical article

Generatiivisen tekoälyn vallankumous, joka tuo chatbotit asiakaspalveluun ja mahdollistaa älykaiuttimien kaltaiset laitteet, on vasta alkua. Sama teknologia, joka ymmärtää ihmisten puhetta, siirtyy nyt robotiikkaan, missä se auttaa kehittämään algoritmeja robottien liikkeiden ohjaamiseen ja politiikkojen toteuttamiseen tärkeiden tehtävien suorittamiseksi.

Lue lisÀÀ...

SOM-ratkaisut ovat lÀÀketieteellisen elektroniikan luotettava tulevaisuus

Lääketieteellinen elektroniikka on yksi nopeimmin kasvavista teollisuudenaloista. Väestön ikääntyminen, erityisesti länsimaissa, ja terveydenhuollon teknologioiden jatkuva kehitys pitävät yllä kovaa kysyntää ja ohjaavat alan tutkimus- ja tuotekehitystä, kirjoittaa Digi Internationalin OEM-ratkaisuista Euroopassa vastaava johtaja Ronald Singh.

Lue lisÀÀ...

LATEST NEWS

NEW PRODUCTS

 

NEWSFLASH

 SPONSORS

 

Etteplan supports customers cross industries in digitalizing their business from requirement specifications to solution development and implementation. With over 30 years of experience, Etteplan has the needed expertise to develop a wide range of industrial applications, from large established companies to start-ups. We deliver complete turn-key solutions containing cross-discipline know-how.

 

CN Rood offers technical solutions in the field of testing and measurement. We aim to remain leaders in that regard. Our customers are often not looking for a product, but for a solution, and we all have the drive to work on that solution. What we love to do most is to continually work on the latest developments in the field of testing and measuring equipment. Now and in the future.

 


EBV Elektronik was founded in 1969 and is one of the leading specialists in European semiconductor distribution. This success is based on the underlying company philosophy, which was developed a long time ago and which still applies today: operational excellence, flexibility, reliability and execution – with the goal of achieving the highest degree of customer satisfaction.

 

Tria is a world leader in the design and manufacture of embedded computing for OEMs. We offer a broad range of off-the-shelf modules to fully customized systems built for our customers. With a global footprint and deep in-house expertise, we support innovators from design to delivery.

congatec is a rapidly growing technology company focusing on embedded and edge computing products and services. The high-performance computer modules are used in a wide range of applications and devices in industrial automation, medical technology, robotics, telecommunications and many other verticals.

 

Mespek was founded in 1989. Our main products are embedded electronic modules, industrial PCs with peripherals, KVM and server management products, as well as wireless solutions for IoT applications.

 

Since 1985, Digi International Inc. (Digi) has been a pioneer in wireless communication, forging the future for connected devices and responding to the needs of the people and enterprises that use them.

 

CVG Convergens is an ICT services company specialized in embedded systems, smart connected products and ICT systems and processes for SME businesses. Our mission is to help our clients, our team, and the society to improve and thrive by providing reliable and sustainable solutions, services, and products by creative and efficient application of technology.

 

BCC Solutions Oy is a Finnish company that, in addition to expert services, offers comprehensive equipment solutions for data transfer and telecommunication networks, as well as their analysis, testing and measurement. We broadly represent the industry's leading brands.

 

Acal BFi has trusted expertise in advanced electronics for 50 years. If you’re in search of a trusted technology solutions partner, your search ends here. Our extensive knowledge, cutting-edge portfolio, and worldwide capabilities are at your service to bring the future into reality.

 





ECF template