Tekoäly-yritys Silo AI on julkistanut vuosittaisen Nordic State of AI -raporttinsa nyt toisen kerran. Toimitusjohtaja Peter Sarlinin mukaan tekoälyn hyödyntämisessä ollaan siirtymässä kypsään vaiheeseen. - Tekoälyä ei pidetä enää irrallisena ratkaisuna vaan siitä on tullut erottamaton osa yritysten tuotteita ja palveluita.

15 pohjoismaisen hallinnon ja tutkimusalan organisaation tuella toteutetun raportin mukaan tekoälyn hyödyntäminen on siirtymässä startup-hypen ajasta suuryritysten tuotteisiin ja palveluihin. Suomi on tekoälyvalmiudessa yksi maailman kärkimaita, vaikka investoinneissa se jääkin muiden Pohjoismaiden jälkeen.

Uusia tekoälyalan startup-yrityksiä syntyy nyt jatkuvasti vähemmän, kun taas suuryrityksissä tekoälyä hyödynnetään koko ajan laajemmin. 73 % tekoälyä hyödyntävistä pohjoismaisista yrityksistä sanoo Nordic State of AI -raportin kyselyssä hyödyntävänsä tekoälyä pääasiassa tuotteissaan ja palveluissaan.

Nordic State of AI -kyselyyn vastanneet yritykset ja organisaatiot myös sanovat kehittävänsä tekoälyn hyödyntämistä koko ajan entistä vauhdikkaammin: kolmasosa kertoo ottavansa uusia tekoälyratkaisuja käyttöön jo seuraavan kolmen kuukauden aikana ja lähes 75 prosenttia sanoo tekevänsä näin seuraavan vuoden aikana. 90 prosenttia kertoo pitävänsä tekoälyä joko erittäin tärkeänä tai tärkeänä organisaatiolleen.

Suomalaisista suuryrityksistä 16 prosenttia hyödyntää tekoälyä. Pohjoismaiden korkein aktiivisuusaste on Tanskassa, jossa 24 prosenttia suuryrityksistä käyttää tekoälyä toiminnassaan. Olemme kuitenkin Pohjoismaiden ykkönen tekoälyvalmiudessa ja neljäntenä koko maailman mittakaavassa. Euroopassa vain Iso-Britannia kiilaa Suomen edelle.

Vielä pari vuotta sitten tekoälymarkkina oli lähinnä uusia startuppeja, joita syntyikin pikavauhdilla. Tämä on nyt Peter Sarlinin mukaan muuttunut. - Useat, vielä joitakin vuosia sitten aktiiviset tekoäly-startupit ovat kadonneet, mikä ei johdu investointien puutteesta vaan muutoksesta tekoälyn hyödyntämistavoissa.

Kaikki Pohjoismaat ovat lisänneet rahallisia investointejaan tekoälyyn viime vuosina. Erityistä kasvua on ollut nähtävissä Ruotsissa, jossa investoinnit nousivat 200 miljoonasta dollarista yli 500 miljoonaan vuosien 2020 ja 2022 välillä. Investoinneissa Suomi ei pärjää muille maille. Maassamme investoitiin tekoälyyn vain hieman yli 100 miljoonaa dollaria vuonna 2021. Ruotsia lukuun ottamatta kaikkien maiden vuoden 2022 investointien ennustetaan pienenevän edellisvuoteen nähden.

Raportin mukaan yksi selkeimmistä esteistä tekoälyn käyttöönoton laajentumiselle on osaajien puute. Lähes puolet haastatelluista yrityksistä kertoi investoivansa rahallisesti uusien osaajien löytämiseen seuraavien kuuden kuukauden aikana. Monet luottavat yrityksen omaan osaamiseen: 79,8 prosenttia sanoi suosivansa sisäisiä tekoälyresursseja mikä asettaa paineita rekrytoinnille. Noin kolmannes kertoi käyttävänsä ulkopuolista apua ja 13,5 prosenttia kertoi ulkoistaneensa tekoälykehityksensä kokonaan.

ETNtv

Watch ECF videos

Tekoälyn avulla robotteja voidaan ohjata puheella

ETN - Technical article

Generatiivisen tekoälyn vallankumous, joka tuo chatbotit asiakaspalveluun ja mahdollistaa älykaiuttimien kaltaiset laitteet, on vasta alkua. Sama teknologia, joka ymmärtää ihmisten puhetta, siirtyy nyt robotiikkaan, missä se auttaa kehittämään algoritmeja robottien liikkeiden ohjaamiseen ja politiikkojen toteuttamiseen tärkeiden tehtävien suorittamiseksi.

Lue lisää...

SOM-ratkaisut ovat lääketieteellisen elektroniikan luotettava tulevaisuus

Lääketieteellinen elektroniikka on yksi nopeimmin kasvavista teollisuudenaloista. Väestön ikääntyminen, erityisesti länsimaissa, ja terveydenhuollon teknologioiden jatkuva kehitys pitävät yllä kovaa kysyntää ja ohjaavat alan tutkimus- ja tuotekehitystä, kirjoittaa Digi Internationalin OEM-ratkaisuista Euroopassa vastaava johtaja Ronald Singh.

Lue lisää...

LATEST NEWS

NEW PRODUCTS

 

NEWSFLASH

 SPONSORS

 

Etteplan supports customers cross industries in digitalizing their business from requirement specifications to solution development and implementation. With over 30 years of experience, Etteplan has the needed expertise to develop a wide range of industrial applications, from large established companies to start-ups. We deliver complete turn-key solutions containing cross-discipline know-how.

 

CN Rood offers technical solutions in the field of testing and measurement. We aim to remain leaders in that regard. Our customers are often not looking for a product, but for a solution, and we all have the drive to work on that solution. What we love to do most is to continually work on the latest developments in the field of testing and measuring equipment. Now and in the future.

 


EBV Elektronik was founded in 1969 and is one of the leading specialists in European semiconductor distribution. This success is based on the underlying company philosophy, which was developed a long time ago and which still applies today: operational excellence, flexibility, reliability and execution – with the goal of achieving the highest degree of customer satisfaction.

 

Tria is a world leader in the design and manufacture of embedded computing for OEMs. We offer a broad range of off-the-shelf modules to fully customized systems built for our customers. With a global footprint and deep in-house expertise, we support innovators from design to delivery.

congatec is a rapidly growing technology company focusing on embedded and edge computing products and services. The high-performance computer modules are used in a wide range of applications and devices in industrial automation, medical technology, robotics, telecommunications and many other verticals.

 

Mespek was founded in 1989. Our main products are embedded electronic modules, industrial PCs with peripherals, KVM and server management products, as well as wireless solutions for IoT applications.

 

Since 1985, Digi International Inc. (Digi) has been a pioneer in wireless communication, forging the future for connected devices and responding to the needs of the people and enterprises that use them.

 

CVG Convergens is an ICT services company specialized in embedded systems, smart connected products and ICT systems and processes for SME businesses. Our mission is to help our clients, our team, and the society to improve and thrive by providing reliable and sustainable solutions, services, and products by creative and efficient application of technology.

 

BCC Solutions Oy is a Finnish company that, in addition to expert services, offers comprehensive equipment solutions for data transfer and telecommunication networks, as well as their analysis, testing and measurement. We broadly represent the industry's leading brands.

 

Acal BFi has trusted expertise in advanced electronics for 50 years. If you’re in search of a trusted technology solutions partner, your search ends here. Our extensive knowledge, cutting-edge portfolio, and worldwide capabilities are at your service to bring the future into reality.

 





ECF template