Yhdistämällä nykyaikainen tieto- ja automaatiotekniikka sähkönjakeluun saadaan älykäs sähköverkko eli smart grid, kuten termi englanniksi kuuluu. Sen avulla voidaan päästä merkittäviin ympäristösäästöihin.

 

Älykkäät sähköverkot ovat yksi muotisana kun puhutaan energiatehokkuuden parantamisesta. Älykkäälle sähköverkolle ei ole kuitenkaan olemassa standardiin kirjoitettua määritelmää. Käytännössä älykäs sähköverkko tarkoittaa sähköverkkoa, jonka ylläpitoon ja hallintaan käytetään monipuolisesti nykyaikaista tieto- ja automaatiotekniikkaa.

Nyky-yhteiskunta halvaantuu muutamissa tunneissa, jos sähkönjakelu keskeytyy. Ruokakaupat ovat kiinni, eikä asuntojen ja toimistojen lämmitys toimi. Katkoksen jatkuessa yön yli talousveden tulo loppuu, kun vesitornit tyhjenevät eikä uutta vettä voida pumpata.

Sähkömarkkinalaki edellyttää älykkäämpää verkkoa

Ensimmäinen aalto sähköverkon älyistymisessä oli etäluettavien sähkömittarien asentaminen. Etälukeminen mahdollistaa monipuolisemmat hinnoittelumallit sekä tarkemman vikadiagnostiikan. Sähköverkkojen automaatiotekniikka on parantunut viime vuosikymmeninä ja mahdollistaa vikojen automaattisen paikantamisen ja parhaassa tapauksessa ohittamisen tai etäkorjaamisen.

Vuoden 2011 tapaninpäivän myrsky aikaansai poliittisen heräämisen sähkönjakelun merkitykseen: aikaisemmin pidemmät sähkökatkot olivat piinanneet lähinnä Itä-Suomen haja-asutusalueita, mutta nyt esimerkiksi Veikkola, 5000 asukkaan taajama 10 minuutin ajomatkan päässä kehä-III:lta, oli kaksi vuorokautta ilman sähköjä. Alueelta halvaantui kaikki toiminta terveyskeskusta ja vedenjakelua myöten.

Niinpä sähkömarkkinalakia tiukennettiin. Vuoteen 2028 mennessä sähkönjakelun varmuutta on parannettava niin, että asemakaava-alueilla yli 6 tunnin sähkökatkosten pitäisi olla mahdottomuus.

Asia on kaksitahoinen: sähkönjakelun toimintavarmuuden parantaminen maksaa – ja maksajana ovat sähkönkäyttäjät. Tehokkain tapa on ilmajohtojen korvaaminen maakaapeloinnilla. Myös johtojen siirtäminen metsästä teiden varteen ja vaihtoehtoisten sähkönsiirtoreittien lisääminen vähentää vikaherkkyyttä. Myrskyjen ohella varsinkin haja-asutusalueilla sähköjä katkovat lumikuorman takia linjoille kaatuvat puut.

Pitkät pitoajat

Monet yhteiskuntatekniset järjestelmät voidaan uusia nopeasti, mutta sähkönjakelussa investointien taloudelliset käyttöiät vaihtelevat muuntamoiden ja avojohtojen yli 50 vuodesta maakaapelien jopa yli 100 vuoteen.

Investoinnit ovat kalliita: esimerkiksi lyhyillä, muutaman kymmenen kilometrin matkoilla käytettävä 20 kilovoltin kolmijohtiminen puupylväslinja maksaa 20 000 euroa kilometriltä. Maakaapelilinjan kustannukset ovat vähintään kaksinkertaiset, mutta toisaalta taloudellinen pitoaikakin on kaksinkertainen.

Ympäristöystävällistä sähköä

Sähkönjakelun ympäristövaikutukset ovat varsin minimaalisia sähkön tuotannon ympäristövaikutuksiin verrattuna. Esimerkiksi Suomessa sähkön siirto- ja jakeluhäviöt ovat vain muutaman prosentin luokkaa.

Sähkönjakelun suurimmat ympäristövaikutukset ovat lähinnä maisemahaittoja: suuret voimalinjat ovat rumia ja rikkovat maiseman. Myös puupylväiden lahosuoja-aineet ja suurjännitekytkimissä käytetty rikkiheksafluoridikaasu aiheuttavat ympäristöhaittoja.

Hajautettu sähköntuotanto vaatii älyä

Varsinkin uusiutuvat energiamuodot ovat soveltuvia pientuotantoon. Esimerkiksi aurinkopaneeleilla päällystetyt katto ja pienoistuulivoimalat mahdollistavat sähkön tuotannon pienillä ympäristöhaitoilla.

Perinteinen sähköverkon suojalaiteautomatiikka on suunniteltu yksisuuntaista tehonsiirtoa ajatellen. Tietokoneistuminen mahdollistaa joustavamman suojaustekniikan, kun laitteita ei tarvitse vaihtaa vaan esimerkiksi uuden pienvoimalan lisääminen verkkoon voidaan huomioida vain ohjelmoimalla suojalaitteet uudelleen.

Uusiutuvat energiamuodot vaativat paljon sähköverkkoautomaatiolta: esimerkiksi aurinkopaneelien tehontuotto muuttuu muutamassa sekunnissa, kun aurinko menee pilveen.

Hajautettu sähköntuotanto parantaa myös kriisitilanteiden sähkönjakelua. Hurjimmissa tulevaisuusvisioissa koko sähköverkosta luovuttaisiin ja sähkö tuotettaisiin paikallisesti.

Älykäs kuormahuippuihin reagoiminen

Teollisuusmaissa sähkön kulutushuippuja tasataan tuottamalla kallista varavoimaa matalahyötysuhteisissa mutta nopeasti käynnistettävissä voimaloissa. Lyhyitä kulutushuippuja voitaisiin tasata yksinkertaisesti kytkemällä paljon sähköä kuluttavia laitteita pois päältä kulutushuipun ajaksi. Esimerkiksi sähkölämmityksen voi hyvin kytkeä vajaaksi tunniksi pois päältä ilman että se vaikuttaa huoneiston lämpötilaan havaittavasti. Tekniikka on jo koekäytössä Helsingin Energialla. Teollisuudessa vastaavaa on sovellettu jo kauan.

Sähköautojen yleistyessä on mahdollista että autojen akustoja käytettäisiin kuormahuippujen tasaamiseen. Esimerkiksi 50 kilowattitunnin akustosta riittää virtaa sähkölämmitteisellekin omakotitalolle useiden tuntien katkoksen ajaksi.

Oikeita ja keksittyjä ongelmia

Etäluettavat sähkömittarit ovat aiheuttaneet joissain kansalaisissa pelkoja niiden tuottamasta säteilystä. Tässä on kuitenkin kyse tiedon puutteesta: etäluettava sähkömittari lähettää joko kerran vuorokaudessa gsm-verkon kautta tai hieman useammin sähköverkon kautta kulutustiedot sähköyhtiöön. Tämä ei minkään tieteellisen tutkimuksen mukaan ole haitallista ihmisille.

Uutisissa nostetaan säännöllisesti esille milloin minkäkin maan sähköverkon alttius terrori-iskulle. Tosiasia on, että etenkin avojohdot ovat alttiita sabotaasille ja ilkivallalle. Suurjännitelinjan kaatamiseen ei tarvita kulmahiomakonetta tai moottorisahaa kummallisempaa asetta.

Terroriuhka pitää kuitenkin suhteuttaa muihin riskeihin: paljon vakavampaa vahinkoa saa aikaiseksi esimerkiksi ajamalla autolla väkijoukkoon tai laittamalla rautatielle esteen.

Etäluettavien mittarien tietoturvaongelmista on ollut vain vähän keskustelua. Sähköyhtiö pystyy katkaisemaan sähköt taloudesta sähköverkkoa pitkin, joten ainakin teoriassa sama onnistuu myös kyberterroristeilta.

Artikkelin kirjoittaja Vesa Linja-aho työskentelee Metropolia-ammattikorkeakoulussa autoelektroniikan lehtorina.

ETNtv

Watch ECF videos

Tekoälyn avulla robotteja voidaan ohjata puheella

ETN - Technical article

Generatiivisen tekoälyn vallankumous, joka tuo chatbotit asiakaspalveluun ja mahdollistaa älykaiuttimien kaltaiset laitteet, on vasta alkua. Sama teknologia, joka ymmärtää ihmisten puhetta, siirtyy nyt robotiikkaan, missä se auttaa kehittämään algoritmeja robottien liikkeiden ohjaamiseen ja politiikkojen toteuttamiseen tärkeiden tehtävien suorittamiseksi.

Lue lisää...

SOM-ratkaisut ovat lääketieteellisen elektroniikan luotettava tulevaisuus

Lääketieteellinen elektroniikka on yksi nopeimmin kasvavista teollisuudenaloista. Väestön ikääntyminen, erityisesti länsimaissa, ja terveydenhuollon teknologioiden jatkuva kehitys pitävät yllä kovaa kysyntää ja ohjaavat alan tutkimus- ja tuotekehitystä, kirjoittaa Digi Internationalin OEM-ratkaisuista Euroopassa vastaava johtaja Ronald Singh.

Lue lisää...

LATEST NEWS

NEW PRODUCTS

 

NEWSFLASH

 SPONSORS

 

Etteplan supports customers cross industries in digitalizing their business from requirement specifications to solution development and implementation. With over 30 years of experience, Etteplan has the needed expertise to develop a wide range of industrial applications, from large established companies to start-ups. We deliver complete turn-key solutions containing cross-discipline know-how.

 

CN Rood offers technical solutions in the field of testing and measurement. We aim to remain leaders in that regard. Our customers are often not looking for a product, but for a solution, and we all have the drive to work on that solution. What we love to do most is to continually work on the latest developments in the field of testing and measuring equipment. Now and in the future.

 


EBV Elektronik was founded in 1969 and is one of the leading specialists in European semiconductor distribution. This success is based on the underlying company philosophy, which was developed a long time ago and which still applies today: operational excellence, flexibility, reliability and execution – with the goal of achieving the highest degree of customer satisfaction.

 

Tria is a world leader in the design and manufacture of embedded computing for OEMs. We offer a broad range of off-the-shelf modules to fully customized systems built for our customers. With a global footprint and deep in-house expertise, we support innovators from design to delivery.

congatec is a rapidly growing technology company focusing on embedded and edge computing products and services. The high-performance computer modules are used in a wide range of applications and devices in industrial automation, medical technology, robotics, telecommunications and many other verticals.

 

Mespek was founded in 1989. Our main products are embedded electronic modules, industrial PCs with peripherals, KVM and server management products, as well as wireless solutions for IoT applications.

 

Since 1985, Digi International Inc. (Digi) has been a pioneer in wireless communication, forging the future for connected devices and responding to the needs of the people and enterprises that use them.

 

CVG Convergens is an ICT services company specialized in embedded systems, smart connected products and ICT systems and processes for SME businesses. Our mission is to help our clients, our team, and the society to improve and thrive by providing reliable and sustainable solutions, services, and products by creative and efficient application of technology.

 

BCC Solutions Oy is a Finnish company that, in addition to expert services, offers comprehensive equipment solutions for data transfer and telecommunication networks, as well as their analysis, testing and measurement. We broadly represent the industry's leading brands.

 

Acal BFi has trusted expertise in advanced electronics for 50 years. If you’re in search of a trusted technology solutions partner, your search ends here. Our extensive knowledge, cutting-edge portfolio, and worldwide capabilities are at your service to bring the future into reality.

 





ECF template