Reilu viikko ja kulutuselektroniikan CES-messut alkavat Las Vegasissa. Samalla kun pohditaan, mikä tekniikka tällä kertaa varastaa otsikot, voidaan julistaa, että messujen suosikki viisi vuotta sitten osoittautui käytännössä lähes täydelliseksi flopiksi.
Tämä tekniikka on 3D-kuva. Viisi vuotta sitten arvioitiin, että tekniikka valtaisi pikavauhtia olohuoneet elokuvateattereiden lisäksi. Sitten kehitys hidastui eri tekniikoiden – lähinnä aktiivi- ja passiivilasien välillä – väliseksi väittelyksi.
Vuonna 2012 markkinoille ilmestyi uusi tekniikka, joka kasvatti näytön koon nelinkertaiseksi Full HD:een verrattuna. Yhtäkkiä kuluttajien kiinnostus 4K-ruutuihin räjähti ja 3D jäi sivullisen asemaan.
3D näyttää hyvältä joissakin elokuvissa, jos ollaan elokuvateatterissa. Mutta miksi tekniikka on käytännössä epäonnistunut, vaikka jokaiseen uuteen televisioon on lisätty 3D-kuvan näyttäminen optiona?
Syitä tähän floppaamiseen voidaan toki pohtia. Analyytikoiden mukaan joiltakin ihmisiltä puuttuu kyky stereoskooppiseen näköön. Monille 3D-kuva aiheutti silmien rasittumista tai jopa pahoinvointia.
Alkuaikojen 3D-sisältö myös tuotettiin hyvin pikaisesti, koska uusiin teattereihin haluttiin nopeasti näytettävää. 3D ei kuitenkaan hyvin monissa tapauksissa anna mitään lisää itse tarinaan. Läheskään kaikki elokuvat eivät toimi 3D.nä esimerkiksi Gravity-elokuvan tavoin.
Mitä 3D:lle sitten tapahtuu? Jotkut uskovat yhä tekniikkaan. Heidän mukaansa 3D tulee kunnolla oikeuksiinsa vasta 8K-tasoisen kuvan kanssa. Toinen alue, jossa stereokuva odottaa läpilyöntiään, ovat erilaiset virtuaalitodellisuussovellukset.
