Jo pitkään on ollut itsestään selvää, että puhelimella voi soittaa mihin vuorokauden aikaan tahansa. Mutta miten oli asian laita silloin, kun puhelut välitettiin käsin? Oliko pienelläkin paikkakunnalla mahdollista soittaa vaikkapa poliisilaitokselle yökolmelta?

Vaikka ensimmäinen automaattikeskus tuli Helsinkiin jo vuonna 1922, pienemmissä kaupungeissa ja maaseudulla oli vielä pitkään käytössä käsivälitteisiä puhelinkeskuksia. Suomen viimeiset käsivälitteiset puhelinkeskukset Kolarissa, Pellossa ja Ylitorniolla automatisoitiin niinkin myöhään kuin 26. maaliskuuta 1980. Kyseisen päivän Helsingin Sanomissa kerrotaan, että jos kaikki puhelut hoidettaisiin käsivälitteisenä, tarvittaisiin noin 700 000 puhelunvälittäjää. Samassa artikkelista käy ilmi, että keskustelua automaation viemistä työpaikoista käytiin jo tuolloin – puhelinliikenteen automaatio oli vienyt vuosien saatossa noin 5000 puhelunvälittäjän työt. 

Mutta miten oli yöpäivystyksen laita? Suurissa kaupungeissa varmaankin riitti välitettäviä puheluja öisinkin, mutta miten oli pienten maalaiskuntien puhelinkeskusten laita? Kysytäänpä asiaa Tekniikan museosta.

Tekniikan museon amanuenssi Eeva Siltala kertoo, että kaupunkien ja maaseudun välillä oli eroa, ymmärrettävästi sen takia, että automaattikeskukset tulivat kaupunkeihin jo 1930-luvulla (Helsinkiin jo 1922), mutta maaseudulla 1950-luvulla ja viimeiset vasta 1970-luvulla. Siltala löytää nopeasti lisätietoa eri lähteistä:

Keski-Suomen museon sivuilla kerrotaan, että puhelinkeskukset olivat aluksi avoinna vain päiväsaikaan. Illalla ei voinut soittaa, kun kukaan ei yhdistänyt puhelua. Maaseudulla keskukset olivat vuonna 1946 yleensä avoinna arkisin kello 7-21. Jyväskylässä siirryttiin yöpäivystykseen jo vuonna 1912.

Puhelinvaihdevalmistaja Aastran sivuilla olevassa historiatekstissä kerrotaan, että maaseudulla tämä ’sentraalisantran’ työ oli tarkoitettu alkujaan sivutoimeksi, soittamaan pystyi vain päivisin, koska iltaisin kukaan ei ollut yhdistämässä puhelua. Pian kuitenkin tämä uusi kommunikaatiomuoto tuli niin suosituksi, että käytännössä työ oli päätoimista, vuorokauden ympäri. Keskuksenhoitajan vastuulla oli myös pitää kirjanpitoa puheluista, sillä sen perusteella tilaajat maksoivat puhelinlaskunsa.

Työvuoron pituus oli yksi vuorokausi. Joku oli aina töissä. Joihinkin keskuksiin säännölliset työajat tulivat 1947.

Isoissa kaupungeissa puhelinkeskusten öinen kiinniolo koettiin ongelmaksi jo puhelimen alkuaikoina ja siihen puututtiin pian. Siltala löytää lisätietoa kirjasta U. E. Moisala - Kauko Rahko - Oiva Turpeinen, Puhelin ja puhelinlaitokset Suomessa 1877 - 1977, jonka asia hiersi jo toissa vuosisadalla: ”… suuremmaksi puutteeksi koettiin puhelinkeskusten sulkeminen yön ajaksi. Sen vuoksi useissa suurimmissa kaupungeissa yöpäivystys järjestettiin varsin pian. Esimerkiksi Turussa tämä tapahtui jo tammikuun alussa 1883. Sen sijaan maaseudulla monet puhelinlaitokset vielä 1900-luvun puolellakin toimivat vain päivisin. ... kriisiaikoina ... pyrittiin keskusasemien aukioloajat saamaan ympärivuorokautisiksi." (Sivu 465)

Ylen Vintti-sarja kertoo yhden puhelinkeskuksenhoitajan tarinan. Tyyne Kammonen hoiti Virroilla Koron puhelinkeskusta. Yleinen käsitys ja ilkeilyn aihe oli, että sentraalisantrat kuuntelivat puheluja ja tiesivät näin koko seutukunnan asiat. ”Ei minun tarvinnut kuunnella. Minua ei kiinnostanut, eikä siinä ollut aikaa kuunnella”, Tyyne Kammonen vakuuttaa. Keskus automatisoitiin vuonna 1963 ja Tyynen työt loppuivat.

Vesa Linja-aho, lehtori, Metropolia-ammattikorkeakoulu

ETNtv

Watch ECF videos

Tekoälyn avulla robotteja voidaan ohjata puheella

ETN - Technical article

Generatiivisen tekoälyn vallankumous, joka tuo chatbotit asiakaspalveluun ja mahdollistaa älykaiuttimien kaltaiset laitteet, on vasta alkua. Sama teknologia, joka ymmärtää ihmisten puhetta, siirtyy nyt robotiikkaan, missä se auttaa kehittämään algoritmeja robottien liikkeiden ohjaamiseen ja politiikkojen toteuttamiseen tärkeiden tehtävien suorittamiseksi.

Lue lisää...

SOM-ratkaisut ovat lääketieteellisen elektroniikan luotettava tulevaisuus

Lääketieteellinen elektroniikka on yksi nopeimmin kasvavista teollisuudenaloista. Väestön ikääntyminen, erityisesti länsimaissa, ja terveydenhuollon teknologioiden jatkuva kehitys pitävät yllä kovaa kysyntää ja ohjaavat alan tutkimus- ja tuotekehitystä, kirjoittaa Digi Internationalin OEM-ratkaisuista Euroopassa vastaava johtaja Ronald Singh.

Lue lisää...

LATEST NEWS

NEW PRODUCTS

 

NEWSFLASH

 SPONSORS

 

Etteplan supports customers cross industries in digitalizing their business from requirement specifications to solution development and implementation. With over 30 years of experience, Etteplan has the needed expertise to develop a wide range of industrial applications, from large established companies to start-ups. We deliver complete turn-key solutions containing cross-discipline know-how.

 

CN Rood offers technical solutions in the field of testing and measurement. We aim to remain leaders in that regard. Our customers are often not looking for a product, but for a solution, and we all have the drive to work on that solution. What we love to do most is to continually work on the latest developments in the field of testing and measuring equipment. Now and in the future.

 


EBV Elektronik was founded in 1969 and is one of the leading specialists in European semiconductor distribution. This success is based on the underlying company philosophy, which was developed a long time ago and which still applies today: operational excellence, flexibility, reliability and execution – with the goal of achieving the highest degree of customer satisfaction.

 

Tria is a world leader in the design and manufacture of embedded computing for OEMs. We offer a broad range of off-the-shelf modules to fully customized systems built for our customers. With a global footprint and deep in-house expertise, we support innovators from design to delivery.

congatec is a rapidly growing technology company focusing on embedded and edge computing products and services. The high-performance computer modules are used in a wide range of applications and devices in industrial automation, medical technology, robotics, telecommunications and many other verticals.

 

Mespek was founded in 1989. Our main products are embedded electronic modules, industrial PCs with peripherals, KVM and server management products, as well as wireless solutions for IoT applications.

 

Since 1985, Digi International Inc. (Digi) has been a pioneer in wireless communication, forging the future for connected devices and responding to the needs of the people and enterprises that use them.

 

CVG Convergens is an ICT services company specialized in embedded systems, smart connected products and ICT systems and processes for SME businesses. Our mission is to help our clients, our team, and the society to improve and thrive by providing reliable and sustainable solutions, services, and products by creative and efficient application of technology.

 

BCC Solutions Oy is a Finnish company that, in addition to expert services, offers comprehensive equipment solutions for data transfer and telecommunication networks, as well as their analysis, testing and measurement. We broadly represent the industry's leading brands.

 

Acal BFi has trusted expertise in advanced electronics for 50 years. If you’re in search of a trusted technology solutions partner, your search ends here. Our extensive knowledge, cutting-edge portfolio, and worldwide capabilities are at your service to bring the future into reality.

 





ECF template