Moni tuotantolaitos pyrkii digitalisoimaan prosessinsa ja usein tämä tehdään keräämällä tuotannosta ja koneista dataa ja lataamalla se pilvipalveluun, jossa sille voidaan tehdä erilaisia analyysiajoja. Kaikkeen dataan pilvitallennus ei sovi, muistuttaa konesalirakentaja Rittal.

Esimerkiksi teollisuusroboteilta saatavaa dataa on pystyttävä käsittelemään jopa reaaliajassa, mikä on johtanut siihen, että yritykset ovat rakentaneet keskitettyjen datakeskusten rinnalle ns. edge-datakeskuksia. Ne vievät laskenta- ja tallennuskapasiteetin sinne, missä dataa kerätään ja käsitellään.

- Moni järjestelmä on toteutettu niin, että jos latenssi eli viive kasvaa liian suureksi, vaarantuu koko järjestelmän toiminta. Ohjausjärjestelmien sekä niiden vaatiman datan ja laskentatehon on pakko olla paikan päällä, sanoo Rittalin IT-ratkaisupäällikkö Tomi Sandell.

Joskus oppi on tullut kantapään kautta. Sandell muistaa tapauksen, jossa tehtaan varastohallinta- ja logistiikkajärjestelmät oli keskitetty kauempana sijaitsevan pääkonttorin yhteyteen. Kun datayhteydet keskitettyyn konesaliin pettivät varayhteydestä huolimatta, keskeytyivät tehtaan toimitukset siihen asti, kunnes datayhteydet saatiin palautettua. Pian tämän jälkeen tietohallintojohtaja palautti kriittiset varastonhallinta- ja logistiikkajärjestelmät takaisin tehtaan yhteyteen.

Tallennettava datamäärä kasvaa kiihtyvää tahtia tekniikan kehityksen myötä. Muun muassa kulunvalvonnassa käytettävä kasvojentunnistus edellyttää huomattavasti suurempien datamäärien käsittelemistä kuin vanhanaikaisemmat kulunvalvontaratkaisut. Myös paljon puhuttu esineiden internet, joka on teollisuudessa jo arkipäivää, turvottaa datamäärää tuntuvasti.

- Nykyiset datamäärät ovat niin poskettomia, ettei niiden hyödyntäminen internetin yli reaaliajassa ole mahdollista. Se voisi tulevaisuudessa olla jopa hengenvaarallista, kun robotit alkavat tehdä leikkausoperaatioita – ei ole vaihtoehtoa, jossa leikkaus keskeytyy, kun robotin ja datakeskuksen välinen yhteys takkuilee, Sandell sanoo.

Termi edge (suom. reuna) tulee siitä, että tuotantolaitokset ovat kaukana yrityksen pääasiallisesta tietoverkosta – ikään kuin sen reunalla. Edge-datakeskukset ovat yhteydessä pilvessä oleviin datakeskuksiin, sillä niiden keräämää dataa hyödynnetään myös pienemmällä kiireellä tehtävään tietojenkäsittelyyn, kuten laajamittaisempaan päätöksentekoon, tilastojen laskentaan ja mahdollisten huoltotoimenpiteiden ennustamiseen.

- Edge-datakeskus ei siis ole pilviratkaisun korvaaja, vaan sen täydentäjä. Useimmille teollisuusyrityksille paras toteutus on hybridimalli, jossa hyödynnetään sekä pilveä että edgeä, Sandell muistuttaa.

Rittal on kehittänyt edge-datakeskusratkaisuja, jotka skaalautuvat asiakkaan tarpeiden mukaan. Suosittu ratkaisu perustuu kontteihin, jotka sisältävät jäähdytyskomponentit, tulipalolta suojaavaa tekniikkaa sekä varavirtalähteen. Konttien tietoturvalliset ovet estävät luvattomat vieraat ja laajat monitorointiominaisuudet varmistavat laitteen toiminnan.

Rittalin edge-datakeskusta voi muokata standardoitujen moduulien avulla. Tavallisesti järjestelmä sisältää jo esiasennetun jäähdytysjärjestelmän sekä UPS-varavirtaratkaisun. Edge-datakeskusten koon voi valita tarpeen mukaan alkaen pienestä jäähdyttimellä, virranjakelulla ja UPS-laitteella varustetusta palvelinkaappiratkaisuista aina asiakkaan kohteeseen toimitettaviin suuren kapasiteetin kontti- tai turvahuoneratkaisuihin asti. Haastaviin tuotantoympäristöihin on saatavilla ratkaisuja, jotka suojaavat IT-järjestelmää fyysisiä uhkia, kuten kosteutta, pölyä, likaa, kemikaaleja tai luvatonta käyttöä vastaan.

Rittal on kehittänyt ratkaisuaan yhteistyössä kumppaneidensa kanssa, joihin lukeutuvat muun muassa ABB, HPE, IBM ja saksalainen pilvipalvelujen kehittäjä iNNOVO CLOUD.

ETNtv

Watch ECF videos

TekoÀlyn avulla robotteja voidaan ohjata puheella

ETN - Technical article

Generatiivisen tekoälyn vallankumous, joka tuo chatbotit asiakaspalveluun ja mahdollistaa älykaiuttimien kaltaiset laitteet, on vasta alkua. Sama teknologia, joka ymmärtää ihmisten puhetta, siirtyy nyt robotiikkaan, missä se auttaa kehittämään algoritmeja robottien liikkeiden ohjaamiseen ja politiikkojen toteuttamiseen tärkeiden tehtävien suorittamiseksi.

Lue lisÀÀ...

SOM-ratkaisut ovat lÀÀketieteellisen elektroniikan luotettava tulevaisuus

Lääketieteellinen elektroniikka on yksi nopeimmin kasvavista teollisuudenaloista. Väestön ikääntyminen, erityisesti länsimaissa, ja terveydenhuollon teknologioiden jatkuva kehitys pitävät yllä kovaa kysyntää ja ohjaavat alan tutkimus- ja tuotekehitystä, kirjoittaa Digi Internationalin OEM-ratkaisuista Euroopassa vastaava johtaja Ronald Singh.

Lue lisÀÀ...

LATEST NEWS

NEW PRODUCTS

 

NEWSFLASH

 SPONSORS

 

Etteplan supports customers cross industries in digitalizing their business from requirement specifications to solution development and implementation. With over 30 years of experience, Etteplan has the needed expertise to develop a wide range of industrial applications, from large established companies to start-ups. We deliver complete turn-key solutions containing cross-discipline know-how.

 

CN Rood offers technical solutions in the field of testing and measurement. We aim to remain leaders in that regard. Our customers are often not looking for a product, but for a solution, and we all have the drive to work on that solution. What we love to do most is to continually work on the latest developments in the field of testing and measuring equipment. Now and in the future.

 


EBV Elektronik was founded in 1969 and is one of the leading specialists in European semiconductor distribution. This success is based on the underlying company philosophy, which was developed a long time ago and which still applies today: operational excellence, flexibility, reliability and execution – with the goal of achieving the highest degree of customer satisfaction.

 

Tria is a world leader in the design and manufacture of embedded computing for OEMs. We offer a broad range of off-the-shelf modules to fully customized systems built for our customers. With a global footprint and deep in-house expertise, we support innovators from design to delivery.

congatec is a rapidly growing technology company focusing on embedded and edge computing products and services. The high-performance computer modules are used in a wide range of applications and devices in industrial automation, medical technology, robotics, telecommunications and many other verticals.

 

Mespek was founded in 1989. Our main products are embedded electronic modules, industrial PCs with peripherals, KVM and server management products, as well as wireless solutions for IoT applications.

 

Since 1985, Digi International Inc. (Digi) has been a pioneer in wireless communication, forging the future for connected devices and responding to the needs of the people and enterprises that use them.

 

CVG Convergens is an ICT services company specialized in embedded systems, smart connected products and ICT systems and processes for SME businesses. Our mission is to help our clients, our team, and the society to improve and thrive by providing reliable and sustainable solutions, services, and products by creative and efficient application of technology.

 

BCC Solutions Oy is a Finnish company that, in addition to expert services, offers comprehensive equipment solutions for data transfer and telecommunication networks, as well as their analysis, testing and measurement. We broadly represent the industry's leading brands.

 

Acal BFi has trusted expertise in advanced electronics for 50 years. If you’re in search of a trusted technology solutions partner, your search ends here. Our extensive knowledge, cutting-edge portfolio, and worldwide capabilities are at your service to bring the future into reality.

 





ECF template