
Applen vahva vuosi nostaa älypuhelinmarkkinat takaisin kasvuun, mutta edessä siintää jälleen notkahdus. IDC:n tuoreiden lukujen mukaan maailmanlaajuiset älypuhelintoimitukset kasvavat vuonna 2025 yhteensä 1,5 prosenttia 1,25 miljardiin laitteeseen. Suurin selittävä tekijä on Applen ennätysvuosi: iPhone 17 -sarjan vetämä kysyntä nostaa yhtiön toimitukset 247,4 miljoonaan laitteeseen, mikä merkitsee 6,1 prosentin vuosikasvua.
IDC korostaa erityisesti Kiinan merkitystä Applen paluussa vauhtiin. iPhone 17 -mallien kysyntä on ollut niin voimakasta, että Apple on noussut loka–marraskuun myynnissä selvästi markkinajohtajaksi yli 20 prosentin osuudella. Tämä käänsi Kiinan vuoden 2025 ennusteen yhden prosentin laskusta kolmen prosentin kasvuun – poikkeuksellinen harppaus markkinalla, joka oli aiemmin hiipunut. Nousu näkyy myös Euroopassa ja Yhdysvalloissa, joissa kysyntä oli hidastunut jo usean syklin ajan.
Vaikka vuoden 2025 näkymät ovat vahvat, vuosi 2026 näyttää heikommalta. IDC ennustaa toimitusten laskevan 0,9 prosenttia komponenttipulan, erityisesti muistien niukkuuden ja hinnannousun, vuoksi. Apple myös siirtää seuraavan perusmallinsa lanseerauksen vuoden 2027 alkuun, mikä pudottaa iOS-laitteiden toimituksia jopa 4,2 prosenttia vuonna 2026. Muistipulan vaikutus tuntuu voimakkaimmin edullisissa Android-laitteissa, mikä lisää valmistajien paineita nostaa hintoja tai muokata tuoteportfolioitaan kohti kalliimpia malleja.
IDC:n mukaan markkina ei kuitenkaan romahda – keskihinta nousee ennätykselliseen 465 dollariin ja markkinan kokonaisarvo nousee kaikkien aikojen huippuun, 579 miljardiin dollariin.
Vuonna 2027 markkinan arvioidaan palaavan jälleen kasvuun. IDC ennustaa toimitusten nousevan 3 prosenttia, kun tarjonta normalisoituu ja Applen sykli palautuu uomiinsa.





















