
DDR5-muistien hinnat ovat kääntyneet selvään laskuun kuluttajamarkkinoilla Yhdysvalloissa, Kiinassa ja Euroopassa. Samalla valmistajien sopimushinnat ovat pysyneet vakaina, mikä viittaa siihen, että kyse on toistaiseksi kysynnän hetkellisestä notkahduksesta, ei koko markkinan käänteestä.
Sourceabilityn kokoaminen lukujen mukaan DDR5-muistien pitkään jatkunut hinnannousu on pysähtynyt ja kääntynyt laskuun kuluttajakanavissa. Muutos näkyy erityisesti retail-markkinoilla, joissa hinnat ovat pudonneet nopeasti useilla alueilla samanaikaisesti.
Saksassa DDR5-muistien hinnat laskivat maaliskuussa yli seitsemän prosenttia kuukaudessa, mikä katkaisi kahdeksan kuukauden nousuputken. Yhdysvalloissa yksittäisten muistipakettien hinnat ovat tulleet alas yli 20 prosenttia huipputasoista, ja Kiinassa 16 gigatavun moduulien hinnat ovat pudonneet jopa kolmanneksen alkuvuoden tasosta. Shenzhenin Huaqiangbein elektroniikkamarkkinassa on nähty jopa aggressiivista varastojen tyhjennystä selvästi alle aiempien hintatasojen.
Hintojen nopea lasku on herättänyt epäilyksiä kysynnän heikkenemisestä. Taiwanilaislähteiden mukaan johtopäätös on kuitenkin ennenaikainen. Valmistajien ja suurten asiakkaiden väliset sopimushinnat ovat pysyneet vakaina, eikä toimitusvolyymeissa ole nähty vastaavaa romahdusta.
Keskeinen selitys löytyy markkinarakenteesta. Spot- ja retail-hinnat reagoivat nopeasti kysynnän muutoksiin, mutta sopimusmarkkina seuraa viiveellä, tyypillisesti yhdestä kahteen kuukautta. Nykyinen hinnanlasku heijastaa ennen kaikkea kuluttajapuolen kysynnän pehmenemistä ja varastojen purkua, ei vielä koko DRAM-markkinan käännettä.
Samalla tarjontapuolella tapahtuu edelleen kiristymistä. DDR4-tuotantoa ajetaan alas, mikä tukee uudempien DDR5-moduulien hinnoittelua pidemmällä aikavälillä. Lisäksi teollisuus- ja sulautetuissa sovelluksissa kysyntä on jäykempää, koska vaihtoehtoja ei ole helposti saatavilla.
Taustalla on myös poikkeuksellisen voimakas hintasykli. DDR5-muistien hinnat nousivat yli 300 prosenttia vuoden 2025 jälkipuoliskolta vuoden 2026 alkuun, mikä johti aggressiiviseen varastointiin jakeluketjussa. Nyt nähtävä korjausliike näyttää pitkälti tämän ylilyönnin purkautumiselta.
Toistaiseksi palvelinpuolen kysyntä, mukaan lukien HBM- ja DRAM-ratkaisut, on pysynyt vahvana ja sidottuna pitkäkestoisiin sopimuksiin. Tämä tukee näkemystä, että kyse on rajatusta kuluttajamarkkinan korjausliikkeestä.





Belgialainen Melexis pyrkii madaltamaan BLDC-moottorien käyttöönoton kynnystä uudella ohjainpiirillään. Yhtiön MLX80339 tuo kolmivaiheisen tuuletinohjauksen massamarkkinaan ilman ohjelmistokehitystä: moottorinohjauslogiikka on valmiiksi integroitu piiriin ja käyttöönotto tehdään konfiguroimalla, ei koodaamalla.
















