
Linux-ytimen lähdekoodin koko lähestyy 41 miljoonan rivin rajaa. Linux 7.3-rc1 yltää jo 40,98 miljoonaan riviin, ja kasvusta huomattava osa tulee AMD grafiikkatuesta.
Linux 7.3 -ytimen ensimmäinen julkaisuehdokas eli rc1 sisältää cloc-työkalulla laskettuna 40,98 miljoonaa riviä. Linux 7.2:ssa vastaava luku oli 40,42 miljoonaa, joten yhden version aikana lähdekoodipuu on kasvanut yli puolella miljoonalla rivillä.
Varsinaista ohjelmakoodia Linux 7.3-rc1ä on noin 30,94 miljoonaa riviä. Lisäksi mukana on 4,91 miljoonaa kommenttiriviä ja 5,13 miljoonaa tyhjää riviä.
Kasvun taustalla on tällä kertaa erityisesti AMD:n GPU-piirien grafiikkatuki. Linus Torvalds nosti asian itse esiin sulkiessaan Linux 7.3:n kahden viikon mittaisen yhdistämisikkunan sunnuntaina.
Torvaldsin mukaan 7.3-rc1 on suuri sekä muutosten määrällä että varsinaisen diff-tiedoston koolla mitattuna. Suurta kokoa selittävät ennen kaikkea AMD:n uuden DCN6-näyttöarkkitehtuurin rekisterimäärittelyt sekä uuden sukupolven grafiikkalaitteistoa tukeva koodi. AMD GPU-koodi ja suuret header-tiedostot muodostavat Torvaldsin mukaan noin kolmanneksen koko Linux 7.3-rc1 muutospaketista.
AMD:n moderniin grafiikkatukeen liittyvien tiedostojen määrä vastaa jo noin 16 prosenttia eli lähes kuudesosaa koko Linux-lähdekoodipuun 40,98 miljoonasta rivistä.
Kuudesosa ei kuitenkaan tarkoita, että joka kuudes Linux-ytimen suorittama koodirivi olisi AMD grafiikka-ajuria. Lukuun sisältyvät varsinaisen AMDGPU-ajurin lisäksi esimerkiksi GPU-laskennan AMDKFD-ajuri, näyttötekniikan koodi sekä valtava määrä header-tiedostoihin tallennettuja laitteiston rekisterimäärittelyjä.
Torvaldsin mukaan juuri nämä rekisteritiedostot paisuttavat tällä kertaa muutospakettia poikkeuksellisen paljon. Jos AMD suuri koodimassa jätetään pois laskuista, Linux 7.3 yhdistämisikkuna näyttää hänen mukaansa varsin tavanomaiselta.
Kasvuvauhdin perusteella 41 miljoonan rivin raja rikkoutunee viimeistään Linux 7.4 yhteydessä.
Kuva tehty AI:lla.








Norjalainen Sensibel on esitellyt optiseen MEMS-tekniikkaan perustuvan SBM140B-mikrofonin, jonka dynamiikka yltää 136 desibeliin. Valmistajan mukaan vastaavaan suorituskykyyn ei päästä perinteisillä kapasitiivisilla MEMS-mikrofoneilla.









