
Schneider Electric tuo ohjelmistopohjaisen arkkitehtuurin keskijännitekojeistoihin. Tavoitteena on nopeuttaa erityisesti datakeskusten sähkönjakelujärjestelmien valmistusta ja käyttöönottoa. Yhtiön mukaan uusi ratkaisu voi lyhentää käyttöönottoon kuluvaa aikaa jopa puoleen.
Datakeskusten nopea rakentaminen asettaa uusia vaatimuksia sähköinfrastruktuurille. Perinteiset keskijännitekojeistot suunnitellaan usein asiakaskohtaisesti, mikä pidentää toimitusaikoja ja vaikeuttaa järjestelmien laajentamista.
Schneider Electric pyrkii muuttamaan tilanteen siirtämällä kojeistojen toiminnallisuutta yhä enemmän ohjelmistoon. Räätälöityjen laitteistokokoonpanojen sijasta käytetään standardoituja moduuleja, joiden ominaisuuksia voidaan määritellä ja päivittää ohjelmistolla.
Yhtiö väittää kehittäneensä maailman ensimmäisen täysin ohjelmistopohjaisen keskijännitekojeiston. Digitaalisia suojareleitä ja ohjelmoitavia ohjausjärjestelmiä on kuitenkin käytetty sähkönjakelussa jo pitkään. Schneiderin uutuus onkin ennen kaikkea koko kojeistoarkkitehtuurin standardointi ja toimintojen laajempi siirtäminen ohjelmiston hallintaan.
Schneider Electricin arvioiden mukaan uusi arkkitehtuuri voi nopeuttaa kojeistojen tilaamista ja valmistusta jopa kolminkertaisesti. Käyttöönottoon ja paikan päällä tehtäviin hyväksyntätesteihin kuluva aika voi puolittua, kun johdotuksia ja erillisiä komponentteja tarvitaan vähemmän.
Ohjelmistopohjaisuus mahdollistaa myös uusien ominaisuuksien lisäämisen ja päivitykset ilman käyttökatkoja. Sisäänrakennettu tiedonsiirto ja analytiikka tarjoavat reaaliaikaista tietoa kojeiston toiminnasta, ja EcoCare-palveluihin kuuluu tekoälyyn perustuva ennakoiva kunnossapito.
– Datakeskuksia rakennetaan kiihtyvällä vauhdilla, mutta perinteinen sähköinfrastruktuuri ei pysy muutoksen perässä. Ohjelmistopohjaisten keskijännitekojeistojen avulla tuomme ohjelmistoista tutun logiikan keskijännitekojeistoihin, sanoo Schneider Electricin Power Systems -liiketoiminnasta vastaava Melton Chang.
Uutta arkkitehtuuria pilotoidaan jo Equinixin kanssa todellisessa colocation-datakeskusympäristössä. Pilottiohjelmat jatkuvat vuoteen 2027, ja Schneider Electric aikoo tuoda ratkaisut laajemmin markkinoille vuonna 2028. Myöhemmin arkkitehtuuria on tarkoitus laajentaa myös muihin yhtiön sähkönjakelutuotteisiin.




















