Leonid Kupriyanovich syntyi 14.07.1929. Hänen elämästään emme valitettavasti tiedä kovin paljon, mutta sen tiedämme, että hän valmistui Moskovan teknillisestä valtionyliopistosta. Hän myös keksi ensimmäisen radiopuhelimen, jota nykyisin kutsuttaisiin matkapuhelimeksi.
Kupriyanovich oli lahjakas insinööri ja keksijä. Hän työskenteli yhdessä siloisen NL:n monista salaisista tiede- ja tutkimusinstituuteista, joten myös häntä koskevat tiedot olivat ja yhä ovat salaisia tai ne ovat menetetty ainiaaksi. Onneksi patenttien perusteella tiedämme jotain.
Patenteista nähdään, että Kupriyanovichin kehittämät laitteet olisivat voineet olla valtavia mullistuksia ja kaupallisia menestyksiä. Jo vuonna 1955 hän kehitti ensimmäisen lyhytaaltoisen radiokanavan mallin. Prototyyppi painoi kuitenkin lähes 2 kiloa ja keksijä innokkaana vaeltajana piti sitä painoa liian korkeana. Työt laitteen miniatyrisoinnin eteen kestivät muutaman vuoden, mutta loppujen lopuksi Kupriyanovich rakensi mallin, joka painoi vain 0,3 kiloa ja jonka kantama oli melkein 3 km. Se oli kuitenkin vain alkua.
Seuraavassa mallissa kantama tukiasemaan oli jopa 30 kilometriä. Laitteessa oli myös sisäinen akku, joka riitti yhdeksi päiväksi (useat nykyisten kännykköjen käyttäjät varmasti toteaisivat, että tänäänkin se on tietynlainen standardi). Kuten voi arvata, sen kokoinen laite ei tyydyttänyt Kupriyanovichin kunnianhimoa, joka teki kovemmin työtä ja saavutti seuraavia menestyksiä pienentäen prototyyppejä ja parantaen niiden mahdollisuuksia. Lopullinen malli painoi vain 60 grammaa ja sen kantama oli 80 km.
Neuvostoliittolaisen insinöörin keksinnöllä oli suuri potentiaali menestyä. Tukiasemien rakentaminen ja radiopuhelimien yleistäminen olisivat voineet muuttaa viestinnän historian kulkua, ainakin Neuvostoliitossa. Ehkä juuri se oli tappion syy ja vastaus kysymykseen, miksi luovuttiin laitteen kaupallistamisesta – radiopuhelimia käytti loppujen lopuksi vain erittäin rajoitettu lukumäärä valtion yksiköitä. Sen suhteen Kupriyanovichin tarina muistuttaa Jacek Karpińskin elämäntarinaa, jonka tietokoneet edelsivät sen ajan projekteja, mutta eivät saaneet esivallan hyväksyntää. Riippumatta siitä, mitkä olivat projektin hylkäämisen syyt, Kupriyanovich muutti kiinnostuksen kohdetta ja keskittyi lääketieteeseen. Samalla hän aloitti työnsä nukkumishäiriöiden hoitoa tukevan laitteen eteen.
Joskus sanotaan, että „1950-luvulla elänyt ihminen olisi hämmästynyt nähdessään nykymaailman”. Tavallinen ihminen – ehkä. Mutta taatusti ei insinööri. Kupriyanovichin radiopuhelin näyttää erittäin hyvin, ettemme elä enää suuren teknologisten vallankumousten, vaan lähinnä miniatyrisoinnin aikaa. GSM-moduuli on nykyään tavallinen elektroninen komponentti, jota voisivat käyttää harrastelijat rakentaessaan omia projektejaan. Sama koskee useita muita langattomaan viestintään tarkoitettuja tuotteita. Pienoisantenni, joka on tarkoitettu miljoonien bittien lähettämiseen sekunnissa, on erittäin halpa tuote. Elektroniset järjestelmät, kuten vahvistimet, enkooderit ja muut ovat vain millimetrien kokoisia.
Kannattaa ottaa huomioon sen, että vaikka neuvostoliittolaisen tutkijan keksintö ei tullut suosituksi ja se erosi rakenneratkaisuista, joista tuli myöhemmin kansainvälinen standardi, se kuitenkin tarjosi muutaman aivan erikoisen ominaisuuden. Ensinäkin erinomaisen kantaman. Moni meistä varmasti toivoisi, että matkapuhelinverkkojen operaattorit seuraisivat Kupriyanovichin työtä ainakin sen suhteen.