Yhdysvaltain tiedusteluviranomaisen NRO:n operoimat SpaceX:n Starshield-satelliitit ovat herättäneet kysymyksiä mahdollisesta tietoliikennehäirinnästä. Satelliittitutkija Scott Tilley on havainnut, että jopa noin 170 Starshield-satelliittia on lähettänyt signaaleja taajuusalueella, jota käytetään normaalisti maanpäältä satelliitteihin suuntautuvaan uplink-liikenteeseen. Nyt signaalit näyttävät kulkevan päinvastaiseen suuntaan.
Tilleyn mukaan havaintoja on tehty laajalla alueella Kanadassa, Yhdysvalloissa ja Meksikossa. Kyseessä on 2025–2110 megahertsin taajuusalue, joka on kansainvälisten sääntöjen mukaan varattu ensisijaisesti satelliittien vastaanottoon. Jos satelliitit lähettävät tällä alueella alaspäin, on olemassa riski häiriöistä muille käyttäjille, kuten viranomaisille, televisiolähetyksille ja tietoliikenneverkoille.
Tällä hetkellä ei ole selvää, onko kyseessä tekninen virhe vai tietoinen ratkaisu. Ars Technican lähteiden mukaan NRO on todennäköisesti koordinoinut toimintaa SpaceX:n ja yhdysvaltalaisten teleoperaattorien kanssa, jotta kotimaisia häiriöitä ei syntyisi. Sen sijaan on avoinna, onko vastaavia järjestelyjä tehty muiden maiden tai kansainvälisten organisaatioiden kanssa.
Tilley korostaa, että uplink-alueen käyttäminen downlink-liikenteeseen vaatisi viranomaisten pikaista teknistä ja sääntelyyn liittyvää tarkastelua. Kansainvälisen radiotaajuusympäristön ennakoitavuus perustuu siihen, että taajuusvarauksia noudatetaan, vaikka järjestelmät olisivat sotilaallisia tai luonteeltaan salaisia.
Tutkijan raportissa jätetään auki myös provosoivampi tulkinta. Hän ei väitä, että Starshield olisi suunniteltu häirintäjärjestelmäksi, mutta toteaa, että laajakaistaiset signaalit ja jatkuvat kantotaajuudet muodostaisivat teknisen perustan taajuusalueen ”peittämiselle”. Tällainen kyky voisi olla hyödyllinen kiistellyissä toimintaympäristöissä joko omien joukkojen suojaksi tai tilannekuvan muodostamiseen.
SpaceX ei ole toistaiseksi kommentoinut havaintoja julkisesti. Kysymys siitä, onko kyse tahallisesta toiminnasta vai viattomammasta selityksestä, on yhä avoin – ja juuri siksi se on myös perusteltu.
Kun suurteholaskennan (HPC) työkuormat monimutkaistuvat, generatiivinen tekoäly sulautuu yhä tiiviimmin moderneihin järjestelmiin ja lisää kehittyneiden muistiratkaisujen tarvetta. Vastatakseen näihin muuttuviin vaatimuksiin ala kehittää uuden sukupolven muistiarkkitehtuureja, jotka maksimoivat kaistanleveyden, minimoivat latenssin ja parantavat energiatehokkuutta.