Piikarbidilla (SiC) on korkeampi dielektrinen läpilyöntilujuus, energiakaistaero ja lämmönjohtavuus kuin piillä. Näitä ominaisuuksia tehoelektroniikkasuunnittelijat voivat hyödyntää kehittääkseen tehokkaampia tehonmuuntimia, joiden tehotiheys on suurempi kuin pii-IGBT -komponentteihin perustuvissa malleissa.
Kosketusnäyttöjen koko kasvaa, mutta niiden pitäisi olla yhtä nopeita ja tarkkoja kuin pienemmällä ruudulla. Käyttökokemuksen pitää säilyä samalla tasolla, vaatii kuluttaja.
Kosketusnäyttöjen koko kasvaa, mutta niiden pitäisi olla yhtä nopeita ja tarkkoja kuin pienemmällä ruudulla. Käyttökokemuksen pitää säilyä samalla tasolla.
Suomalaisen tietoturvayhtiön Trusteqin kyselytutkimuksen mukaan 44 prosentilla suomalaisista on liikaa salasanoja käytössään työpaikalla. Yli 80 prosenttia kyselyyn vastanneista kirjautuu erilaisiin järjestelmiin useita kertoja työpäivän aikana. Seitsemän prosenttia vastaajista kirjautuu järjestelmiin jopa yli 20 kertaa.
Nokia Solutions and Networks ja New Yorkin yliopiston langattoman tekniikan tutkimuskeskus aloittavat huomenna Brooklynissä kolmipäiväisen 5G Summit -kokouksensa. Kokouksen tavoite on kova, sillä siinä pyritään yhdessä määrittelemään, mitä tulevaisuuden 5g-tekniikka on.
Nokia ilmoitti eilen, että sen matkapuhelinliiketoiminta eli Devices & Services -ryhmä siirtyy Microsoftille olennaisilta osin ensi perjantaina. Päivä jää sikäli suomalaisen teollisuuden historiaan.
Matkapuhelinverkkojen pienempien eli ns. femtosolujen laitemarkkinoiden koko oli viime vuonna 304,8 miljoonaa dollaria eli noin 220 miljoonaa euroa. Edelleen vasta käynnistymässä olevasta markkinasta kasvaa kuitenkin jo lähivuosina miljardien eurojen arvoinen bisnes.
Avoimen koodin käyttöjärjestelmät ja reaaliaikaiset käyttöjärjestelmät (RTOS) ovat nousseet ensimmäistä kertaa kaupallisia ratkaisuja suositummaksi. Asia selviää kehittäjille suunnatusta vuotuisesta EETimes-lehden kyselystä.
Toshiba on esitellyt uudet MicroSD-muistikortit, joita se kehuu maailman nopeimmiksi. 32 ja 64 gigatavun versioina tulevat kortit ovat ensimmäiset MicroSD-kortit, jotka tukevat uutta UHS-II -väylää.
Langattomasta lataamisesta on tulossa monien mobiililaitteiden perustekniikkaa. Vuonna 2020 latauspiirejä myydään ennusteiden mukaan jo viidellä miljardilla dollarilla. Lataamisen mahdollistamat piirit kutistuvat kovaa vauhtia.
Yhä useampi maailmalla ostettu tablettitietokone on pienen, tuntemattoman merkin valmistaja. Apple, Samsung ja muut isot brändit menettävät hiljalleen asemiaan, selviää Displaysearchin viime vuoden tilastoista.
Yhdysvalloissa on noussut pienimuotoinen meteli tiedoista, joiden mukaan keskusrikospoliisi FBI aikoo jo kesällä ottaa käyttöön teknologian, jolla se tunnistaa ihmisiä väkijoukosta suuren tietokannan perusteella Esimerkiksi Electronic Frontier Foundationin mukaan järjestelmä kykenee tunnistamaan ihmiset, vaikkei näillä olisi rikosrekisteriä. Säätiö on saanut käsiinsä dokumentteja, jossa FBI:n järjestelmää kuvaillaan.
National Instruments on esitellyt ohjelmistopohjaiseen radioon perustuvan alustan, jolla voidaan kehittää protoja tulevaiuuden monikanavaisista radiojärjestelmistä. Tähtäimessä ovat erityisesti viiden sukupolven MIMO-radioratkaisut.
Agilent Technologies haluaa helpottaa erilaisten järjestelmie testaamista tuomalla tarjolle valmiita referenssiratkaisuja. Ensimmäisenä tarjolle tulee RF-tehovahvistimen testauspaketti PXIe-alustalla.
Apple esitteli iOS7-laitteisii uuden iBeacon-ominaisuuden, jonka avulla voidaan vähävirtaisen bluetoothin välityksellä jakaa esimerkiksi paikkatietoa laitteiden välillä. Nyt puolijohdetalot tuovat tarjolle kehityspaketteja iBeacon-laitteiden työstämiseen.
AMD on esitellyt ensimmäisen APU-prosessorin, eli suorittimen ja grafiikkaprosessorin yhdistävän sirun palvelimiin. Opteron X-sarjan piiri kuvaa yhtiön panostusta avoimeen koodiin, sillä demossa se pyörii Fedora-projektin linuxilla.
Pitkä käyttöikä, suuri energiatiheys sekä hyvä iskun- ja värähtelynkestävyys ovat automaattitrukkien ja muiden liikkuvien robottien perusvaatimuksia. Millä kriteereillä tällöin valitaan akkukemia, -kenno ja -kotelointi?
Tekoäly ei ole enää pelkkä muotisana, vaan se muuttaa jo nyt käytännössä lähes jokaista toimialaa. Yritysjohtajat näkevät, miten tekoäly voi olla heidän seuraava menestystekijänsä. Investoinnit tekoäly teknologiaan ovat kasvussa, ja Lenovon tilaaman IDC-raportin CIO PlayBook 2024 - All About Smarter AI mukaan tekoälyinvestointien odotetaan kasvavan tänä vuonna 61 prosenttia viime vuoteen verrattuna. Mutta kuinka moni onnistuu sijoittamaan investoinnit oikeaan paikkaan organisaatiossa, kysyy Lenovon Jari Hatermaa.