Las Vegasissa alkaa huomenna loppiaisena kulutuselektroniikan CES-messut. Tapahtuman alla on jo saatu paljon uusia tuotejulkistuksia. Korealaisen LG:n uudet televisiot ovat selvästi ohuempia kuin kellään toisella valmistajalla.
LG:n uusi 55-tuumainen paneeli on vain 7,5 milliä paksu eli Applen iPad Airin paksuinen. Vegasissa yhtiö esittelee myös 65-tuumaista versiota, jonka paksuus on 8,2 milliä.
LG on onnistunut ohentamaan uuden Art Slim -sarjan paneeleita uudenlaisella takakansiratkaisulla. Siinä LCD-paneelin takapinta on tehty jäykästä alumiinikomposiitista. Näin paneelin takapinnalle ei enää tarvita erillistä takakantta.
LG kertoi messujen alla myös tuovansa tänä vuonna kaikkiin uusiin älytelevisioihinsa uuden version WebOS-käyttöjärjestelmästä. Se on optimoitu huomattavasti nopeammaksi ja käyttöjärjestelmä pystyy käsittelemään samanaikaisesti entistäkin enemmän sisältöä. WebOS:n käynnistymisaikaa on lyhennetty 60 prosentilla, ja latausajat aloitusvalikoiden ja sovellusten välillä ovat lyhentyneet jopa 70 prosenttia, LG kehuu.
Sisällön kannalta huomattava uutuus on 4K-resoluutioinen Netflix. Suomalaiskatsojien kannalta tärkeä palvelu on YLE, joka tulee saataville vuoden 2015 aikana myös vuosien 2014 ja 2013 Smart TV -malleihin.























Virtaamamittaus on monissa laitteissa kriittinen mutta usein ongelmallinen toiminto. Perinteiset mekaaniset anturit kuluvat ja jäävät sokeiksi pienille virtausnopeuksille. Ultraäänitekniikkaan perustuvat valmiit moduulit tarjoavat nyt tarkan, huoltovapaan ja helposti integroitavan vaihtoehdon niin kuluttaja- kuin teollisuussovelluksiin.