Teksasin Austinissa päämajaansa pitävä Silicon Labs kertoo myyvänsä verkkolaitteiden ja ajoneuvojen piiritoimintansa Skyworks Solutionsille. Yhtiö keskittyy täysillä IoT-markkinaan. 2,75 miljardin dollarin kaupassa katoaa samalla 40 prosenttia liikevaihdosta.
Pääjohtaja Tyson Tuttlen mukaan kaupasta netotaan noin 2,3 miljardia dollaria, mistä kaksi miljardia palautetaan suoraan osakkeenomistajille ylimääräisinä osinkoina.
Kauppa on sinällään looginen. SiLabsilla on ollut kaksi erillistä liiketoimintaa. Yhtiön IoT-liiketoiminta on kasvanut tasaisesti ja oli viime vuonna jo yli puolen miljardin dollarin arvoinen. Kaupassa yli 350 työntekijää siirtyy Skyworksin palvelukseen.
SiLabsilla on tiukka kytkös myös Suomeen. Vuonna 2015 se osti espoolaisen Bluetooth-piireihin erikoistuneen BlueGiga Technologiesin. Yhtiön tuotevalikoimaan kuuluva myös norjalaisen Energy Micron erittäin vähävirtaiset ohjaimet, joita edelleen myydään ja kehitetään Gecko-tuotenimellä.