
Nokian on julkistanut vuosittaisen raporttinsa Yhdysvaltain arvopaperiviranomaisille ja tuttuun tapaan 20-F-raportti pitää sisällään mielenkiintoisia uutisia. Raportista selviää esimerkiksi, että Nokia on luopumassa osasta omaa tuotantoaan. Muutokset ovat merkittäviä.
Viime vuoden lopulla Nokialla oli tuotantoa kymmenessä eri maassa. Pinta-alaltaan suurin tehdas on itse asiassa Ranskan Calaisissa, jossa valmistetaan merikaapeleita. Tehtaan tuotantoala on massiiviset 61 000 neliömetriä.
Toiseksi suurin tehdas on radiolaitteita valmistava tehdas USA:n Meridenissä. Sen tuotantopinta-ala on 31 000 neliötä. Kolmanneksi suurin on Kiinan Suzhoussa sijaitseva radiolaitteiden tehdas (pinta-ala 27 000 neliötä). Näistä kahdesta Nokia on 20-F-raportin mukaan luopumassa.
Molempien osalta Nokia ilmoitti joulukuussa luopuvansa tehtaiden toiminnasta osittain tai kokonaan. Prosessi viedään molempien tehtaiden osalta päätökseen tämän vuoden aikana.
Nokian mukaan sen tuotannosta 23 prosenttia tapahtuu omissa tehtaissa. Kiinassa valmistetaan 32 prosenttia Nokian laitteista. Tämäkin kertoo, että Nokia nojaa valmistuksessaan vahvasti sopimusvalmistajiin.
Nokian luvuista selviää myös Kiinan ongelmallinen tilanne. Yhtiöllä on maassa 11 400 työntekijää, mutta liikevaihtoa sieltä on kertynyt viime vuosina noin puolitoista miljardia euroa. Nokian suurin markkina-alue on Pohjois-Amerikka, josta liikevaihtoa kertyi viime vuonna 8,4 miljardia euroa. Tämä on lähes tarkalleen kolmasosa Nokian 24,9 miljardin euron liikevaihdosta.
Pohjois-Amerikassa Nokialla on ”vain” 10 500 työntekijää. Kaikkiaan Nokian palkkalistoilla oli vuodenvaihteessa 86 900 työntekijää.
















Belgialainen Melexis pyrkii madaltamaan BLDC-moottorien käyttöönoton kynnystä uudella ohjainpiirillään. Yhtiön MLX80339 tuo kolmivaiheisen tuuletinohjauksen massamarkkinaan ilman ohjelmistokehitystä: moottorinohjauslogiikka on valmiiksi integroitu piiriin ja käyttöönotto tehdään konfiguroimalla, ei koodaamalla.





