Sigfox on LoRan rinnalla toinen ”alkuperäisistä” IoT-radiotekniikoista. Viime vuoden keväänä koko taru oli päättyä, kun tekniikan kehittänyt Sigfox SA ajautui konkurssiin. Jäämistö päätyi huutokaupassa singaporelaisen UnaBizin omistukseen. Sen johdolla toiminta on tervehtynyt ja nyt Sigfox näyttää täyttävän tekniikkaan kohdistuneet kovat lupaukset.
UnaBizin toimitusjohtaja Henri Bong kävi (kuvassa kesk.) Suomessa yhdessä markkinointijohtaja Frank Fischerin (vas.) kanssa. ETN tapasi miehet yhdessä Suomen 0G-verkkoa operoivan Connected Finlandin toimitusjohtaja Markku Patrosen kanssa.
Vapailla ISM-taajuuksilla toimiva Sigfox oli - ja on - monella tapaa ylivertainen IoT-tekniikka. Miksi sitten oli mahdollista, että tekniikan kehittänyt yritys käytännössä epäonnistui totaalisesti, vaikka keräsi markkinoilta muhkean potin rahaa? Henri Bongin mukaan kyse oli monesta tekijästä: ajoituksesta, bisnesmallista, solmituista operaattorisopimuksista, oikeastaan koko IoT:n ympärillä olevasta hypestä. Lopulta syyksi taitaa nousta Sigfoxin johdon ego.
- Sanoin jo 2016 Sigfoxin johdolle, että liitännän hinta on liian alhainen. Silti koko IoT-bisnestä kehitettiin toiveilla, että vuonna 2020 olisi miljardi liittymää. Todellisuus oli jotain 100-200 miljoonan laitteen välillä. Voisi sanoa, että IoT petti kaikki odotukset.
Bongin mukaan IoT-bisnestä ei voi perustaa pelkän raudan eli laitteiden varaan. Itse asiassa verkkotekniikalla ei ole väliä. Jokainen nykyinen Sigfox-operaattori myy kokonaisratkaisuja. Se pitää sisällään laitteen, verkonhallinnan ja valmiit ratkaisut eri sovelluksiin.
Oliko koko verkkotekniikka sitten aidosti menossa hautausmaalle, kuten joissakin arvioissa jo reilu vuosi sitten kirjoitettiin. Ei ollut, Bong sanoo. - Sigfox-operaattoreita on mennyt konkurssiin, mutta joka on aina tullut tilalle ja jatkanut liiketoimintaa.
Tällä hetkellä markkinoilla on noin 11,5 miljoonaa Sigfox-laitetta. Suomessa 0G-verkkoa operoi Connected Finland. Verkossa on 230 tuhatta laitetta. Kuvaavaa on, että nämä kaikki laitteet kuluttavat yhdessä vähemmän virtaa kuin yksi 5G-tukiasema.
Henri Bongin mukaan yhden Sigfox-viestin lähettäminen kuluttaa tehoa 10-20 milliwattia. Henri Bong uskoo itse, että energiatehokkuutta voidaan vieläkin parantaa. - Uskon, että pääsemme 1.2 milliwattiin viestiä kohti.
Sigfoxin energiatehokkuus on ylivertaista. Silti Bong näkee, että palvelut ja kokonaisratkaisu on tärkeämpää. Unabiz haluaa mennä teknologia-agnostiseen suuntaan. Visiossa on IoT-verkko, jossa viestit kulkevat solmuista verkkoon riippumatta siitä, millä radiotekniikalla tai missä verkossa ne kulkevat.
Tämä edellyttää käännöstä, sillä eri tekniikalla rakennettujen verkkojen laitteiden pitää pystyä kommunikoimaan keskenään. UnaBizin ratkaisu on pilvipalveluun sijoitettu kevyt datanhallinnan ohjelmistokerros, jonka nimi on UnaConnect. Se on jo näyttänyt voimansa, sillä ohjelmistolla on jo käännetty LoRaWAN-kehyksiä Sigfox-kehyksiksi ja päinvastoin LoRa-operaattori Actilityn ja UnaBizin hankkeessa.