Windowsin osuus tietokoneissa oli syyskuussa Statcounterin mukaan 68,4 prosenttia. Yrityksissä osuus oli vielä tätäkin kovempi. Kolmanneksi suurinPC-valmistaja Lenovo kuitenkin uskoo, että yrityksissä on kiinnostusta käyttää Androidia työasemissaan.
Tässä Lenovo on lyöttäytynyt yhteen Esperin kanssa, joka on kehittänyt toimivan Android-laitteiden keskitetyn hallinnan. Esper myös huolehtii jälleenmyynnistä. Tuotevalikoima kattaa Lenovon mukaan neljä X86-konetta, joista ensimmäinen on kuvan kolmannen sukupolven ThinkCentre M70a -asema.
Vuoden loppuun mennessä valikoima laajenee ThinkCentre M70q-, M90n-1 IoT- ja ThinkEdge SE30 v2 -malleihin.
Vaikka Android on suosituin käyttöjärjestelmä, kun listataan kaikki mahdolliset laitteet, siitä on tulossa myös suosittu käyttöjärjestelmä yrityksissä. 451 Researchin vuoden 2022 raportin mukaan Androidin osuus oli jo 41 prosenttia, kun Microsoftin osuus oli 26 prosenttia, Apple iOS:n 24 prosenttia ja Linuxin 8 prosenttia.
Androidin hyvinä puolina pidetään sen tuttuutta, alhaisia kehityskustannuksia ja – hieman yllättävästi – vankkaa tietoturvaa. Toki Androidin tule yrityksiin työpöydille on uusi ilmiö, jota on mielenkiintoista seurata.