Taivuteltavien älypuhelimien myynti laski ensimmäisen kerran laitteiden historian aikana vuoden kolmannella neljänneksellä. Näyttötekniikan markkinoita seuraavan DSCC:n (Display Supply Chain Consultants) tuore raportti ennustaa, että markkinat supistuvat edelleen vuonna 2025.
Kyse on mullistavasta muutoksesta markkinoilla, joissa on nautittu jatkuvasta, yli 40 prosentin vuotuisesta kasvusta vuosina 2019-2023. Tänä vuonna kasvuprosentti jää DSCC:n mukaan viiteen, kun ensi vuonna markkinat supistuvat neljä prosenttia. Taivuteltavien älypuhelimien kysyntä on pysähtynyt noin 22 miljoonaan laitteeseen vuodessa.
Syitä laskuun on useita. Markkinajohtaja Samsung on kärsinyt odotettua heikommasta kysynnästä Galaxy Z Flip 6 -simpukkapuhelimilleen sekä vanhemmille malleilleen. Paneelitoimitukset Flip 6 -mallille vuonna 2024 ovat ennusteen mukaan yli 10 prosenttia alhaisemmat kuin Flip 5:n vuonna 2023.
Huawei on kärsinyt viivästyksistä uusimpien mallien, kuten Mate X6:n ja Pocket 3:n, julkaisussa. Kiinalle asetetut rajoitukset huipputeknologian tuonnille ovat myös vaikuttaneet haitallisesti Huawein mahdollisuuksiin kilpailla lippulaivapuhelimissa. Tästä johtuen Huawein odotetaan vähentävän sekä mallivalikoimaansa että tuotantomääriään tulevaisuudessa.
Muut brändit, kuten Motorola ja Honor, ovat jääneet selvästi jälkeen markkinaosuudessa, ja osa valmistajista on luopunut simpukkapuhelinmalleistaan korkean hinnan, matalien katteiden ja rajallisen kysynnän vuoksi. Monet yritykset ovat siirtäneet painopistettään tekoälyominaisuuksien kehittämiseen perinteisten puhelinmallien sijaan.
Vaikka markkinat ovat tällä hetkellä laskusuunnassa, tulevaisuus näyttää siitä huolimatta lupaavalta, DSCC näkee. Apple on tulossa markkinoille vuoden 2026 toisella puoliskolla, ja sen arvioidaan tuovan merkittävää kasvua taivuteltaville älypuhelimille. Lisäksi uudet muodot, kuten moniosaiset taittomallit ja liukuvat näytöt, voivat kasvattaa kiinnostusta markkinoilla. Vuosi 2026 on ennusteen mukaan ennätysvuosi yli 30 prosentin kasvulla.
Vuoden 2024 kolmannella neljänneksellä Samsungin Z Flip 6 oli markkinoiden suosituin taivuteltava älypuhelin 31 % osuudella. Kymmenen suosituimman mallin joukossa olivat myös Huawein, Motorolan, Googlen, Honorin ja Xiaomin puhelimet.