Kiinalainen Huawei myy ennusteiden mukaan vain 45 miljoonaa älypuhelinta tänä vuonna. Donald Trumpin hallinnon aloittama kampanja pääsee näin ainakin jossakin mielessä tavoitteeseensa. Tämä on sääli, sillä esimerkiksi uusi Mate 40 Pro on monella tapaa upea laite.

ETN testasi joulutauolla Mate 40 Prota pidemmän aikaa. Ennen kaikkea halusimme tietää, onko testeissä loistanut kamerajärjestelmä maineensa arvoinen ja toiseksi, miten onnistuu käyttö ilman niitä kuuluisia Googlen palveluja.

Lyhyt vastaus ensimmäiseen on ehdottomasti kyllä. Mate 40 Pron kamera on tähän asti testaamistamme paras. Kolmoiskamerassa on 50 megapikselin pääkenno (1/1,28 tuuman kenno), 20 megapikselin laajakulmakamera (1/1,54 tuumaa) ja 12 megapikselin telekamera (1/3,56 tuumaa). Spekseiltään kamerayhdistelmä ei ehkä ole markkinoiden paras, mutta Huawein kuvausalgoritmit ovat yksinkertaisesti parhaat.

Tämä vaatii totta kai tehokasta ISP-prosessointia, mutta kyllä myös Huawein kuvantamislabra Tampereella voi röyhistää rintaansa. Mate 40 Pron kameran dynamiikka on erinomainen ja esimerkiksi hämäräkuvaamisessa muut valmistajat ovat edelleen kaukana takana.

Tämä näkyy monella tapaa. Kaksois-selfiekamera osaa toki laajakulmaotokset, mutta algoritmien laadun näkee bokeh-efektin luonnollisuudessa. Telekenno ei välttämättä ole markkinoiden terävintä kärkeä, mutta jälleen kuvankäsittely tuottaa laadultaan parasta jälkeä. Ei siis ihme, että laite on noussut listojen kärkeen sekä kamerakokonaisuuden että selfie-kuvaamisen osalta. Esimerkiksi DxOMarkin rankingissa se pitää edelleen kärkisijoja.

Mate 40 Pro on erinomainen myös videokuvaamisessa. 4K-video on kohinaton ja erittäin vakaa. Kömpelökin tuottaa sillä laadukasta videokuvaa.

Se toinen iso kysymys on kuitenkin edelleen iso mutta. Huawei ei ole nyt vuoteen saanut tuotua markkinoille lippulaivamalleja, joissa sovellustuki olisi tuttua Androidia. Google Playn sijaan laitteen sovelluspuoli perustuu AppGalleryyn ja Petal-hakuun, joka on tosin erinomainen työkalu puutteiden korjaamiseen. AppGallery-valikoima kasvaa nopeaa vauhtia, ja vuodenvaihteen alla Huawei ilmoitti, että Suomen tarjonta on kasvanut K-Ruoka-, Tankille-, CityShoppari-, Foodora-, Polar- SmartumPay- ja Maastokartat-sovelluksilla. Käytännössä tämä tarkoittaa, että merkittävin puute on pankkisovellusten alueella, mitä Huawei sanoo työstävänsä kovaa vauhtia.

Entäpä sitten, jos Mate 40 Pro -puhelimessa yrittää käyttää Googlen palveluita? Käytössä on kaksi eri tapaa: voi asentaa laitteeseen virtuaalikoneen, jossa voi ajaa niitä sovelluksia, jotka eivät HMS-alustalle asennu. Toinen tapa on asentaa GMS-palvelut esimerkiksi Googlefier-sovelluksella.

Näistä tavoista ensimmäinen on periaatteessa aivan toimiva. Itse asensin laitteeseen virtuaalikoneen, jossa aetaan Android 7 -varianttia ja siinä Google Play toimii normaaliin tapaan. Siirtyminen laitteen oman käyttöjärjestelmän ja virtuaalikoneen välillä toimii yhdellä napin painalluksella.

Puutteitakin tässä menetelmässä on. Esimerkiksi Chromecast ei suostunut toimimaan, mikä on iso puute, koska erilaisten mirror-tekniikoiden kanssa pelaaminen voi olla työlästä. Sama pätee Whatsappiin: e kyllä toimii virtuaalikoneessa, mutta ilmoitukset eivät tule läpi itse puhelimeen. Tämä tarkoittaa, että Whatsappin joutuu asentamaan laitteen omalle alustalle. Tämä taas vaatii omat temppunsa, mikäli haluaa esimerkiksi noutaa vanhat keskustelut varmuuskopiosta (tästä enemmän täällä). Toisaalta Facebook saattaa omilla toimillaan helpottaa tätä ongelmaa, kun Whatsappista nyt näyttää olevan joukkopako muille pikaviestialustoille.

Pääosin valtaosa sovelluksista toimii HMS:n päällä aivan hyvin. Tämä koskee useimpia suoratoistosovelluksia, Googlen Nest-sovellusta (aika yleinen harmi on, että sovellus valittaa GMS-palvelujen puuttumisesta, mutta toimii silti). Koronavilkku toimii virtuaalikoneessa, mutta ei vielä HMS-alustalla.

Googlefier-menetelmä on hankalampi. Oikean version löytämiseen menee aikaa ja kun sellaisen löytää, asennus tietenkin aiheuttaa kaikkien takuiden menettämisen. Verkko on kuitenkin pullollaan Googlefier-oppaita ja niiden perusteella asennus onnistuu. Suositella sitä ei oikein uskalla.

Tuomio?

Laitteena Mate 40 Pro on upea. 90-hertsinen näyttö erottelee 2772 x 1344 pikseliä 6,76-tuumaisella ruudulla. Näyttö on hieno, mutta varsin voimakas kaartuminen reunoilla voi aiheuttaa vastalauseita. Itse pidän suoremmista linjoista puhelimissa. Uuden Maten Kirin 990 -prosessori on erittäin tehokas 5 nanometrin prosessissa valmistettu järjestelmäpiiri, jossa osin Suomessakin kehitetty 5G-modeemi on integroitu suoraan piirisarjalle. Se tukee myös SA-tyypin verkkoja, mutta ei millimetrialueen taajuuksia.

GMS-palvelujen puute on kuitenkin edelleen ongelma. Sen takia laitetta ei voi peruskäyttäjälle suositella. Eipä reilun tonnin arvoinen älypuhelin toisaalta olekaan peruskäyttäjälle suunnattu.

Alkanut vuosi tulee olemaan Huaweille äärimmäisen tärkeä. Honor-tuotelinja on myyty ja sitä yritetään taatusti saada salonkikelpoiseksi niin, että laitteisiin voisi jatkossa asentaa Androidin GMS-tuella. Kiinassa Huawein asema on laitemarkkinoilla vahva, eikä GMS-puute ole siellä aiemminkin ollut ongelma. Tänä vuonna Huawein pitäisi aloittaa siirtymä omaan Harmony OS -käyttöjärjestelmäänsä ja se tuo mielenkiintoisen vaiheen älypuhelimissa. iOS ja Android ovat hieman toistakymmentä vuotta vanhoja alustoja, mutta ei kai mikään ikuisesti kestä.

ETNtv

Watch ECF videos

Tekoälyn avulla robotteja voidaan ohjata puheella

ETN - Technical article

Generatiivisen tekoälyn vallankumous, joka tuo chatbotit asiakaspalveluun ja mahdollistaa älykaiuttimien kaltaiset laitteet, on vasta alkua. Sama teknologia, joka ymmärtää ihmisten puhetta, siirtyy nyt robotiikkaan, missä se auttaa kehittämään algoritmeja robottien liikkeiden ohjaamiseen ja politiikkojen toteuttamiseen tärkeiden tehtävien suorittamiseksi.

Lue lisää...

SOM-ratkaisut ovat lääketieteellisen elektroniikan luotettava tulevaisuus

Lääketieteellinen elektroniikka on yksi nopeimmin kasvavista teollisuudenaloista. Väestön ikääntyminen, erityisesti länsimaissa, ja terveydenhuollon teknologioiden jatkuva kehitys pitävät yllä kovaa kysyntää ja ohjaavat alan tutkimus- ja tuotekehitystä, kirjoittaa Digi Internationalin OEM-ratkaisuista Euroopassa vastaava johtaja Ronald Singh.

Lue lisää...

LATEST NEWS

NEW PRODUCTS

 

NEWSFLASH

 SPONSORS

 

Etteplan supports customers cross industries in digitalizing their business from requirement specifications to solution development and implementation. With over 30 years of experience, Etteplan has the needed expertise to develop a wide range of industrial applications, from large established companies to start-ups. We deliver complete turn-key solutions containing cross-discipline know-how.

 

CN Rood offers technical solutions in the field of testing and measurement. We aim to remain leaders in that regard. Our customers are often not looking for a product, but for a solution, and we all have the drive to work on that solution. What we love to do most is to continually work on the latest developments in the field of testing and measuring equipment. Now and in the future.

 


EBV Elektronik was founded in 1969 and is one of the leading specialists in European semiconductor distribution. This success is based on the underlying company philosophy, which was developed a long time ago and which still applies today: operational excellence, flexibility, reliability and execution – with the goal of achieving the highest degree of customer satisfaction.

 

Tria is a world leader in the design and manufacture of embedded computing for OEMs. We offer a broad range of off-the-shelf modules to fully customized systems built for our customers. With a global footprint and deep in-house expertise, we support innovators from design to delivery.

congatec is a rapidly growing technology company focusing on embedded and edge computing products and services. The high-performance computer modules are used in a wide range of applications and devices in industrial automation, medical technology, robotics, telecommunications and many other verticals.

 

Mespek was founded in 1989. Our main products are embedded electronic modules, industrial PCs with peripherals, KVM and server management products, as well as wireless solutions for IoT applications.

 

Since 1985, Digi International Inc. (Digi) has been a pioneer in wireless communication, forging the future for connected devices and responding to the needs of the people and enterprises that use them.

 

CVG Convergens is an ICT services company specialized in embedded systems, smart connected products and ICT systems and processes for SME businesses. Our mission is to help our clients, our team, and the society to improve and thrive by providing reliable and sustainable solutions, services, and products by creative and efficient application of technology.

 

BCC Solutions Oy is a Finnish company that, in addition to expert services, offers comprehensive equipment solutions for data transfer and telecommunication networks, as well as their analysis, testing and measurement. We broadly represent the industry's leading brands.

 

Acal BFi has trusted expertise in advanced electronics for 50 years. If you’re in search of a trusted technology solutions partner, your search ends here. Our extensive knowledge, cutting-edge portfolio, and worldwide capabilities are at your service to bring the future into reality.

 





ECF template