Autokannan sähköistyminen on johtanut Euroopassa varsin merkittävän virstanpylvään ohittamiseen. JATO Dynamicsin mukaan autojen keskimääräinen volyymipainotettu päästö putosi viime vuonna 99 grammaan kilometriä kohti. Pudotus edellisen vuoden 117,7 grammasta oli merkittävä.

JATO Dynamicsin 17 Euroopan markkinaa koskevien tietojen mukaan keskimääräisten CO2-päästöjen lasku oli näin 16 prosenttia. Myönteinen kehitys johtuu JATOn mukaan autonvalmistajien yhteisistä ponnisteluista kehittää vähäpäästöisiä autoja.

Maiden välillä on toki isoja eroja. Norjassa, jossa sähköautojen hankintaa on edistetty vahvasti jo vuosia, uusien autojen päästöt olivat vain 16,9 g/km. Norjassa viime vuonna ostetuista uusista autoista lähes kaksi kolmesosaa oli sähköautoja. Kun lukuun lasketaan hybridit mukaan, vähäpäästöisten autojen osuus kaikista uusista nousee 85 prosenttiin.

Koko Euroopan alueella 10,3 prosenttia uusista autosta oli viime vuonna täyssähköisiä. Hybridiautojen osuus oli 8,8 prosenttia. JATOn mukaan kehitystä monissa Euroopan maissa hidastaa ostovoiman puute sekä latausinfran puutteellisuus. Tämä näkyy etenkin Slovenian, Kroatian ja Kreikan sähköautojen määrässä.

Teslan Model 3:n ja Model Y:n suosio viime vuonna nosti Teslan ensimmäistä kertaa Euroopan 25 myydyimmän tuotemerkin joukkoon. Tesla myi Euroopassa 165 700 autoa, joten niiden 0 gramman päästöt ilman muuta vaikuttivat kokonaiskehitykseen.

Toiseksi vähiten päästivät keskimäärin Renaultin myymät autot, mutta niiden lukema oli 86,7 grammaa kilometriä kohti. Hyundai onnistui sekin kasvattamaan sähkö- ja hybridiautojen myyntiä, joten sen mallit päästivät hiilidioksidia keskimäärin 89,8 grammaa kilometrillä.

Suurista maastureista tunnettu Lan Rover jää 25 autonvalmistajan vertailussa luokalle, sille sen keskimääräinen päästö oli edelleen 169,3 grammaa kilometriä kohti. Vuosi sitten Land Roverin lukema oli 191,2 grammaa/km.

ETNtv

Watch ECF videos

Tekoälyn avulla robotteja voidaan ohjata puheella

ETN - Technical article

Generatiivisen tekoälyn vallankumous, joka tuo chatbotit asiakaspalveluun ja mahdollistaa älykaiuttimien kaltaiset laitteet, on vasta alkua. Sama teknologia, joka ymmärtää ihmisten puhetta, siirtyy nyt robotiikkaan, missä se auttaa kehittämään algoritmeja robottien liikkeiden ohjaamiseen ja politiikkojen toteuttamiseen tärkeiden tehtävien suorittamiseksi.

Lue lisää...

SOM-ratkaisut ovat lääketieteellisen elektroniikan luotettava tulevaisuus

Lääketieteellinen elektroniikka on yksi nopeimmin kasvavista teollisuudenaloista. Väestön ikääntyminen, erityisesti länsimaissa, ja terveydenhuollon teknologioiden jatkuva kehitys pitävät yllä kovaa kysyntää ja ohjaavat alan tutkimus- ja tuotekehitystä, kirjoittaa Digi Internationalin OEM-ratkaisuista Euroopassa vastaava johtaja Ronald Singh.

Lue lisää...

LATEST NEWS

NEW PRODUCTS

 

NEWSFLASH

 SPONSORS

 

Etteplan supports customers cross industries in digitalizing their business from requirement specifications to solution development and implementation. With over 30 years of experience, Etteplan has the needed expertise to develop a wide range of industrial applications, from large established companies to start-ups. We deliver complete turn-key solutions containing cross-discipline know-how.

 

CN Rood offers technical solutions in the field of testing and measurement. We aim to remain leaders in that regard. Our customers are often not looking for a product, but for a solution, and we all have the drive to work on that solution. What we love to do most is to continually work on the latest developments in the field of testing and measuring equipment. Now and in the future.

 


EBV Elektronik was founded in 1969 and is one of the leading specialists in European semiconductor distribution. This success is based on the underlying company philosophy, which was developed a long time ago and which still applies today: operational excellence, flexibility, reliability and execution – with the goal of achieving the highest degree of customer satisfaction.

 

Tria is a world leader in the design and manufacture of embedded computing for OEMs. We offer a broad range of off-the-shelf modules to fully customized systems built for our customers. With a global footprint and deep in-house expertise, we support innovators from design to delivery.

congatec is a rapidly growing technology company focusing on embedded and edge computing products and services. The high-performance computer modules are used in a wide range of applications and devices in industrial automation, medical technology, robotics, telecommunications and many other verticals.

 

Mespek was founded in 1989. Our main products are embedded electronic modules, industrial PCs with peripherals, KVM and server management products, as well as wireless solutions for IoT applications.

 

Since 1985, Digi International Inc. (Digi) has been a pioneer in wireless communication, forging the future for connected devices and responding to the needs of the people and enterprises that use them.

 

CVG Convergens is an ICT services company specialized in embedded systems, smart connected products and ICT systems and processes for SME businesses. Our mission is to help our clients, our team, and the society to improve and thrive by providing reliable and sustainable solutions, services, and products by creative and efficient application of technology.

 

BCC Solutions Oy is a Finnish company that, in addition to expert services, offers comprehensive equipment solutions for data transfer and telecommunication networks, as well as their analysis, testing and measurement. We broadly represent the industry's leading brands.

 

Acal BFi has trusted expertise in advanced electronics for 50 years. If you’re in search of a trusted technology solutions partner, your search ends here. Our extensive knowledge, cutting-edge portfolio, and worldwide capabilities are at your service to bring the future into reality.

 





ECF template