Kaiken sähköistymisen asettaa uusia vaatimuksia sähkön tuotannolle, -verkoille ja sähkömarkkinoille. Uusiutuvan energian lisääntyminen verkossa tekee sähköntuotannon ennustamisesta entistä vaikeampaa. Siksi verkon seurannassa siirrytään 15 minuutin väleihin nykyisen tunnin sijaan, kertoo Eatonin Suomen maajohtaja Lauri Tuomaala.

Seurantaväli tiheytyy 22. toukokuutta ja se vaikuttaa kaikkiin osapuoliin eli verkonhaltijoihin, sähkönmyyjiin, tuottajiin ja kuluttajiin. Tuomaalan mukaan tämä on yksi viidestä isosta trendistä, jotka vaikuttavat sähkömarkkinoihin tänä vuonna.

Toinen Tuomaalan esiin nostama asia on hajautetun energiantuotannon vaikutus. Energiasiirtymä hämärtää verkon rajoja ja perinteisesti "sähkömittarin takana" olevat kotitaloudet, yritykset ja teollisuudenalat siirtyvät yhä useammin "sähkömittarin eteen" tuottamaan omaa energiaa esimerkiksi aurinkopaneeleista. He voivat myös hallita omavaraisuuttaan ja energian tarvettaan energian varastointijärjestelmien, kuten akkujen avulla.

Hajautetun tuotannon edut ovat ilmeisiä, mutta se asettaa energia-alalle myös haasteita. Sen sijaan että sähkö liikkuu kuluttajan suuntaan, liikettä tapahtuu myös toiseen suuntaan, mikä kuormittaa lähijakelun kaapelointia ja jakelumuuntajia. On pystyttävä myös tasapainottamaan ennakoimaton energiavirta tuottajakuluttajista ja kaupallisista uusiutuvista energialähteistä sekä ylläpitämään vakaata tarjontaa erityisesti kysynnän huippuaikoina.

Kolmanneksi Tuomaala muistuttaa, että monimutkaista energiamallia, joka sisältää monia toimitukseen ja kulutukseen liittyviä osia, on hallittava digitaalisesti. Sähköyhtiöt kuitenkin puntaroivat verkkojensa digitalisoinnin jatkamisen ja olemassa olevan infrastruktuurin päivittämisen välillä.

Toimialalla on haasteita ylläpitää olemassa olevaa verkko- ja palvelutasoa kasvaneista vaatimuksista ja infrastruktuurin ikääntymisestä huolimatta, kun taas tarve muuttaa palvelumalleja ja soveltaa datan oivalluksia toiminnan optimointiin kasvaa.

Suomessa verkkoyhtiöt ovat aloittaneet kuluttajien energiamittareiden vaihdot, jotta kuorman ohjauksiin saadaan enempi toiminnallisuutta.

Neljänneksi hajauttaminen ja digitalisointi johtavat käsiteltävän tiedon määrän kasvamiseen. Tämä puolestaan voi johtaa kyberturvallisuusongelmiin, koska datan lisääntyminen järjestelmässä lisää sen haavoittuvuutta. Toimijoiden yhteisenä tavoitteena on tehdä sähköverkko valmiiksi energiasiirtymää varten ja varmistaa kyberhyökkäyksien torjuminen.

Lisäksi Tuomaala nostaa esiin EU:n ja muiden Euroopan maiden suunnitelmat kieltävää ilmaston lämpenemistä aiheuttavan SF6-kaasun käytön keskijännitekojeistoissa 2020-luvun puolivälistä alkaen. Energia-alan ja monien muiden tämäntyyppisiä kojeistoja käyttävien alojen on valmistauduttava tähän ajoissa.

Jos kielto astuu voimaan, SF6-kaasun käyttö kojeistoissa kielletään kokonaan EU:ssa, mikä todennäköisesti johtaa SF6-kojeiston uudelleentäytön hintojen nousuun sekä kuluneiden tuotteiden käytöstä poistamiseen ja kierrätykseen.

Norja on kuluvan vuoden alusta ottanut käyttöön veron kaikkiin SF6:ta sisältäviin tuotteisiin. Veron tarkoituksena on edesauttaa SF6:n käytön vähentämistä ja siten auttaa Norjaa saavuttamaan kansainväliset ilmastotavoitteet. Koska hajautettu verkko, jossa on paljon uusiutuvia energialähteitä, vaatii useammin vaihtoja, uusien ja korvaavien kytkinlaitteiden markkinat Euroopassa kasvavat. SF6-vapaa tekniikka keskijännitekojeistoille on olemassa ja laajalti saatavilla 24 kV:iin asti. Tämän pitäisi helpottaa siirtymistä SF6-vapaaseen kojeistoon vuonna 2023 ja sen jälkeen, Tuomaala päättää.

ETNtv

Watch ECF videos

Tekoälyn avulla robotteja voidaan ohjata puheella

ETN - Technical article

Generatiivisen tekoälyn vallankumous, joka tuo chatbotit asiakaspalveluun ja mahdollistaa älykaiuttimien kaltaiset laitteet, on vasta alkua. Sama teknologia, joka ymmärtää ihmisten puhetta, siirtyy nyt robotiikkaan, missä se auttaa kehittämään algoritmeja robottien liikkeiden ohjaamiseen ja politiikkojen toteuttamiseen tärkeiden tehtävien suorittamiseksi.

Lue lisää...

SOM-ratkaisut ovat lääketieteellisen elektroniikan luotettava tulevaisuus

Lääketieteellinen elektroniikka on yksi nopeimmin kasvavista teollisuudenaloista. Väestön ikääntyminen, erityisesti länsimaissa, ja terveydenhuollon teknologioiden jatkuva kehitys pitävät yllä kovaa kysyntää ja ohjaavat alan tutkimus- ja tuotekehitystä, kirjoittaa Digi Internationalin OEM-ratkaisuista Euroopassa vastaava johtaja Ronald Singh.

Lue lisää...

LATEST NEWS

NEW PRODUCTS

 

NEWSFLASH

 SPONSORS

 

Etteplan supports customers cross industries in digitalizing their business from requirement specifications to solution development and implementation. With over 30 years of experience, Etteplan has the needed expertise to develop a wide range of industrial applications, from large established companies to start-ups. We deliver complete turn-key solutions containing cross-discipline know-how.

 

CN Rood offers technical solutions in the field of testing and measurement. We aim to remain leaders in that regard. Our customers are often not looking for a product, but for a solution, and we all have the drive to work on that solution. What we love to do most is to continually work on the latest developments in the field of testing and measuring equipment. Now and in the future.

 


EBV Elektronik was founded in 1969 and is one of the leading specialists in European semiconductor distribution. This success is based on the underlying company philosophy, which was developed a long time ago and which still applies today: operational excellence, flexibility, reliability and execution – with the goal of achieving the highest degree of customer satisfaction.

 

Tria is a world leader in the design and manufacture of embedded computing for OEMs. We offer a broad range of off-the-shelf modules to fully customized systems built for our customers. With a global footprint and deep in-house expertise, we support innovators from design to delivery.

congatec is a rapidly growing technology company focusing on embedded and edge computing products and services. The high-performance computer modules are used in a wide range of applications and devices in industrial automation, medical technology, robotics, telecommunications and many other verticals.

 

Mespek was founded in 1989. Our main products are embedded electronic modules, industrial PCs with peripherals, KVM and server management products, as well as wireless solutions for IoT applications.

 

Since 1985, Digi International Inc. (Digi) has been a pioneer in wireless communication, forging the future for connected devices and responding to the needs of the people and enterprises that use them.

 

CVG Convergens is an ICT services company specialized in embedded systems, smart connected products and ICT systems and processes for SME businesses. Our mission is to help our clients, our team, and the society to improve and thrive by providing reliable and sustainable solutions, services, and products by creative and efficient application of technology.

 

BCC Solutions Oy is a Finnish company that, in addition to expert services, offers comprehensive equipment solutions for data transfer and telecommunication networks, as well as their analysis, testing and measurement. We broadly represent the industry's leading brands.

 

Acal BFi has trusted expertise in advanced electronics for 50 years. If you’re in search of a trusted technology solutions partner, your search ends here. Our extensive knowledge, cutting-edge portfolio, and worldwide capabilities are at your service to bring the future into reality.

 





ECF template