Viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana ajoneuvojen sähkötekniikassa on tapahtunut täysmullistus. 1980-luvun perussähkötekniikka on korvautunut monimutkaisilla, keskenään kommunikoivilla elektronisilla järjestelmillä.

Vanhoissa autoissa jokaista signaalia varten vedettiin oma johto, olipa kyse kaukovalojen merkkivalosta tai polttoainesäiliön anturista. Nykyaikainen ajoneuvo sisältää paljon keskenään kommunikoivia järjestelmiä ja pelkästään moottorinohjausta varten tarvittavan anturitiedon määrä on valtava. Jos joka signaalille vedettäisiin oma johdin, johtosarjoista tulisi kohtuuttoman paksuja.

Ratkaisu on käyttää väylätekniikkaa: ajoneuvossa tieto liikkuu dataväylissä aivan kuten tieto liikkuu ethernet-tietoverkoissa. Luotettavuus- ja reaaliaikaisuusvaatimukset ovat ajoneuvotekniikassa toki korkeammat kuin kotikäyttöön tarkoitetuissa tietoverkoissa.

Päästönormeista alkusykäys

1980-luvun ajoneuvoissa elektroniikka oli varsin yksinkertaista ja vianhakuun riitti yleismittari tai pelkkä terve järki. Sähkötekniikkaa käytettiin lähinnä valoihin, huurteenpoistoon ja sytytykseen ja varsinaista elektroniikkaa käytettiin korkeintaan kärjettömässä sytytysjärjestelmässä.

Päästönormien tiukentuminen ja erityisesti kolmitoimikatalysaattorien tulo pakollisiksi 1990-luvun alussa toi elektroniset polttoaineensuihkutusjärjestelmät myös halvimman luokan autoihin.

Kolmitoimikatalysaattori vaatii toimiakseen täsmälleen oikean polttoaine-ilmasuhteen, jolloin kaasutinrakenteista tuli monimutkaisia ja kalliita. Pitkään jatkunut elektronisten säätöjärjestelmien tuotannon kasvu ja hinnan lasku johti nopeaan kaasuttimien korvaamiseen elektronisilla polttoaineensuihkutusjärjestelmillä.

2000-luvulla tulivat suorasuihkutusjärjestelmät, joilla saavutetaan matalampi polttoaineenkulutus tasaisessa maantieajossa, kun moottorin ilmamäärää ei tarvitse rajoittaa kaasuläpällä kuristamalla vaan järjestelmä syöttää suoraan sytytystulpalle pienen syttymiskelpoisen polttoainepilven.

Suorasuihkutusjärjestelmä vaatii erittäin tarkan ajoituksen suihkutus- ja sytytyshetkelle, jotta syttymiskelpoinen polttoainepilvi on juuri oikealla hetkellä tulpan ympärillä. Näin tarkka ajoitus olisi mahdotonta ilman tietokoneavustettua ohjausta.

2000-luvulla ovat yleistyneet myös hybridiajoneuvot. Keräämällä ajoneuvon jarrutusenergia akkuun ja käyttämällä energiaa kiihdytyksessä apuvoimana, saadaan polttoaineenkulutus kaupunkiajossa hyvin matalaksi ja polttomoottori voidaan mitoittaa pienikokoisemmaksi, kun sähkömoottori avustaa kiihdytyksissä.

Älykästä turvatekniikkaa

Elektroniikan kehittyminen on mahdollistanut älykkäät ajoneuvojen turvajärjestelmät. Nopea anturitiedon käsittely mahdollistaa sen, että esimerkiksi kolaritilanteessa kaikkia turvatyynyjä ei laukaista turhaan.

Myös ajonvakautusjärjestelmät ovat nykyaikaisen tietotekniikan mahdollistamia. Ilman salamannopeaa anturidatan käsittelyä ajonvakautus olisi mahdoton toteuttaa tehokkaasti.

Elektroniikka on monipuolistunut myös ajoneuvojen viihde- ja informaatiojärjestelmissä. Päivitettävyys tuo omat haasteensa: siinä missä esimerkiksi älypuhelin voidaan vaihtaa uuteen muutaman vuoden välein, ajoneuvon viihde-elektroniikan on palveltava vähintään kymmenkunta vuotta näyttämättä auttamattoman vanhanaikaiselta.

Artikkelin kirjoittaja Vesa Linja-Aho työskentelee lehtorina Metropolia-ammattikorkeakoulussa. 

ETNtv

Watch ECF videos

Tekoälyn avulla robotteja voidaan ohjata puheella

ETN - Technical article

Generatiivisen tekoälyn vallankumous, joka tuo chatbotit asiakaspalveluun ja mahdollistaa älykaiuttimien kaltaiset laitteet, on vasta alkua. Sama teknologia, joka ymmärtää ihmisten puhetta, siirtyy nyt robotiikkaan, missä se auttaa kehittämään algoritmeja robottien liikkeiden ohjaamiseen ja politiikkojen toteuttamiseen tärkeiden tehtävien suorittamiseksi.

Lue lisää...

SOM-ratkaisut ovat lääketieteellisen elektroniikan luotettava tulevaisuus

Lääketieteellinen elektroniikka on yksi nopeimmin kasvavista teollisuudenaloista. Väestön ikääntyminen, erityisesti länsimaissa, ja terveydenhuollon teknologioiden jatkuva kehitys pitävät yllä kovaa kysyntää ja ohjaavat alan tutkimus- ja tuotekehitystä, kirjoittaa Digi Internationalin OEM-ratkaisuista Euroopassa vastaava johtaja Ronald Singh.

Lue lisää...

LATEST NEWS

NEW PRODUCTS

 

NEWSFLASH

 SPONSORS

 

Etteplan supports customers cross industries in digitalizing their business from requirement specifications to solution development and implementation. With over 30 years of experience, Etteplan has the needed expertise to develop a wide range of industrial applications, from large established companies to start-ups. We deliver complete turn-key solutions containing cross-discipline know-how.

 

CN Rood offers technical solutions in the field of testing and measurement. We aim to remain leaders in that regard. Our customers are often not looking for a product, but for a solution, and we all have the drive to work on that solution. What we love to do most is to continually work on the latest developments in the field of testing and measuring equipment. Now and in the future.

 


EBV Elektronik was founded in 1969 and is one of the leading specialists in European semiconductor distribution. This success is based on the underlying company philosophy, which was developed a long time ago and which still applies today: operational excellence, flexibility, reliability and execution – with the goal of achieving the highest degree of customer satisfaction.

 

Tria is a world leader in the design and manufacture of embedded computing for OEMs. We offer a broad range of off-the-shelf modules to fully customized systems built for our customers. With a global footprint and deep in-house expertise, we support innovators from design to delivery.

congatec is a rapidly growing technology company focusing on embedded and edge computing products and services. The high-performance computer modules are used in a wide range of applications and devices in industrial automation, medical technology, robotics, telecommunications and many other verticals.

 

Mespek was founded in 1989. Our main products are embedded electronic modules, industrial PCs with peripherals, KVM and server management products, as well as wireless solutions for IoT applications.

 

Since 1985, Digi International Inc. (Digi) has been a pioneer in wireless communication, forging the future for connected devices and responding to the needs of the people and enterprises that use them.

 

CVG Convergens is an ICT services company specialized in embedded systems, smart connected products and ICT systems and processes for SME businesses. Our mission is to help our clients, our team, and the society to improve and thrive by providing reliable and sustainable solutions, services, and products by creative and efficient application of technology.

 

BCC Solutions Oy is a Finnish company that, in addition to expert services, offers comprehensive equipment solutions for data transfer and telecommunication networks, as well as their analysis, testing and measurement. We broadly represent the industry's leading brands.

 

Acal BFi has trusted expertise in advanced electronics for 50 years. If you’re in search of a trusted technology solutions partner, your search ends here. Our extensive knowledge, cutting-edge portfolio, and worldwide capabilities are at your service to bring the future into reality.

 





ECF template