Etteplan osti maaliskuussa sulautettuun elektroniikkaan ja esineiden internetiin keskittyneen Espotelin. Kaupan myötä Etteplanista tuli merkittävä suomalainen elektroniikkatalo. Espotel taas sai muskeleita, joita toimiminen kansainvälisessä kilpailussa vaatii, sanovat Kari Liuska (oikealla) ja Jaakko Ala-Paavola.

Entinen Espotel muodostaa Etteplanin teolliseen internetiin keskittyvän yksikön. Samaan aikaan Espotelin kanssa Etteplan osti jyväskyläläisen Soikea Solutionsin. Aiemmin Espotel ja Soikea kisasivat osin samoista projekteista ja samoista osaajista, nyt Espotelin IoT-osaaminen ja Soikean digitaalinen, pilvipohjainen tiedonhallinta muodostavat yhdessä vahvan toimijan Jaakko Ala-Paavolan vetämänä.

Etteplan tunnetaan ennen kaikkea laitosten ja konepajojen suunnittelutalona, jolla on isoja asiakkaita Volvosta ABB:een ja Vaconiin. Varsinaisena elektroniikka- tai sulautetun ohjelmiston osaajana sitä ei ole pidetty. Nyt Etteplan on Suomen isoin sulautetun elektroniikan osaaja. Mutta mikä Etteplanissa muuttuu?

- Mehän olemme hyvin ”agile” talo, ehkä tuomme ketteryyttä ja uudenlaista tapaa tuoda Etteplaniin, kuvaa Liuska.

Digitalisaatiosta on puhuttu pitkään, mutta missä jamassa suomalaisyritykset ovat tässä murroksessa? - Minusta todella hyvässä tilanteessa. Kahden viime vuoden aikana on tapahtunut todella paljon, Liuska ja Ala-Paavola kehuvat.

Miehet kuitenkin muistuttavat, että tuotteen pitää aina olla ensin kunnossa. - Digitalisaatio ei voi korvata huonoa tuotetta. Digitalisaatio kuitenkin vaatii yrityksiltä uudenlaista ajattelua. - Ennen suunniteltiin joku sulautettu purkki tuotteen jatkeeksi, nyt pitää miettiä uusia bisnesmahdollisuuksia ja palvelumuotoilua. Tässä moni suomalaisyritys on vasta alussa, Ala-Paavola sanoo.

Digitalisointi koskee eri tavoin vanhoja yrityksiä ja startuppeja. - Startup voi aloittaa disruptiivisella uudella tekniikalla tai ratkaisulla, jota ei vielä ole, Ala-Paavola sanoo. Vanhalle konepajalle se ei onnistu. - Ison vakiintuneen yrityksen pitää digitalisoitua askelittain, Liuska korostaa.

Sen voi aloittaa viemällä vaikka huoltopäiväkirjat tai teknisen dokumentoinnin verkkoon. Ei siitä ole pitkä askel siihen, että laitteet ja tuotteet raportoivat tilaansa verkon yli. Monelta suomalaiselta tämä on jo onnistunutkin. Hitsauslaitevalmistaja Kempin kaikki uudet koneet ovat verkkoon liitettyjä. - Kemppi sanoo itse olevansa nykyään softatalo, Liuska muistuttaa.

Liuskan mukaan suomalaisyritykset eivät enää ole nopeimpia uuden tekniikan käyttöönottajia. Digitalisaation myötä firmat voivat kuitenkin nousta ylemmäksi arvoketjussa. Uudessa järjestyksessä kisaa ei enää hallitse laitevalmistaja vaan se, joka hallitsee dataa. Tämän loikan tekeminen on suomalaisille iso haaste, mutta myös mahdollisuus.

- Meidän tehtävä on digitalisoida asiakkaat. Jos me onnistumme siinä, Suomi menestyy, Liuska lupaa.

Etteplan osti maaliskuussa Espotelin ja Soikea Solutionsin osakekannat noin 29 miljoonan euron hinnalla. Uuden Etteplanin liikevaihto on vuositasolla noin 170 miljoonaa euroa. Espotelista Etteplaniin siirtyi 220 kehittäjää, joista 70 työskentelee Puolassa. Viime vuonna Espotelin liikevaihto oli 26 miljoonaa euroa.

ETNtv

Watch ECF videos

Tekoälyn avulla robotteja voidaan ohjata puheella

ETN - Technical article

Generatiivisen tekoälyn vallankumous, joka tuo chatbotit asiakaspalveluun ja mahdollistaa älykaiuttimien kaltaiset laitteet, on vasta alkua. Sama teknologia, joka ymmärtää ihmisten puhetta, siirtyy nyt robotiikkaan, missä se auttaa kehittämään algoritmeja robottien liikkeiden ohjaamiseen ja politiikkojen toteuttamiseen tärkeiden tehtävien suorittamiseksi.

Lue lisää...

SOM-ratkaisut ovat lääketieteellisen elektroniikan luotettava tulevaisuus

Lääketieteellinen elektroniikka on yksi nopeimmin kasvavista teollisuudenaloista. Väestön ikääntyminen, erityisesti länsimaissa, ja terveydenhuollon teknologioiden jatkuva kehitys pitävät yllä kovaa kysyntää ja ohjaavat alan tutkimus- ja tuotekehitystä, kirjoittaa Digi Internationalin OEM-ratkaisuista Euroopassa vastaava johtaja Ronald Singh.

Lue lisää...

LATEST NEWS

NEW PRODUCTS

 

NEWSFLASH

 SPONSORS

 

Etteplan supports customers cross industries in digitalizing their business from requirement specifications to solution development and implementation. With over 30 years of experience, Etteplan has the needed expertise to develop a wide range of industrial applications, from large established companies to start-ups. We deliver complete turn-key solutions containing cross-discipline know-how.

 

CN Rood offers technical solutions in the field of testing and measurement. We aim to remain leaders in that regard. Our customers are often not looking for a product, but for a solution, and we all have the drive to work on that solution. What we love to do most is to continually work on the latest developments in the field of testing and measuring equipment. Now and in the future.

 


EBV Elektronik was founded in 1969 and is one of the leading specialists in European semiconductor distribution. This success is based on the underlying company philosophy, which was developed a long time ago and which still applies today: operational excellence, flexibility, reliability and execution – with the goal of achieving the highest degree of customer satisfaction.

 

Tria is a world leader in the design and manufacture of embedded computing for OEMs. We offer a broad range of off-the-shelf modules to fully customized systems built for our customers. With a global footprint and deep in-house expertise, we support innovators from design to delivery.

congatec is a rapidly growing technology company focusing on embedded and edge computing products and services. The high-performance computer modules are used in a wide range of applications and devices in industrial automation, medical technology, robotics, telecommunications and many other verticals.

 

Mespek was founded in 1989. Our main products are embedded electronic modules, industrial PCs with peripherals, KVM and server management products, as well as wireless solutions for IoT applications.

 

Since 1985, Digi International Inc. (Digi) has been a pioneer in wireless communication, forging the future for connected devices and responding to the needs of the people and enterprises that use them.

 

CVG Convergens is an ICT services company specialized in embedded systems, smart connected products and ICT systems and processes for SME businesses. Our mission is to help our clients, our team, and the society to improve and thrive by providing reliable and sustainable solutions, services, and products by creative and efficient application of technology.

 

BCC Solutions Oy is a Finnish company that, in addition to expert services, offers comprehensive equipment solutions for data transfer and telecommunication networks, as well as their analysis, testing and measurement. We broadly represent the industry's leading brands.

 

Acal BFi has trusted expertise in advanced electronics for 50 years. If you’re in search of a trusted technology solutions partner, your search ends here. Our extensive knowledge, cutting-edge portfolio, and worldwide capabilities are at your service to bring the future into reality.

 





ECF template