Jo muutaman vuoden päästä markkinoilla on laitteita, jotka tuntuivat vielä jokin aika sitten tieteiselokuvien todellisuudelta. Näin ennustaa seitsemättä kertaa julkaistu Ericsson ConsumerLabin ”The 10 Hot Consumer Trends” -raportti vuodelle 2018. Muutaman vuoden kuluessa meillä on laitteita, jotka tulkitsevat tarkasti ja nopeasti ihmisten ruumiinkieltä ja äänensävyä tai voivat taas kääntää vieraan kielen reaaliaikaisesti suoraan käyttäjän kuulokkeisiin. 

Raportin mukaan teknologia käyttäytyy tulevaisuudessa entistä inhimillisemmin. Ruumiinkieli, ilmeet ja äänensävy tukevat ääntä ja kosketusta parantaakseen älylaitteiden käyttäjäkokemusta. Käyttäjien on siis helpompi pysyä nopeasti kehittyvän teknologian perässä ja käyttöönoton kynnys on entistä matalampi.

Ericsson listasi raportissaan ensi vuodelle kymmenen kuuminta teknologiatrendiä.

  1. Kehosi on käyttöliittymä: Yli puolet ihmisistä, jotka käyttävät puheohjautuvia assistentteja uskoo, että tulevaisuudessa ruumiinkieli, äänensävy ja monipuolisempi ilmaisu ohjaavat älylaitteiden käyttöä entistä enemmän. Kaksi kolmasosaa uskovat tämän toteutuvan jo kolmessa vuodessa.  
  2. Tuettu kuuloaisti: 63 prosenttia kuluttajista haluaisi laitteen, joka kääntää vieraan kielen reaaliajassa kuulokkeisiin. 52 prosenttia haluaisi vaimentaa perheenjäsenten kuorsauksen. 
  3. Aina lasten kengissä: 30 prosenttia vastaajista sanoo, että teknologian jatkuva kehittyminen vaikeuttaa oman teknisen osaamisen ylläpitämistä. Siitä huolimatta, teknologia tuntuu tekevän meistä eksperttejä entistä nopeammin. 46 prosenttia sanoo internetin auttavan heitä oppimaan uusia kykyjä nopeammin kuin koskaan.
  4. Sosiaalinen viestiminen: Sosiaalinen media on nykyään entistä moniäänisempi. Puolet kuluttajista uskoo tekoälyn auttavan somessa jaettujen faktojen tarkistamisessa. 
  5. Älykkäät mainokset: Mainokset saattavat muuttua liian älykkäiksi tulevaisuudessa. Yli puolet virtuaalitodellisuuden (VR) ja lisätyn todellisuuden (AR) käyttäjistä uskoo mainosten muuttuvan niin todenmukaisiksi, että niitä on mahdoton erottaa varsinaisesta sisällöstä.
  6. Hämmästyttävän inhimillinen viestintä: 50 prosenttia vastaajista uskoo suhtautuvansa varauksella liian inhimillisiin koneisiin. 40 prosenttia sanoo samaa, jos älylaite reagoi heidän tunnetilaansa. 
  7. Vapaa-ajan yhteiskunta: 32 prosenttia opiskelijoista ja työskentelevistä ei usko, että he tarvitsevat työpaikkaa elääkseen mielekästä elämää. 40 prosenttia kertoo haluavansa robotin, joka tekisi töitä ja ansaitsisi palkkaa heidän puolestaan.
  8. Valokuvasi on linnasi: Kuvittele, jos pystyisit kävelemään älypuhelimellasi ottaman valokuvan sisään ja muistella tapahtunutta tapahtuman keskellä. Kolme neljästä uskoo tämän olevan mahdollista viidessä vuodessa. 
  9. Katuja taivaalla: 39 prosenttia vastaajista on sitä mieltä, että kaupungit tulevat tarvitsemaan liikennejärjestelmiä lennokeille ja lentäville ajoneuvoille. Lähes yhtä moni on huolissaan taivaalta putoilevista lennokeista.
  10. Ladattu tulevaisuus: Tulevaisuudessa tullaan tarvitsemaan paljon helposti liikuteltavaa energiaa. Yli 80 prosenttia uskoo, että viiden vuoden päästä pitkäkestoiset akut ja paristot ratkaisevat laitteiden lataamiseen liittyvät huolet kerralla.

Hot Consumer Trends for 2018 -raportin tulokset perustuvat Ericssonin ConsumerLab -tutkimusyksikön maailmanlaajuiseen työhön viimeisen 22 vuoden ajalta. Tutkimuksen kysely suoritettiin internetissä ja kohdennettiin netin aktiivikäyttäjille kymmenessä vaikutusvaltaisessa kaupungissa ympäri maailman. Kysely suoritettiin lokakuussa 2017.

ETNtv

Watch ECF videos

Tekoälyn avulla robotteja voidaan ohjata puheella

ETN - Technical article

Generatiivisen tekoälyn vallankumous, joka tuo chatbotit asiakaspalveluun ja mahdollistaa älykaiuttimien kaltaiset laitteet, on vasta alkua. Sama teknologia, joka ymmärtää ihmisten puhetta, siirtyy nyt robotiikkaan, missä se auttaa kehittämään algoritmeja robottien liikkeiden ohjaamiseen ja politiikkojen toteuttamiseen tärkeiden tehtävien suorittamiseksi.

Lue lisää...

SOM-ratkaisut ovat lääketieteellisen elektroniikan luotettava tulevaisuus

Lääketieteellinen elektroniikka on yksi nopeimmin kasvavista teollisuudenaloista. Väestön ikääntyminen, erityisesti länsimaissa, ja terveydenhuollon teknologioiden jatkuva kehitys pitävät yllä kovaa kysyntää ja ohjaavat alan tutkimus- ja tuotekehitystä, kirjoittaa Digi Internationalin OEM-ratkaisuista Euroopassa vastaava johtaja Ronald Singh.

Lue lisää...

LATEST NEWS

NEW PRODUCTS

 

NEWSFLASH

 SPONSORS

 

Etteplan supports customers cross industries in digitalizing their business from requirement specifications to solution development and implementation. With over 30 years of experience, Etteplan has the needed expertise to develop a wide range of industrial applications, from large established companies to start-ups. We deliver complete turn-key solutions containing cross-discipline know-how.

 

CN Rood offers technical solutions in the field of testing and measurement. We aim to remain leaders in that regard. Our customers are often not looking for a product, but for a solution, and we all have the drive to work on that solution. What we love to do most is to continually work on the latest developments in the field of testing and measuring equipment. Now and in the future.

 


EBV Elektronik was founded in 1969 and is one of the leading specialists in European semiconductor distribution. This success is based on the underlying company philosophy, which was developed a long time ago and which still applies today: operational excellence, flexibility, reliability and execution – with the goal of achieving the highest degree of customer satisfaction.

 

Tria is a world leader in the design and manufacture of embedded computing for OEMs. We offer a broad range of off-the-shelf modules to fully customized systems built for our customers. With a global footprint and deep in-house expertise, we support innovators from design to delivery.

congatec is a rapidly growing technology company focusing on embedded and edge computing products and services. The high-performance computer modules are used in a wide range of applications and devices in industrial automation, medical technology, robotics, telecommunications and many other verticals.

 

Mespek was founded in 1989. Our main products are embedded electronic modules, industrial PCs with peripherals, KVM and server management products, as well as wireless solutions for IoT applications.

 

Since 1985, Digi International Inc. (Digi) has been a pioneer in wireless communication, forging the future for connected devices and responding to the needs of the people and enterprises that use them.

 

CVG Convergens is an ICT services company specialized in embedded systems, smart connected products and ICT systems and processes for SME businesses. Our mission is to help our clients, our team, and the society to improve and thrive by providing reliable and sustainable solutions, services, and products by creative and efficient application of technology.

 

BCC Solutions Oy is a Finnish company that, in addition to expert services, offers comprehensive equipment solutions for data transfer and telecommunication networks, as well as their analysis, testing and measurement. We broadly represent the industry's leading brands.

 

Acal BFi has trusted expertise in advanced electronics for 50 years. If you’re in search of a trusted technology solutions partner, your search ends here. Our extensive knowledge, cutting-edge portfolio, and worldwide capabilities are at your service to bring the future into reality.

 





ECF template