Helsingin Sanomat kokosi eilen puoluejohtajat keskustelemaan tekoälystä televisioidussa paneelissa. Paneelin tuloksena voi toivoa, että poliitikot nojaavat mahdollisimman paljon asiantuntijoihin tehdessään tekoälyyn liittyviä päätöksiä.

Tekoäly on hankala aihe. Sille ei aina edes alan asiantuntijoiden kesken löydy selkeää, yksinkertaista määritelmää, joten ei sellaista voi poliitikoilta edes odottaa. Sen lisäksi, ettei puoluejohtajille näytä olevan oikein käsitystä siitä, mitä tekoäly on, ei heille näytä olevan realistista käsitystä siitä, millaisesta muutoksesta tulevassa neljännessä teollisessa vallankumouksessa on.

Eniten poliitikkoja tuntui huolettavan se, että iso osa töistä katoaa tekoälyn myötä. Tämä puolestaan kutistaa valtion verotuloja, minkä takia nykyisen hyvinvointiyhteiskunnan säilyttäminen tulee olemaan erittäin vaikeaa.

Verokannan kasvattaminen tietysti ratkaisee nämä ongelmat, ainakin puoluekentän vasemmalla laidalla. Paneelissa heitettiin ilmaan esimerkiksi robottivero tai pääomien entistä tiukempi verottaminen. Näillä ajatuksilla kovinkaan paljon tuotantoa ei saada kotimaassa pidettyä.

Pääministeri Juha Sipilä sentään insinöörimiehenä on vähän hajulla. Hän ymmärtää esimerkiksi sen, että datasta on tulossa tärkein uusi valuutta. Miksipä ei esimerkiksi Kelan hallussa olevaa tietoa voisi myydä ja saada sitä kautta tuloja valtiolle, Sipilä kysyi?

Sipilän johdolla on perustettu kansallinen tekoälyohjelma, jonka ensimmäinen raportti ja toimenpide-ehdotukset on saatu ulos. Niissä valtio panostaa sata miljoonaa euroa erilaisiin tekoälyn kehityshankkeisiin.

Yksi mielenkiintoinen tekoälyn sovellusalue on päätöksenteko ja tätä eilisessä paneelissakin sivuttiin. Vasemmistoliiton Li Andersson mietti, josko osa sosiaaliturvapäätöksistä voitaisiin automatisoida ja antaa tekoälyn tehtäväksi? Ajatus on oikeansuuntainen, mutta ei mene lähellekään riittävän pitkälle.

Lopulta suurin hyöty saadaan, kun tekoäly valjastetaan poliittiseen päätöksentekoon. Kun yhteisiä asioita ryhdytään hoitamaan pelkästään valtavaan datamäärään eli faktoihin perustuen, päätöksenteosta katoaa politikointi. Tekoälyä hyödyntävä järjestelmä kykenee faktojen perusteella tekemään paitsi kaikkien kannalta parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen johtavan päätöksen, myös näkemään seurauksia, joita ihmisanalyysi ei koskaan voi päätellä.

Tällainen muutos toki tulee tarkoittamaan valtaisaa vastustusta poliitikoilta, jotka takertuvat hillotolppiinsa kaikin voimin.

ETNtv

Watch ECF videos

Tekoälyn avulla robotteja voidaan ohjata puheella

ETN - Technical article

Generatiivisen tekoälyn vallankumous, joka tuo chatbotit asiakaspalveluun ja mahdollistaa älykaiuttimien kaltaiset laitteet, on vasta alkua. Sama teknologia, joka ymmärtää ihmisten puhetta, siirtyy nyt robotiikkaan, missä se auttaa kehittämään algoritmeja robottien liikkeiden ohjaamiseen ja politiikkojen toteuttamiseen tärkeiden tehtävien suorittamiseksi.

Lue lisää...

SOM-ratkaisut ovat lääketieteellisen elektroniikan luotettava tulevaisuus

Lääketieteellinen elektroniikka on yksi nopeimmin kasvavista teollisuudenaloista. Väestön ikääntyminen, erityisesti länsimaissa, ja terveydenhuollon teknologioiden jatkuva kehitys pitävät yllä kovaa kysyntää ja ohjaavat alan tutkimus- ja tuotekehitystä, kirjoittaa Digi Internationalin OEM-ratkaisuista Euroopassa vastaava johtaja Ronald Singh.

Lue lisää...

LATEST NEWS

NEW PRODUCTS

 

NEWSFLASH

 SPONSORS

 

Etteplan supports customers cross industries in digitalizing their business from requirement specifications to solution development and implementation. With over 30 years of experience, Etteplan has the needed expertise to develop a wide range of industrial applications, from large established companies to start-ups. We deliver complete turn-key solutions containing cross-discipline know-how.

 

CN Rood offers technical solutions in the field of testing and measurement. We aim to remain leaders in that regard. Our customers are often not looking for a product, but for a solution, and we all have the drive to work on that solution. What we love to do most is to continually work on the latest developments in the field of testing and measuring equipment. Now and in the future.

 


EBV Elektronik was founded in 1969 and is one of the leading specialists in European semiconductor distribution. This success is based on the underlying company philosophy, which was developed a long time ago and which still applies today: operational excellence, flexibility, reliability and execution – with the goal of achieving the highest degree of customer satisfaction.

 

Tria is a world leader in the design and manufacture of embedded computing for OEMs. We offer a broad range of off-the-shelf modules to fully customized systems built for our customers. With a global footprint and deep in-house expertise, we support innovators from design to delivery.

congatec is a rapidly growing technology company focusing on embedded and edge computing products and services. The high-performance computer modules are used in a wide range of applications and devices in industrial automation, medical technology, robotics, telecommunications and many other verticals.

 

Mespek was founded in 1989. Our main products are embedded electronic modules, industrial PCs with peripherals, KVM and server management products, as well as wireless solutions for IoT applications.

 

Since 1985, Digi International Inc. (Digi) has been a pioneer in wireless communication, forging the future for connected devices and responding to the needs of the people and enterprises that use them.

 

CVG Convergens is an ICT services company specialized in embedded systems, smart connected products and ICT systems and processes for SME businesses. Our mission is to help our clients, our team, and the society to improve and thrive by providing reliable and sustainable solutions, services, and products by creative and efficient application of technology.

 

BCC Solutions Oy is a Finnish company that, in addition to expert services, offers comprehensive equipment solutions for data transfer and telecommunication networks, as well as their analysis, testing and measurement. We broadly represent the industry's leading brands.

 

Acal BFi has trusted expertise in advanced electronics for 50 years. If you’re in search of a trusted technology solutions partner, your search ends here. Our extensive knowledge, cutting-edge portfolio, and worldwide capabilities are at your service to bring the future into reality.

 





ECF template