Autoalan tiedotuskeskuksen mukaan viime vuonna noin 30 prosenttia Suomessa ensirekisteröidyistä henkilöautoista oli ladattavia. Noin 10 prosenttia autoista oli täyssähköautoja ja noin 20 prosenttia ladattavia hybridejä. Arvioiden mukaan Suomessa olisi vuonna 2030 noin 740 000 ladattavaa henkilöautoa.

Vielä viime vuoden ennusteessa määrän arvioitiin jäävän hieman yli 600 000 ladattavaan autoon vuonna 2030. Tärkeä reunaehto ladattavien autojen yleistymiselle on latausinfran kehittyminen, sillä ilman kotilatausmahdollisuutta ja kattavaa julkista latausverkkoa sähköistyminen hidastuu.

Tänä vuonna täyssähköautojen osuuden arvioidaan kasvavan jo noin 17 prosenttiin rekisteröinneistä ja ladattavien hybridien 23 prosenttiin rekisteröinneistä. Ladattavien autojen yhteenlaskettu osuus kasvaisi näin noin 40 prosenttiin jo ensi vuonna. Hitaasta lähdöstä huolimatta Suomen autokanta näyttää sähköistyvän nopeammin kuin Euroopassa keskimäärin, vaikka olemmekin selvästi jäljessä muita Pohjoismaita.

Henkilö- ja pakettiautojen sähköistyminen nopeutuu selvästi tämän vuosikymmenen toisella puoliskolla, sillä EU-lainsäädännössä henkilö- ja pakettiautojen hiilidioksidipäästöjen raja-arvoja ollaan kiristämässä. Komission esittää uusien autojen päästötavoitteiden kiristämistä siten, että henkilöautojen keskipäästöt alenisivat 55 prosentilla ja pakettiautojen 50 prosentilla vuoteen 2030 mennessä. Vuoden 2035 tavoitteeksi on ehdotettu, että uudet autot olisivat nollapäästöisiä. Tämä linjaus rajaisi ajoneuvovalmistajien mahdollisuutta pitää polttomoottoriautoja tuotannossa vuoden 2030 jälkeen. Uutta raja-arvoesitystä ei ole vielä hyväksytty, mutta se todennäköisesti etenee esitetyssä muodossaan.

Vuoteen 2025 mennessä lähes kolmanneksen ensirekisteröidyistä henkilöautoista on ennakoitu olevan täyssähköautoja ja ladattavien autojen yhteenlasketun osuuden on arvioitu kasvavan jo 55 prosenttiin rekisteröinneistä. Täyssähköautojen osuuden arvioidaan kasvavan vuoteen 2030 mennessä jo lähes kahteen kolmasosaan rekisteröinneistä ja vuonna 2035 kaikki ensirekisteröitävät autot olisivat täyssähkö- tai polttokennoautoja.

Käyttövoimaennusteen mukaan henkilöautokannassa on vuonna 2030 noin 2,2 miljoonaa polttomoottoriautoa. Koska autokanta vaihtuu meillä vain 22 vuodessa, käyttövoimamurros etenee hitaasti, vaikka uusien polttomoottoriautojen myynti päättyisikin vuonna 2035.

ETNtv

Watch ECF videos

Tekoälyn avulla robotteja voidaan ohjata puheella

ETN - Technical article

Generatiivisen tekoälyn vallankumous, joka tuo chatbotit asiakaspalveluun ja mahdollistaa älykaiuttimien kaltaiset laitteet, on vasta alkua. Sama teknologia, joka ymmärtää ihmisten puhetta, siirtyy nyt robotiikkaan, missä se auttaa kehittämään algoritmeja robottien liikkeiden ohjaamiseen ja politiikkojen toteuttamiseen tärkeiden tehtävien suorittamiseksi.

Lue lisää...

SOM-ratkaisut ovat lääketieteellisen elektroniikan luotettava tulevaisuus

Lääketieteellinen elektroniikka on yksi nopeimmin kasvavista teollisuudenaloista. Väestön ikääntyminen, erityisesti länsimaissa, ja terveydenhuollon teknologioiden jatkuva kehitys pitävät yllä kovaa kysyntää ja ohjaavat alan tutkimus- ja tuotekehitystä, kirjoittaa Digi Internationalin OEM-ratkaisuista Euroopassa vastaava johtaja Ronald Singh.

Lue lisää...

LATEST NEWS

NEW PRODUCTS

 

NEWSFLASH

 SPONSORS

 

Etteplan supports customers cross industries in digitalizing their business from requirement specifications to solution development and implementation. With over 30 years of experience, Etteplan has the needed expertise to develop a wide range of industrial applications, from large established companies to start-ups. We deliver complete turn-key solutions containing cross-discipline know-how.

 

CN Rood offers technical solutions in the field of testing and measurement. We aim to remain leaders in that regard. Our customers are often not looking for a product, but for a solution, and we all have the drive to work on that solution. What we love to do most is to continually work on the latest developments in the field of testing and measuring equipment. Now and in the future.

 


EBV Elektronik was founded in 1969 and is one of the leading specialists in European semiconductor distribution. This success is based on the underlying company philosophy, which was developed a long time ago and which still applies today: operational excellence, flexibility, reliability and execution – with the goal of achieving the highest degree of customer satisfaction.

 

Tria is a world leader in the design and manufacture of embedded computing for OEMs. We offer a broad range of off-the-shelf modules to fully customized systems built for our customers. With a global footprint and deep in-house expertise, we support innovators from design to delivery.

congatec is a rapidly growing technology company focusing on embedded and edge computing products and services. The high-performance computer modules are used in a wide range of applications and devices in industrial automation, medical technology, robotics, telecommunications and many other verticals.

 

Mespek was founded in 1989. Our main products are embedded electronic modules, industrial PCs with peripherals, KVM and server management products, as well as wireless solutions for IoT applications.

 

Since 1985, Digi International Inc. (Digi) has been a pioneer in wireless communication, forging the future for connected devices and responding to the needs of the people and enterprises that use them.

 

CVG Convergens is an ICT services company specialized in embedded systems, smart connected products and ICT systems and processes for SME businesses. Our mission is to help our clients, our team, and the society to improve and thrive by providing reliable and sustainable solutions, services, and products by creative and efficient application of technology.

 

BCC Solutions Oy is a Finnish company that, in addition to expert services, offers comprehensive equipment solutions for data transfer and telecommunication networks, as well as their analysis, testing and measurement. We broadly represent the industry's leading brands.

 

Acal BFi has trusted expertise in advanced electronics for 50 years. If you’re in search of a trusted technology solutions partner, your search ends here. Our extensive knowledge, cutting-edge portfolio, and worldwide capabilities are at your service to bring the future into reality.

 





ECF template