JavaScript is currently disabled.Please enable it for a better experience of Jumi. ECF

Litiumioniakkujen kehittäjille jaettiin viime viikolla Nobelin palkinto kemiassa. Keksintö on todellakin mullistanut maailman ja monessa mielessä tehdä siitä ladattavan. Ja jo tänä vuonna suurin osa litiumioniakuista menee sähkö- ja hybridiautoihin.

Asiaa on tutkinut Bloomberg-uutistoimiston New Energy Finance -tutkimusosasto. Jo viime vuonna autoihin asennettiin läehs yhtä paljon akkukapasiteettia kuin kulutuselektroniikan laitteisiin.

Tänä vuonna kulutuselektroniikan yhteenlaskettu akkukapasiteetti noin 90 gigawattituntiin. Samalla sähköautoihin pakataan kapasiteettia 120-130 gigawattituntia.

Tulevina vuosina autojen osuus litiumioniakkujen markkinoista kasvaa nopeasti. Vuonna 2025 autoihin asennetaan akkukapasiteettia jo lähes 500 gigawattituntia. Kulutuselektroniikan akkukapasiteetti ei samana aikana juuri kasva, vaikka siinäkin mennään vähän yli 100 gigawattitunnin.

Akkujen tärkein sovellus on vaihtunut aika tiheään. Vuonna 1995 suurin osa ladattavista akuista meni videokameroihin. Vuonna 2000 kannettava tietokone valtasi kameroiden paikan. Vuonna 2005 vuorossa oli matkapuhelin, mutta sen asema kaappasi älypuhelin vuonna 2010.

Älypuhelimen valtakausi akuissa kesti siis 8-9 vuotta. Auton voi nyt ennustaa pitävän paikkaa hallussaan ainakin toistaiseksi. Näkyvissä ei ole sovellusta, joka veisi auton ykkössijan akkujen käyttökohteena.

Vuosien varrenna myös akkuvirran hinta on laskenut melkoisesti. Vuonna 2010 kilowattituntia maksoi 1250 dollaria. Viime vuonna hinta oli alle 200 dollaria eli hinta on pudonnut alle seitsemäsosaan.

 

Suomen suurin valtti kybersodassa on luottamus

Teknologia19 – Aalto-yliopiston kyberturvallisuusprofessori Jarno Limnéll uskoo, että luotettavuudesta voi tulla suomalaisten yritysten suurin myyntivaltti tulevaisuudessa. – Tärkein kysymys on tulevaisuudessa, kehen ja mihin voimme luottaa. Luottamuksesta on tulossa hyvin arvokas aineeton pääoma yrityksille, Limnéll sanoi eilen messukeskuksessa.

Lue lisää...

Korteilla vauhtia IoT-kehitykseen

Sulautetun laitteen kehitys onnistuu useimmiten helpoiten valmiiden moduulien avulla. Nykyään niitä saa myös tehokkailla Apollo Lake -sarjan prosessoreilla varustettuna.

Lue lisää...
 
 
ETN_fi RT @BasemarkLtd: Today we are announcing that ETF Partners (Environmental Technologies Fund) is investing 7M Euros in Basemark. This is hu…
ETN_fi .#OnePlus CEO @PeteLau confirmed a more affordable smartphone. More info soon here: https://t.co/AwK7RBM1Xg
ETN_fi 2020 Is the Year of DDR5 - Cadence Blogs - Cadence Community https://t.co/9KTs2glPGl
ETN_fi Huawei Mate 30 Pro: Can You Live Without Google? https://t.co/I5zwgY40Lm @HuaweiMobile @HMS_GlobalPage #mate30pro
ETN_fi PCIM Europe 2020 will be postponed. Due to the increasing spread of covid-19 in Europe the organisers have decided… https://t.co/rLE1oEi2ME


Sponsors


congatec is a leading supplier of industrial computer modules using the standard form factors COM Express, Qseven and SMARC as well as single board computers and EDM services. congatec’s products can be used in a variety of industries and applications, such as industrial automation, medical, entertainment, transportation, telecommunication, test & measurement and point-of-sale.



Presentors


We offer custom, cost-effective solutions to help you fulfil your project. With our wealth of technology expertise, we can provide expert technical support and guidance at every stage of your design.



AFRY (previous ÅF Pöyry) offers customized SW, HW and mechatronics services to the embedded and industrial IoT-markets. Based on your needs we deliver requirement specification, design, implementation, manufactured product and maintenance for your intelligent and connected systems. AFRY has many years' experience in providing air-born products with high demands on quality and traceability, robust end-to-cloud solutions as well as cost-efficient end user products. We also provide expert consultants.



Exhibitors


DATA MODUL stands behind its claim as a worldwide leading supplier of professional “visual solutions” and is a reliable premier choice partner in the areas of display, touch, embedded and monitor solutions.



Kontron is a global leader in embedded computing technology (ECT). As a part of technology group S&T, Kontron offers a combined portfolio of secure hardware, middleware and services for Internet of Things (IoT) and Industry 4.0 applications. With its standard products and tailor-made solutions based on highly reliable state-of-the-art embedded technologies, Kontron provides secure and innovative applications for a variety of industries.




Rutronik has developed from a “one-man-company” into one of the worldwide leading broadline distributors, employing more than 1,600. In the electronic components market, Rutronik currently ranks 11th worldwide and is the third largest European distributor. The product range includes semiconductors, passive and electromechanical components as well as embedded boards, storage technologies, displays and wireless products.





ECF template