
Brittiläinen komponenttijakelija Anglia Components kertoo laajentaneensa yhteistyötään Digi International -yhtiön kanssa Pohjoismaihin ja Baltiaan. Yhtiön mukaan tavoitteena on kasvattaa erityisesti IoT- ja M2M-ratkaisujen kysyntää alueella.
Anglia korostaa tiedotteessaan niin sanottua demand creation -mallia, jossa jakelija ei pelkästään toimita komponentteja, vaan rakentaa aktiivisesti uusia asiakkuuksia teknisen tuen, työpajojen ja referenssiratkaisujen avulla.
Suomessa Digillä on kuitenkin jo pitkään ollut vahva paikallinen kumppani. Mespek Oy:n toimitusjohtaja Esa Soldan kertoo, ettei Anglian laajennuksella ole käytännön vaikutusta Suomen markkinaan.
- Olemme olleet Digin aktiivinen partneri Suomessa yli 20 vuotta. Tänä aikana on aina silloin tällöin tullut globaaleja toimijoita, jotka ilmoittavat edustavansa Digiä Pohjoismaissa ja Baltiassa, mutta käytännössä niiden näkyvyys Suomessa on jäänyt vähäiseksi, Soldan sanoo.
Hänen mukaansa yhteistyö Digin kanssa jatkuu normaalisti. - Päivittäinen kaupankäynti jatkuu kuten ennenkin. Teemme yhdessä asiakastyötä, järjestämme seminaareja ja hoidamme suurasiakkuuksia Digin oman organisaation kanssa.
Kilpailu design-in-vaiheesta kiristyy
Anglian liike on silti osa laajempaa muutosta jakelubisneksessä. Pelkkä logistiikka ei enää riitä, vaan kilpailu siirtyy yhä enemmän suunnitteluvaiheeseen.
Anglia hakee kasvua erityisesti pk-yrityksistä ja sopimusvalmistajista – segmenteistä, joita suuret jakelijat eivät aina priorisoi. Tätä varten yhtiö rakentaa paikallista organisaatiota myös Pohjoismaihin.





















