
Erillisverkot on testannut Helsingissä tekniikkaa, jolla luvattomia drooneja voidaan havaita, paikantaa ja seurata 5G-verkon avulla. Vuosaaren satamassa tehdyssä kokeessa droonin ei tarvitse olla yhteydessä verkkoon tai lähettää omaa radiosignaaliaan tullakseen havaituksi.
Syyskuun 16.–18. päivänä järjestetyssä kokeessa testattiin ISAC-tekniikkaa (Integrated Sensing and Communication), jossa matkaviestinverkko toimii viestiyhteyksien lisäksi hajautettuna sensoriverkkona. Ericssonin verkkotekniikkaan perustuvassa ratkaisussa kohteita havaitaan analysoimalla niistä heijastuvia radiosignaaleja.
Tämä tekee tekniikasta kiinnostavan erityisesti pienten ja matalalla lentävien droonien valvonnassa. Niiden havaitseminen laajoilla alueilla voi olla vaikeaa, etenkin jos drooni ei ole yhteydessä verkkoon eikä lähetä tunnistamiseen soveltuvaa radiosignaalia.
Vuosaaren kokeessa useat verkkopisteet keräsivät havaintotietoa samanaikaisesti. Näin yksittäisen sensorin sijaan voidaan muodostaa laajemmalle alueelle ulottuva tilannekuva. Mahdollisia käyttökohteita ovat satamien lisäksi lentokentät, rajat, kriittinen infrastruktuuri ja suuret yleisötapahtumat.
– Viranomaiset ja muut kriittiset organisaatiot tarvitsevat selkeän ja jatkuvan tilannekuvan matalan korkeuden ilmatilasta. ISAC osoittaa, miten matkaviestinverkot voivat täydentää nykyisiä sensorijärjestelmiä myös satamien kaltaisissa monimutkaisissa ympäristöissä, sanoo sisäministeriön johtava asiantuntija ja Erillisverkkojen hallituksen jäsen Ismo Parviainen.
Teknisesti ratkaisu perustuu Ericssonin Massive MIMO -5G-radioihin ja keilanohjaukseen sekä reunalaskentaan, signaalinkäsittelyyn ja erilliseen sensoriohjelmistoon. Tekoälyä ja koneoppimista voidaan hyödyntää havaittujen kohteiden tunnistamisessa ja luokittelussa.
ISAC on yksi 5G Advanced -verkkojen ja tulevan 6G kehityskohteista. Ericsson arvioi ensimmäisten käyttökohteiden löytyvän puolustuksesta ja viranomaistoiminnasta. Laajemman kaupallisen käytön odotetaan ajoittuvan 6G-aikakaudelle.




















