
Tänään ostettu auto voi olla liikenteessä vielä pitkään sen jälkeen, kun sen käyttämä 4G-verkko on suljettu. Omdian mukaan LTE-verkkojen alasajo voi muodostua autoteollisuudelle paljon suuremmaksi ongelmaksi kuin aikaisemmat 2G- ja 3G-verkkojen sulkemiset.
Verkkoon kytkettyjen autojen määrä kasvaa samaan aikaan nopeasti. Omdia ennustaa niiden määrän ylittävän 1,05 miljardia vuonna 2035. Vuonna 2025 niitä oli 473,7 miljoonaa, joten määrä yli kaksinkertaistuu kymmenessä vuodessa. Keskimääräinen vuosikasvu on 8,3 prosenttia.
Ongelman muodostaa autojen pitkä käyttöikä. Suuri osa nykyisistä verkkoon kytketyistä autoista käyttää LTE:tä eli 4G:tä, eikä yhteyttä käytetä enää vain yksinkertaisiin telematiikkapalveluihin. Sen varassa toimivat esimerkiksi OTA-ohjelmistopäivitykset, sähköautojen dynaaminen reititys, reaaliaikaiset turvallisuuspalvelut sekä osa kuljettajaa avustaviin järjestelmiin liittyvistä verkkopalveluista.
Omdian mukaan mobiilioperaattorit alkavat sulkea LTE-verkkojaan vuodesta 2030 lähtien. Autoteollisuudelle aikataulu on hankala, sillä nyt myytävä auto voi olla liikenteessä vielä 2040-luvulla. Sen sisään rakennettua 4G-modeemia ei välttämättä ole suunniteltu vaihdettavaksi yhtä helposti kuin esimerkiksi älypuhelinta.
– Pahimmassa tapauksessa liikenteessä on ajoneuvoja, jotka ovat riippuvaisia verkkoyhteydestä mutta eivät enää pysty liittymään toimivaan verkkoon, sanoo Omdian IoT-analyytikko John Canali.
Tekniikan vaihdos näkyy jo Omdian ennusteessa. 4G-autoihin asennettujen yhteyksien määrä saavuttaa huippunsa tämän vuosikymmenen loppupuolella ja lähtee sen jälkeen laskuun, kun 5G yleistyy nopeasti. Vielä vuonna 2035 liikenteessä arvioidaan kuitenkin olevan noin 130 miljoonaa 4G-yhteydellä varustettua autoa.
Omdian mukaan autonvalmistajien onkin sovitettava automallien elinkaaret ja tietoliikenneratkaisut nykyistä paremmin yhteen operaattorien verkkosuunnitelmien kanssa. eSIM sekä maanpäällisiä mobiiliverkkoja ja satelliittiyhteyksiä yhdistävät TN/NTN-ratkaisut voivat helpottaa siirtymää. Kiirettä lisää se, että 5G:n käyttöönotto autoissa on tähän asti edennyt hitaasti.




















