Latvia on tasaisesti noussut suomalaisten yrittäjien kiinnostuksen kohteeksi – ei vain lähimarkkinana, vaan aidosti kasvun ja innovoinnin kumppanina. Osaava työvoima, strateginen sijainti ja yhä suotuisampi investointiympäristö tekevät Latviasta yhden lupaavimmista kohteista suomalaisyritysten laajentumiselle Baltiaan ja sen ulkopuolelle.
Illinoisin yliopiston tutkijat ovat onnistuneet toistamaan Hall-efektin - yhden fysiikan tunnetuimmista sähkömagneettisista vaikutuksista - käyttäen radioaaltoja eli fotoneja sähkövirran eli elektronien sijaan. Kehitettyä tekniikkaa voidaan käyttää luomaan radiojärjestelmiä, jotka tehostavat signaalin siirtoa yhteen suuntaan absorboiden samalla vastakkaiseen suuntaan kulkevia signaaleja.
Ammattitapahtumat kiinnostavat edelleen suomalaisia. Eilen päättyneille teollisuuden Alihankinta-messuilla kokoontui Tampereella kolmen päivän aikana 17 731 messuvierasta. Kävijämäärä on tapahtuman historian toiseksi suurin.
Parin ennätyksellisen vuoden jälkeen muistien hinnat ovat tänä vuonna laskeneet merkittävästi niin, että ne jopa kääntävät koko puoliohdemarkkinan laskuun. Tutkimuslaitos Yole Développement arvioi nyt kuitenkin, että pahin tilanne alkaa olla takanapäin.
Jokainen uusia Android-älytelevisioita testannut tietää, mikä niiden suurin ongelma on: periaatteessa kaikki mahdollinen on saatavilla verkosta, mutta käyttöjärjestelmä ja käyttöliittymä ovat tolkuttoman hitaita ja kömpelöitä. OnePlus yrittää ensimmäisellä televisiollaan muuttaa kaiken tämän.
Suomessa erittäin suosittu OnePlus on jo totuttanut käyttäjät siihen, että laitekanta päivittyy kahdesta vuodessa. Keväällä yhtiö esitteli 7- ja 7 Pro -mallit ja nyt liikkeelle lasketaan uusi OnePlus 7T. Ilahduttavaa on, että OnePlus on säilyttänyt kaikki parhaat ominaisuutensa ja sen lisäksi tehnyt ison hyppäyksen eteenpäin ehkä heikoimmassa ominaisuudessaan: kamerassa.
Viimeaikaisista perusteella on päätelty, että Google olisi saavuttanut niin sanotun kvanttiherruuden. Internetissä tilapäisesti esiintyneen dokumentin mukaan Googlen Sycamore-kvanttipiiri laski 53 kubitilla 200 sekunnissa tehtävän, joka veisi maailman parhaalta klassiselta supertietokoneelta 10 000 vuotta.
Intel on järjestänyt Koreassa Memrory and Storage -päivän, jossa on esitelty uusia ja tulevia muistiratkaisuja. Ensiesiintymisen teki uusi M.2-formaatin SSD-levy, jonka tiheys ja nopeus on kasvanut selvästi edeltäjästään.
Laitteistoa ja ohjelmistoa ei voi enää erottaa toisistaan. Tämä näkyy Huawein uudessa lippulaivasarjassa Mate 30, joka julkistettiin viime viikolla. Näyttää vakavasti siltä, että Huaweita uhkaa älypuhelimissa Nokian kohtalo.
Huawei julkisti viime viikolla uuden Mate 30 -sarjan ohella uuden toisen polven Watch GT 2 -älykellon. Edeltäjänsä tapaan siinä on mukana suomalaista tekniikkaa, sillä jyväskyläläinen FirstBeat on tuonut kelloon kahdeksan ominaisuutta.
Ericsson kertoo varaavansa 12 miljardia kruunua eli yli 1,1 miljardia euroa niihin korvauksiin, joihin se tullaan määräämään Yhdysvalloissa. Asia liittyy lahjusten maksamiseen, joiden suhteen Ericsson on tehnyt vuosia yhteistyötä sekä Yhdysvaltain arvopaperiviranomaisten että maan oikeusministeriön kanssa.
Suuren nopeuden Ethernet-muuntajien tulee täyttää nykyaikaisille, tehokkaille verkkolaitteille asetetut vaatimukset. Niiden tehtävänä on turvata luotettava ja varma datansiirto, optimoida signaalin laatu ja tehostaa verkon yleistä suorituskykyä ja kapasiteetin hyödyntämistä.
Suomessa sähköauto yleistyy, mutta se tekee sen varovasti ja viiveellä. Sama kuvio toistuu tilasto toisensa jälkeen. Suunta on oikea, mutta vauhti jää jälkeen muista Pohjoismaista. Kyse ei ole tekniikasta, eikä latausinfrastruktuurista. Ne eivät enää ole este.