Latvia on tasaisesti noussut suomalaisten yrittäjien kiinnostuksen kohteeksi – ei vain lähimarkkinana, vaan aidosti kasvun ja innovoinnin kumppanina. Osaava työvoima, strateginen sijainti ja yhä suotuisampi investointiympäristö tekevät Latviasta yhden lupaavimmista kohteista suomalaisyritysten laajentumiselle Baltiaan ja sen ulkopuolelle.
5G-verkko tulee monin paikoin koostumaan pienistä soluista, joissa tukiasemiin voi olla hankala vetää tarvittavia sähköjohtoja. Onneksi niihin saa nyt sähköt myös ethernetin kautta. Teksasilainen Silicon Labs on esitellyt PoE-piirit, jotka nostavat väylää pitkin siirretyn sähkötehon 90 wattiin.
Euroopan komissio on päättänyt uudesta 50 miljoonan euron investoinnista Euroopan tekoälytutkimuksen verkostojen kehitykseen. Ensimmäisellä hakukierroksella komissio myönsi ELLIS-verkoston ELISE-hakemukselle 12 miljoonaa euroa.
VPN-yhteyksiä kehittävä AtlasVPN on selvittänyt, millä tolalla Yhdysvaltain terveydenhuollon it-järjestelmät ovat, eikä tulos ole kovin hyvä. Taistelussa koronavirusta eli COVID-19-epidemiaa vastaan peräti 83 prosenttia amerikkalaisten terveydenhuoltojärjestelmistä toimii vanhentuneilla ohjelmistoilla.
Ihmisten tiedontarve koronavirusepidemian aikaan on kasvattanut merkittävästi sekä puhe- että dataliikennettä. Telia kertoo kuitenkin, että verkot toimivat edelleen hyvin ja että operaattori on varautunut kasvattamaan verkkojen kapasiteettia tarpeen mukaan.
Microsoft on tuomassa uutta Xbox-konsolia markkinoille loppusyksystä ja nyt yhtiö on kertonut lisätietoja tulevan laitteen ominaisuuksista. Suurin muutos on siirtymisestä 8-bittisestä grafiikasta 16-bittiseen, mutta mukana on myös yllätyksiä. Xbox saa esimerkiksi aivan uuden, oman laajennusmuistinsa.
Nokia lanseerasi kesällä 2018 oman globaalin IoT-palvelualustansa. WING-verkossa dataa on mahdollista siirrellä globaalisti 30 alueellisen palvelukeskuksen avulla. Nyt WING laajenee tukemaan myös 5G-yhteyksiä. Nokian WING -liiketoiminnan johtaja Ankur Bhanin (kuvassa) mukaan WING on erityisesti globaalien asiakkaiden IoT-ratkaisu.
Apple on tänä vuonna julkistamassa uusia iPhone 12 -puhelimia ja tuttuun tapaan yhtiö myös päivittää puhelimiensa sovellusprosessorit. Researchsnipers-sivusto kertoo nyt, että tulevasta A14-piiristä on tulossa markkinoiden ensimmäinen yli kolmen gigahertsin kellotaajuuteen kiihdytetty Arm-prosessori.
The Huawei Mate 30 Pro is a stunning smartphone that has received attention primarily because it does not support Google's mobile services, the GMS framework. But can the user survive with it? What do you have to give up if you want to use all those most popular mobile apps?
Huawei Mate 30 Pro on raudaltaan upea älypuhelin, joka on saanut huomiota ennen kaikkea siitä, ettei se tue Googlen mobiilipalveluita eli GMS-kehystä. Mutta voiko laitteella tulla toimeen? Mistä joutuu luopumaan, jos haluaisi käyttää niitä kaikkein suosituimpia mobiilisovelluksia?
Aiheuttaako 5G-säteily terveysriskien kohoamisen? Ionisoimattoman säteilyn tutkimustiedon jakamiseen keskittynyt ICNIRP-komitea (International Commission on Non-Ionizing Radiation Protection) on saanut valmiiksi 7-vuotisen tutkimuksen, jonka tulokset ovat yksiselitteisiä. 5G ei lisää ihmiselle aiheutuvia terveysriskejä.
Ohjelmistopohjaiset ajoneuvot avaavat valtavan määrän uusia mahdollisuuksia. Sovelluksia ja toimintoja syntyy jatkuvasti lisää, ja niiden avulla ajokokemuksesta pyritään tekemään entistä turvallisempi, miellyttävämpi ja paremmin verkottunut. Jos ADAS ja V2X ovat muotitermejä, tarkka ajoitus on perusta.
Suomessa sähköauto yleistyy, mutta se tekee sen varovasti ja viiveellä. Sama kuvio toistuu tilasto toisensa jälkeen. Suunta on oikea, mutta vauhti jää jälkeen muista Pohjoismaista. Kyse ei ole tekniikasta, eikä latausinfrastruktuurista. Ne eivät enää ole este.