
LoRa-radiotekniikasta tunnettu Semtech liittyy nyt Z-Wave Alliancen hallitukseen. Siirto kertoo siitä, että pitkän kantaman IoT-verkoista tunnettu yhtiö hakee kasvua myös älykotien ja rakennusautomaation verkoista.
Semtechistä tulee samalla Z-Wave-ekosysteemin kolmas piitoimittaja. Teknologia oli pitkään käytännössä yhden siruvalmistajan varassa, mutta Z-Wave Alliance pyrkii nyt laajentamaan ekosysteemiä ja houkuttelemaan uusia radioteknologian toimittajia mukaan.
Z-Wave on erityisesti Yhdysvalloissa suosittu älykotien mesh-verkkotekniikka, jota käytetään esimerkiksi hälytysjärjestelmissä, älylukoissa, termostaateissa ja rakennusautomaatiossa. Toisin kuin Zigbee, Z-Wave toimii alle yhden gigahertsin taajuuksilla, mikä parantaa kantamaa ja vähentää häiriöitä ruuhkaisessa 2,4 gigahertsin radiotaajuusalueessa.
Semtech tunnetaan erityisesti LoRa-radiotekniikan pioneerina. LoRa on suunniteltu erittäin vähävirtaisiin ja pitkän kantaman IoT-yhteyksiin, mutta teknologia soveltuu huonosti esimerkiksi reaaliaikaisiin ohjausverkkoihin tai paikallisiin mesh-ratkaisuihin. Z-Wave puolestaan on optimoitu juuri tällaisiin käyttötarkoituksiin.
Z-Wave Alliancen hallituksen puheenjohtajan Avi Rosenthal mukaan Semtech tuo allianssiin kokemusta suurista langattomista verkoista samalla kun Z-Wave pyrkii laajenemaan perinteisen älykodin ulkopuolelle.
Semtechin LoRa-ekosysteemistä vastaava johtaja Olivier Beaujard korostaa tiedotteessa erityisesti moniprotokollaisia piiriratkaisuja. Hänen mukaansa tulevat sensorit tarvitsevat nykyistä enemmän tiedonsiirtokapasiteettia esimerkiksi äänen, videon ja ohjelmistopäivitysten käsittelyyn ilman suurta virrankulutusta.
Taustalla näkyy myös älykotimarkkinan muutos. Matter- ja Thread-teknologiat pyrkivät yhdistämään hajanaista älykotiverkkojen kenttää, joten myös Z-Waven on haettava uusia vahvuuksia esimerkiksi kantamasta, energiatehokkuudesta ja turvallisuudesta.




















