
Helsinkiin suunnitellun suuren tekoälylaskentakeskuksen tuottama lämpö aiotaan syöttää Helenin kaukolämpöverkkoon. Onzeron mukaan laskennassa syntyvästä lämmöstä voidaan ottaa talteen jopa 99 prosenttia.
Teknologiayhtiö Onzero ja energiayhtiö Helen ovat solmineet sopimuksen, jolla Onzeron suunnittelema AI Heat Factory liitetään Helsingin kaukolämpöverkkoon. Laitoksen arvioidaan tuottavan vuodessa noin 525 000 megawattituntia lämpöenergiaa.
Onzeron mukaan määrä vastaa noin 70 000 helsinkiläisasunnon vuotuista lämmitystarvetta. Toiminnan on tarkoitus käynnistyä ensi vuoden aikana.
Datakeskusten hukkalämmön hyödyntäminen ei sinänsä ole Helsingissä uutta. Helen on ottanut datakeskusten lämpöä talteen kaukolämpöverkkoonsa jo vuodesta 2010 lähtien. Onzeron hankkeessa huomionarvoista on kuitenkin tekoälylaskennan suuri mittakaava ja se, että koko laskentainfrastruktuuri on suunniteltu lämmön talteenottoa varten.
Onzero kutsuu konseptiaan AI Heat Factoryksi eli tekoälyn lämpötehtaaksi. Järjestelmä perustuu nestejäähdytykseen, jolla laskentaraudan tuottama lämpö siirretään suljettuun jäähdytyskiertoon. Yhtiön mukaan jopa 99 prosenttia laskennassa syntyvästä lämmöstä voidaan ottaa talteen ja siirtää kaukolämpöverkkoon sopivassa lämpötilassa.
– Perustimme Onzeron tavoitteena alentaa tekoälyn kustannuksia yhdistämällä tehokkaan tekoälyinfrastruktuurin laskennassa syntyvän lämmön tehokkaaseen talteenottoon ja hyödyntämiseen, sanoo toimitusjohtaja Ali Siddiqui.
Ratkaisussa ei käytetä haihdutusjäähdytystä, joten datakeskus on suunniteltu toimimaan ilman aktiivista vedenkulutusta itse laitoksessa. Lämpö siirretään sen sijaan kaukolämpöverkkoon, joka toimii samalla laskentajärjestelmän lämpönieluna.
Helenille tekoälylaskennan hukkalämpö on yksi keino vähentää polttamiseen perustuvaa lämmöntuotantoa. Yhtiön tavoitteena on luopua polttamiseen perustuvasta energiantuotannosta vuoteen 2040 mennessä.
– Hukkalämmön hyödyntämisellä on tärkeä rooli tämän siirtymän tukemisessa, sanoo Helenin strategiasta ja yritysjärjestelyistä vastaava johtaja Tuukka Toivonen.
Helsingin laitos on Onzerolle myös referenssihanke. Yhtiö suunnittelee vastaavan AI-laskennan ja lämmöntuotannon yhdistävän konseptin laajentamista muihin Euroopan maihin.



Norjalainen Sensibel on esitellyt optiseen MEMS-tekniikkaan perustuvan SBM140B-mikrofonin, jonka dynamiikka yltää 136 desibeliin. Valmistajan mukaan vastaavaan suorituskykyyn ei päästä perinteisillä kapasitiivisilla MEMS-mikrofoneilla.














