Moni puhuu nyt esineiden internetistä (IoT) tai teollisesta internetistä . Nämä uudet anturijärjestelmät vaativat älyä, joka tulee toimeen erittäin pienellä virralla. Silicon Labs vastaa haasteeseen uusilla Zero Gecko -ohjaimilla.
Sveitsiläinen u-Blox on esitellyt uuden paikannuspiirien M8-alustan. Siihen pohajutuvat tulevat paikannusmoduulit kykenevät määrittämään paikkatiedon kaikista eri satelliittijärjestelmistä tulevien signaalien avulla. Tuloksena on selvästi aiempaa tarkempi ja luotettavmpi paikannus. Enää ei esimerkiksi GPS-signaalin heikentäminen tee paikannuksesta epäluotettavaa.
Moni autonvalmistaja kehittää autonomisesti kulkevia autoja. Google on puolestaan hakenut patenttia, jonka perusteella esimerkiksi auton navigointia, ilmastointia ja viihdejärjestelmää voisi ohjata eleillä.
Sekasignaalipiirien osuus Euroopan suunnitteluista on noin 80 prosenttia. Silti piirejä tehdään edelleen vanhalla metodologialla, jossa analogia- ja digitaalisuunnittelijat eivät edes puhu keskenään. Tämän on muututtuva, sanoo Cadencella liiketoiminnan kehittämisestä Euroopassa vastaava Christian Malter.
Kaikissa elektroniikkalaitteissa on piirilevy. Vaikka siruintegraatio menee koko ajan eteenpäin, useimmiten laitteisiin pitää suunnitella oma piirilevyratkaisu.
Kaikkialla fyysiset järjestelmät ovat korvautumassa virtuaalisilla. Vanhat rannekellot vaihtuvat iPhonen digitaaliseen kelloon. Tämä sama trendi tulee nyt pikavauhtia myös testaamiseen ja sulautettujen järjestelmien kehitykseen, sanoo National Instrumentsin Luke Schreier.
Renesas on laajentanut 32-bittistä RX631-sarjan mikro-ohjainperhettään. Kaikkiaan 15 uuteen piiriin on tuotu täysin uutena ominaisuutena PDC-toimintoa eli rinnakkaisdatan tallennus (parallel data capture). Sen ansiosta ohjain osaa suoraan käsitellä CMOS-kameralta tulevaa kuvadataa.
Verkkolaiteyhtiö Alcatel-Lucent hakee kannattavuutta rankalla kädellä. Pääjohtaja Michel Combesin kesäkuussa julkistama säästöohjelma on nyt täsmentynyt. Työpaikkansa uhkaa menettää peräti kymmenentuhatta työntekijää.
National Instruments lanseerasi elokuussa vuotuisessa NI Week -tapahtumassaan uuden kehitysalustan erityisesti opiskelijoiden käyttöön. MyRIO on täysiverinen alusta, joka tuo edullisen kehitysympäristön kämmenelle sopivassa koossa.
Tutkimuslaitos Bishop & Associates seuraa tiiviisti liitinten lisäksi intrumentoinnin työkalujen valmistajien tilannetta. Tämän vuoden alkupuolella heikko puolijohdemyynti teki loven monen mittausinstrumentteja valmistavan tuloihin.
Digia on julkistanut Qt-kehitysympäristöstään Mobile-version, joka mahdollistaa Qt-sovelluksen kehittämisen ja ylläpidon Android-, iOS- ja muilla mobiilialustoilla. Kehittäjille uusi alusta tulee käyttöön loppuvuodesta, kunhan Qt:stä on ensin julkistettu suurempi 5.2-päivitys.
”Envelope tracking” viittaa tekniikkaan, jossa RF-tehovahvistin jatkuvasti aistii signaalin amplitudia ja paikantaa lähetystehon tarvetta. Tekniikan esitteli pari vuotta sitten englantilainen Nujira. Nyt Texas Instruments on tuonut tarjolle oman tulkintansa vastaavasta teholähteestä.
Linear Technology on esitellyt uudenlaisen komponentin langattomien latauslaitteiden toteutukseen. Samaan pakettiin on yhdistetty sekä vastaanotin että tasavirtainen- ja jännitteinen akkulatain.
Kansainvälinen televiestintäliitto ITU on laittanut maat paremmuusjärjestykseen ICT-valmiuksien osalta. Korea jatkaa listan kärjessä kolmatta vuotta peräjälkeen. Suomi nousi viime vuoden listalla sijalle kolme.
Sandiegolainen Qualcomm on vakuuttavan dominoivassa asemassa matkapuhelinten kantataajuuspiireissä. Strategy Analyticsin mukaan sen markkinaosuus oli vuoden toisella neljänneksellä jo 63 prosenttia. Yli 40 prosenttia Qualcommin toimittamista modeemipiireistä oli neljännen polven LTE-siruja.
Epävarmoista taloudellisista ja geopoliittisista näkymistä huolimatta vuosi 2022 osoittautui erinomaiseksi elektroniikka-alan innovointitoiminnan osalta ja sama trendi tuntuu jatkuvan myös kuluvana vuonna IC- ja elektroniikkajärjestelmien suunnittelussa. Tässä artikkelissa nostetaan esiin joitakin alan megatrendejä, joita on syytä tarkastella lähemmin.
Tekoäly on valloittanut kahvipöytäkeskustelut. Keskusteluista voimme kiittää ChatGPT:n kaltaisia tekoälyjä, jotka loistavat kyvyllään laatia tekstejä – niin pätevästi kirjoitettuja artikkeleita kuin toimivaa koodiakin, kirjoittaa Lenovolla globaalin monimuotoisuustoimiston johtajana työskentelevä Ada Lopez.