Verkon, infrastruktuurin ja verkon arkkitehtuurin monimutkaistuminen lisää sellaisten yhteyksien määrää ja monimuotoisuutta, jotka voivat olla verkkohyökkäysten kohteena. Elegantti tapa suojautua uhkilta on käyttää Silicon Motionin FerriSSD-asemia datan tallennukseen.
DRAM-muisteja valmistetaan nyt tarjontaa enemmän, mikä näkyy suraan piirien hintakehityksessä. DramExchangen mukaan neljän gigabitin DDR3-piirin myyntihinta on pudonnut 2,01 dollariin.
Linus Torvalds on julkistanut linux-käyttöjärjestelmän ytimen eli kernelin 4.3-version. Tällä kertaa kyse oli ennen kaikkea verkkopuolen päivityksistä. Samalla Torvalds avasi kehitysikkunan ytimen seuraavalle eli 4.4-versiolle.
Datwyler-konsernin omistama Elfa Distrelec on avannut uuden pääjakelukeskuksen Hollantiin ´s-Hertogenboschiin. Sen avulla Elfa toimittaa myös suomalaisasiakkaille aiempaa suuremman valikoiman elektroniikkatuotteita aiempaa nopeammin.
EPSI Rating tutki suomalaisten tyytyväisyyttä operaattoreita kohtaan. Kiinteässä laajakaistassa Saunalahti erottui muista. Mobiililaajakaistassa DNA oli ykkönen, mutta toisaalta operaattorien arvosanat olivat lähellä toisiaan.
Älykkäiden sähköverkkojen kohdalla on usein mietitty, miten verkko sopeutuu erilaisiin, jopa erittäin suuriin hetkellisiin kuormiin. Ainakaan sähköautot eivät muodosta isoa uhkaa verkkojen toiminnalle, sanoo sähköautojen vaikutusta väitöskirjassaan tutkinut diplomi-insinööri Antti Rautiainen Tampereen teknillisestä yliopistosta.
Intel esitteli tämän vuoden alussa laitteen nimeltä Compute Stick. Täähän asti tätä tikkua on voinut ostaa vain Windows 8.1 -käyttöjärjestelmällä varustettua. Tai Ubuntulla, jos on seikkailuhenkinen. Nyt tikkua myydään myös uudellen Windows 10 -käyttöjärjestelmällä.
Ruotsalaisessa kirjassa on kuvattu Ericssonin takavuosien kriisiä ja nousua takaisin verkkotekniikan kärkeen. Kirjassa entinen pääjohtaja Carl-Hneric Svanberg kertoo tapaamisestaan Applen perustajan Steve Jobsin kanssa. - iPhone oli yksi suurimpia asioita, mitä Ericssonille on tapahtunut, Svanberg sanoo.
Keysight Technologies on asettanut uudet rajat sille, mitä PXI-pohjaisille vektoripiirianalysaattoreilla voidaan testata. M9393A-analysaattorin laajennus kasvattaa yhden liipaisun alan kattamaan koko 3,6 – 50 gigahertsin alueen.
Kaikki ulkomaisista verkkokaupoista tilatut sähkölaitteet eivät täytä eurooppalaisia turvallisuusmääräyksiä. Niiden kanssa kannattaakin olla tarkkana. Monen halvan laitteen merkintöihin ei voi enää luottaa.
Komponenttien jakelija Rutronik on lisännyt valikoimaansa Fujitsun äärimmäisen pienen yhden megabitin FRAM-muistin. SPI-liitäntäinen piiri on pakattu 8-nastaiseen kiekkotason- eli WL-CSP-koteloon.
IT-palveluyhtiö CGI on avannut uusimman kyberturvallisuuden palvelukeskuksensa Suomeen. CGI:n palvelukeskukset valvovat ja suojaavat yrityksiä sekä julkishallintoa kiihtyvällä tahdilla yleistyviltä kyberhyökkäyksiltä eri puolilla maailmaa.
Kiinalainen Huawei kasvattaa myyntiään, vaikka älypuhelinten markkinat ovatkin hidastuneet selvästi. Yhtiö myi kolmannella neljänneksellä 24,7 miljoonaa laitetta, mikä on 63 prosenttia enemmän kuin vuotta aikaisemmin.
Sähköturvallisuuskoulutuksen antajalle ei ole lainsäädännössä annettu pätevyysvaatimuksia. Olennaista on, että kouluttaja hallitsee sähkön vaarat ja sähkötyöturvallisuutta koskevat määräykset.
Yhä useampi joutuu luottokorttihuijauksen uhriksi. Kortteja kopioidaan liikkeiden takahuoneessa ja jopa pankkiautomaateilla. Mutta mihin hintaan näin kopioituja tietoja myydään MacAfeen selvitys paljastaa, ettei niistä kovin paljon joudu maksamaan.
Pitkä käyttöikä, suuri energiatiheys sekä hyvä iskun- ja värähtelynkestävyys ovat automaattitrukkien ja muiden liikkuvien robottien perusvaatimuksia. Millä kriteereillä tällöin valitaan akkukemia, -kenno ja -kotelointi?
Tekoäly ei ole enää pelkkä muotisana, vaan se muuttaa jo nyt käytännössä lähes jokaista toimialaa. Yritysjohtajat näkevät, miten tekoäly voi olla heidän seuraava menestystekijänsä. Investoinnit tekoäly teknologiaan ovat kasvussa, ja Lenovon tilaaman IDC-raportin CIO PlayBook 2024 - All About Smarter AI mukaan tekoälyinvestointien odotetaan kasvavan tänä vuonna 61 prosenttia viime vuoteen verrattuna. Mutta kuinka moni onnistuu sijoittamaan investoinnit oikeaan paikkaan organisaatiossa, kysyy Lenovon Jari Hatermaa.