Piikarbidilla (SiC) on korkeampi dielektrinen läpilyöntilujuus, energiakaistaero ja lämmönjohtavuus kuin piillä. Näitä ominaisuuksia tehoelektroniikkasuunnittelijat voivat hyödyntää kehittääkseen tehokkaampia tehonmuuntimia, joiden tehotiheys on suurempi kuin pii-IGBT -komponentteihin perustuvissa malleissa.
Kiinalainen Huawei kasvattaa myyntiään, vaikka älypuhelinten markkinat ovatkin hidastuneet selvästi. Yhtiö myi kolmannella neljänneksellä 24,7 miljoonaa laitetta, mikä on 63 prosenttia enemmän kuin vuotta aikaisemmin.
Euroopassa Huawei on kasvanut vieläkin nopeammin, peräti 98 prosenttia. Yhtiö on pärjännyt hyvin myös Suomessa. Suomessa Huawei-kännykäiden myynnistä vastaavan Mika Engblomin mukaan erityisesti uusi Honor 7 -malli on myynyt täällä hyvin.
Huawein lukemat ovat erittäin kovia, kun ottaa huomioon, että älypuhelinten myynti kasvaa tänä vuonna yhteensä 9,3 prosenttia. Tänä vuonna Huawein älypuhelinmyynti saattaa jo kivuta yli 100 miljoonan laitteen rajan.
Kanadalainen Angéline Bilodeau ottaa vastuun Northvoltin tehtaasta Skellefteåssa sen jälkeen, kun toimitusjohtaja Mark Duchesne erosi eilen, raportoi uutistoimisto Reuters. Niin ikään kanadalainen Duchesne ehti olla Northvoltin toimitusjohtaja vain reilun vuoden ajan.
Maailmanlaajuiset puolijohdemarkkinat jatkavat vahvaa kasvuaan, mutta Eurooppa näyttää jäävän kehityksestä jälkeen. The Semiconductor Industry Association (SIA) raportoi tänään, että globaalit puolijohdemyyntiluvut saavuttivat elokuussa 2024 ennätykselliset 53,1 miljardia dollaria, mikä on 20,6 % enemmän kuin elokuussa 2023 ja 3,5 % enemmän kuin heinäkuussa 2024. Kasvu on ollut merkittävää erityisesti Amerikan markkinoilla, joissa myynti kasvoi peräti 43,9 % edellisvuodesta.
Qualcomm vahvistaa, että tietoturvatutkijat ovat löytäneet sen mobiilipiirisarjoista 0-päivähaavoittuvuuden. Aukko on listattu nimellä CVE-2024-43047 Mitren luettelossa. Se koskettaa peräti 64 eri piiirisarjaa, joiden mukana on esimerkiksi Snapdragon 8 Gen 1 -piirisarja, joka löytyy monista huippuluokan Android-älypuhelimista.
Atos-konserniin kuuluva Eviden on allekirjoittanut sopimuksen IQM Quantum Computersin kanssa. Evidenin tehtaalle Ranskan Angersiin asennetaan IQM SPark -kvanttikone. Sparkin hinnaksi on aiemmin mainittu alle miljoona euroa.
Check Point Researchin uusin raportti paljastaa venäläistaustaisen verkkorikollisryhmä Lying Pigeonin hienostuneen disinformaatiokampanjan, joka kohdistuu Moldovan tuleviin presidentinvaaleihin. Kampanja poikkeaa perinteisistä menetelmistä ja käyttää kohdennettuja disinformaatiosähköposteja esiintyäkseen EU:n virallisina toimieliminä ja Moldovan ministeriöinä.
Taiwanilainen MediaTek on lanseerannut ensimmäisen 3 nanometrin prosessissa valmsitetun älypuhelinten sovellusprosessorinsa. Dimensity 9400 -siru on samalla ensimmäinen Android-puhelimiin tuleva 3 nanometrin piiri. Apple toi sellaisen tarjolle jo vuosi sitten.
Vuosi sitten Nokia kertoi tuomalla kovaa käyttöä kestävät 5G-päätelaitteet langattomiin verkkoihin teollisissa ympäristöissä, kuten satamissa, kaivoksissa, kemianlaitoksissa ja öljynporauslautoilla. Nyt tuotevalikoimaa laajennetaan.
Eatonin uusi kriittisten sähkönjakelujärjestelmien tuotantolaitos valmistui viime talvena Kehä III:n varrelle Vantaan Tuupakkaan. Vielä maaliskuussa yhtiö arvioi rekrytoivansa kasvunsa tueksi tänä vuonna noin 70 uutta työntekijää, mutta syksyyn mennessä määrä olikin jo tuplaantunut. Yhtiön Suomen henkilöstömäärä lähentelee pian 500 työntekijää.
Irlantilainen Taoglas esittelee Austinissa Embedded World North America -näyttelyssä erikoista uutta antenniratkaisua. AntJack-nimellä myytävä FXM100 on tavalliseen RS45- eli ethernet-verkkoliitäntään istuva antennimoduuli.
Perinteisesti digitaalisten signaaliprosessorien (DSP) ohjelmistokehitys on ollut monivaiheinen prosessi: ensin kehitetään algoritmi erikoistyökalulla, sitten se mukautetaan tietylle käyttöalueelle ja lopuksi toteutetaan DSP. Cadence tarjoaa nyt työkalua, jolla suunnittelussa voidaan käyttää MathWorksin suosittuja Matlab- ja Simulink-työkaluja.
Korealaistutkijat Pohangin tiede- ja teknologiayliopistosta (POSTECH) ja Korean energiatutkimusinstituutista (KIER) ovat kehittäneet uuden kolmiulotteisen polymeerirakenteen litiummetalliakkuja varten. Sen parantaa merkittävästi litiumionien kuljetusta ja akun suorituskykyä.
On jo kaksi vuotta aikaa siitä, kun USB Promoter Group esitteli USB4-väylän 2.0-version. Sen myötä USB4-linkkien datanopeus kasvaa kaksinkertaiseksi eli 80 gigabittiin sekunnissa. Nyt markkinoille ovat tulleet ensimmäiset uutta nopeutta tukevat kaapelit.
Kyberturvallisuuden haasteet jatkuvat, kun haavoittuvuuksien määrä saavutti uuden ennätyksen vuonna 2023. FortiGuard Labsin julkaisema "2H 2023 Global Threat Landscape Report" paljastaa, että vuonna 2023 raportoitiin ennätykselliset 30 000 uutta haavoittuvuutta, mikä on 17 % enemmän kuin edellisvuonna.
Tekniikan lisensiaatti Rauli Kaksonen on kehittänyt Oulun yliopistossa menetelmän, jolla voidaan mitata IoT-laitteiden kyberturvaa. IoT-laitteesta laaditaan tietoturvakuvaus, joka voidaan varmentaa työkalujen avulla ja jolla eri osapuolet voivat todeta tietoturvan todellisen tason.
Sähköteknisten tuotteiden tukkumyynnin arvo kasvoi heinä-syyskuussa 0,4 prosenttia verrattuna vuoden takaiseen, kertoo Sähköteknisen Kaupan Liiton (STK) tuore tilasto. Kolmas vuosineljännes oli viiden laskevan vuosineljänneksen jälkeen ensimmäinen, joka näytti kasvua.
Saksalainen Kontron on esitellyt uuden 2,5 tuuman yhden kortin Pico ITX -mutoisen tietokoneen. SBC-AML/ADN-mallimerkintää totteleva uutuus tarjoaa kompaktin ja helposti kannettavan laskentaratkaisun, jossa on parannettu prosessointi- ja grafiikkateho, nopeammat tekoälyratkaisut, alhainen tehonkulutus ja alhainen viive.
Murata Manufacturing on laajentanut monikerroksisten keraamisten MLCC-kondensaattorien valikoimaansa esittelemällä tähän asti pienimmän komponentin. Uutuus on samalla maailman ensimmäinen 006003-kokoinen kondensaattori.
Oululainen Optitune Oy on allekirjoittanut toimitussopimuksen yhden maailman johtavan kannettavien tietokoneiden ja tablettien valmistajan kanssa. Sopimus koskee yli miljoonan tietokoneen ja tabletin päällystämistä Optitunen Invisible Fingerprint -nanopinnoitteella.
Infineon Technologies on julkistanut EZ-USB-sarjaan uuden ohjelmoitavan FX20-ohjaimen, joka tarjoaa ensimmäistä kertaa jopa 20 gigabitin datanopeuden USB-oheislaitteeseen. Uusi ratkaisu vastaa kasvavaan kysyntään korkean suorituskyvyn USB-laitteista erityisesti tekoälyyn, kuvankäsittelyyn ja muihin kehittyviin sovelluksiin liittyen.
Sievistä maailmalle ponnistanut elektroniikan sopimusvalmistaja Scanfil on ostanut australialaisen SRXGlobalin 23,3 miljoonalla eurolla. SRX:llä on kaksi hyvällä paikalla sijaitsevaa tehdasta Australiassa Melbournessa sekä Malesiassa Johor Bahrussa. Tehtaissa on yhteensä 8 automatisoitua SMT-linjaa ja noin 300 työntekijää.
Pitkä käyttöikä, suuri energiatiheys sekä hyvä iskun- ja värähtelynkestävyys ovat automaattitrukkien ja muiden liikkuvien robottien perusvaatimuksia. Millä kriteereillä tällöin valitaan akkukemia, -kenno ja -kotelointi?
Tekoäly ei ole enää pelkkä muotisana, vaan se muuttaa jo nyt käytännössä lähes jokaista toimialaa. Yritysjohtajat näkevät, miten tekoäly voi olla heidän seuraava menestystekijänsä. Investoinnit tekoäly teknologiaan ovat kasvussa, ja Lenovon tilaaman IDC-raportin CIO PlayBook 2024 - All About Smarter AI mukaan tekoälyinvestointien odotetaan kasvavan tänä vuonna 61 prosenttia viime vuoteen verrattuna. Mutta kuinka moni onnistuu sijoittamaan investoinnit oikeaan paikkaan organisaatiossa, kysyy Lenovon Jari Hatermaa.