Amerikkalainen CEVA on esitellyt neljännen polven DSP-arkkitehtuurin, jota se kehuu maailman tehokkaimmaksi. Mielenkiintoiseksi uudet XC-piirit tekee suomalaisvinkkelistä se, että niiden edeltäjää käytetään signaalin prosessointiin Nokian ReefShark-tukiasemapiireissä.
ReefShark on ollut viime aikoina julkisuudessa, koska Intelin ongelmat 10 nanometrin prosessissa ovat johtaneet ongelmiin ReefShark-toimituksissa. Nokia on nyt luvannut, että uusi prosessori löytyy 75 prosentista uusista AirScale-tukiasemista tämän vuoden loppuun mennessä. Tällä hetkellä osuus on noin 35 prosenttia.
Neljännen polven CEVA-XC-piirit lisäävät entisestään signaalinkäsittelyn tehoa tukiasemissa. Yhtiön mukaan DSP-piiri pystyy uusiksi suunnitellulla liukuhihnallaan 1,8 gigahertsin kellotaajuuteen, jos piirit valmistetaan 7 nanometrin prosessissa. Intelin tapauksessa 7 nanometriä on toki tällä hetkellä hypoteettinen toteutus, mutta monella muulla 7 nanometriä on jo saatu volyymeihin hyvällä saannolla.
Ensimmäinen uuteen arkkitehtuuriin perustuva prosessori on moniytiminen CEVA-XC16, jota CEVA kehuu kaikkien aikojen nopeimmaksi DSP-piiriksi. Se on suunnattu erityisesti 5G-tukiasemien kantataajuuslaskentaan sekä 5G- ja wifi-reitittimiin.
CEVAn mukaan uusi XC16 on jo suunnittelussa johtavan langattoman toimittajan kanssa seuraavan sukupolven 5G-tukiasemien ASIC-piirille. Vaikka nimiä ei mainita, kyse on Nokiasta ja toisen sukupolven ReefShark-piiristä.
Lisätietoja CEVA-XC16:sta löytyy yhtiön verkkosivuilta.
















Tria Technologies on julkaissut uuden OSM-LF-IMX95-moduulin, joka tuo tekoälylaskennan suoraan piirilevylle juotettavaan muotoon. Moduuli perustuu NXP i.MX 95 -sovellusprosessoriin ja noudattaa Open Standard Module eli OSM 1.2 -määrittelyä.
Virtaamamittaus on monissa laitteissa kriittinen mutta usein ongelmallinen toiminto. Perinteiset mekaaniset anturit kuluvat ja jäävät sokeiksi pienille virtausnopeuksille. Ultraäänitekniikkaan perustuvat valmiit moduulit tarjoavat nyt tarkan, huoltovapaan ja helposti integroitavan vaihtoehdon niin kuluttaja- kuin teollisuussovelluksiin.


