
Fujitsu on kehittänyt uuden infrapuna-anturin, joka parantaa merkittävästi valvonnan tarkkuutta puolustuksessa ja pelastustoimessa. Yhtiön mukaan kyseessä on maailman ensimmäinen yli megapikselin kaksikaistainen T2SL-anturi.
Uutuus pystyy havaitsemaan sekä keskipitkän (MWIR) että pitkän aallonpituuden (LWIR) infrapunasäteilyä samanaikaisesti. Samalla sen herkkyys riittää jopa 0,05 celsiusasteen tai sitä pienempien lämpötilaerojen erottamiseen, mikä mahdollistaa aiempaa tarkemman lämpökuvan muodostamisen.
Keskeinen parannus liittyy kykyyn mitata kahta infrapuna-aluetta yhdellä pikselillä. Tämä auttaa tunnistamaan kohteita tilanteissa, joissa yksikaistaiset anturit kärsivät taustakohinasta. Käytännössä tämä voi parantaa esimerkiksi ihmisten tai ajoneuvojen havaitsemista pitkiltä etäisyyksiltä.
Teknologia perustuu tyypin II superhilaan (T2SL), jossa puolijohdemateriaaleja kerrostetaan nanometriluokassa. Rakenteen avulla voidaan säätää tarkasti anturin herkkyyttä eri aallonpituuksille. Fujitsu kertoo kehittäneensä myös valmistus- ja liitostekniikat, joilla ratkaisu on saatu skaalattua yli miljoonan pikselin resoluutioon.
Anturin suorituskykyä voidaan hyödyntää erityisesti satelliitti- ja lentokonepohjaisissa havaintojärjestelmissä. Sovelluksia ovat esimerkiksi katastrofien varhainen arviointi, metsäpalojen havaitseminen ja ympäristön seuranta.
Teknologia on kehitetty Japanin puolustusministeriön alaisen hankinta- ja logistiikkaviraston ATLA:n tilauksesta. Fujitsu on jo toimittanut prototyyppianturin viranomaiselle.
Yhtiö aikoo hyödyntää kehitettyä valmistusteknologiaa kaupallisissa tuotteissa vuoden 2026 aikana, erityisesti valvontakameroissa.













