Tekoälyn käyttö ei voi olla promptien kirjoittamista koneelle, vaan sen pitää olla mukana niissä työkaluissa, joita käytämme koko ajan, sanoi Microsoftin kaupallisen liiketoiminnan johtaja Judson Althoff yhtiön AI Tour -tapahtumassa Helsingissä.

Althoffin mukaan generatiivisen tekoälyn ensimmäinen vaihe eli promptaaminen on jäämässä aika lyhyeksi välivaiheeksi. Tilalle tulee agenttipohjainen malli, jossa tekoäly ei enää vastaa kysymyksiin vaan tekee töitä käyttäjän puolesta.

Microsoft havainnollisti muutosta demolla uudesta Copilot Cowork -työkalusta. Kyse ei ole enää chatista, vaan taustalla toimivasta “tekoälysihteeristä”, joka hoitaa useita tehtäviä samanaikaisesti: kokoaa aineistoa, valmistelee esityksiä, kirjoittaa muistiinpanot ja seuraa työn etenemistä sivupalkissa. Lopuksi se palauttaa käyttäjälle yhteenvedon tehdyistä toimenpiteistä.

Althoffin mukaan tekoäly on jo nyt muuttanut ohjelmistokehitystä nopeammin kuin odotettiin. Microsoftilla tekoäly kirjoittaa noin 35 prosenttia kaikesta koodista, ja uusimmissa tuotteissa – kuten Coworkissa – jopa yli 80 prosenttia syntyy tekoälyn avulla. Yhtiön sisällä arvioidaan, että esimerkiksi kvanttitietokoneissa tuotteistamisen aikataulu on nopeutunut jopa viidellä vuodella tekoälyn ansiosta.

Keskeinen muutos ei kuitenkaan ole koodissa vaan käyttömallissa. Althoff korosti, että tekoälyä ei pidä rakentaa erilliseksi työkaluksi, vaan osaksi arjen työympäristöä. Tavoitteena on, että käyttäjä ei enää “käytä tekoälyä”, vaan tekoäly toimii näkymättömästi työn taustalla.

Tätä varten Microsoft on rakentanut kokonaisen AI-alustan. Sen ytimessä on niin sanottu IQ-kerros, joka yhdistää käyttäjän kontekstin, datan ja sovellukset. Work IQ hyödyntää Microsoft 365 -ympäristön tietoa käyttäjän työskentelystä, Fabric IQ tuo mukaan yrityksen datan riippumatta sen sijainnista, ja Foundry IQ määrittelee, miten tekoäly käyttää tätä dataa sovelluksissa.

Näiden päälle rakentuu agenttikerros. Microsoftin mukaan yhtiöllä on jo kymmeniä miljoonia rekisteröityjä AI-agentteja, ja sisäisessä käytössä kymmenet tuhannet kehittäjät hyödyntävät satojatuhansia agentteja viikoittain. Alimpana pinossa on Agent Factory, jossa yritykset voivat rakentaa omia agenttejaan.

Althoffin mukaan tekoäly siirtyy yksittäisistä vastauksista kohti jatkuvaa toimintaa. Samalla myös ohjelmistokehityksen rooli muuttuu. Jokainen meistä on kehittäjä eli maker, hän totesi, viitaten siihen, että tekoäly tuo sovelluslogiikan lähemmäs liiketoiminnan ja asiakkaiden tarpeita.

Promptaaminen ei katoa kokonaan, mutta se siirtyy taustalle. Käyttäjän näkökulmasta tekoäly ei enää ole keskustelukumppani, vaan työtoveri, joka hoitaa tehtäviä itsenäisesti.

Kolmen vuoden promptaamisen jälkeen tekoälyn käyttöliittymä on muuttumassa perusteellisesti. Chat-ikkunasta siirrytään agentteihin.

 

ETNtv

Watch ECF videos

Tekoälyn avulla robotteja voidaan ohjata puheella

ETN - Technical article

Generatiivisen tekoälyn vallankumous, joka tuo chatbotit asiakaspalveluun ja mahdollistaa älykaiuttimien kaltaiset laitteet, on vasta alkua. Sama teknologia, joka ymmärtää ihmisten puhetta, siirtyy nyt robotiikkaan, missä se auttaa kehittämään algoritmeja robottien liikkeiden ohjaamiseen ja politiikkojen toteuttamiseen tärkeiden tehtävien suorittamiseksi.

Lue lisää...

SOM-ratkaisut ovat lääketieteellisen elektroniikan luotettava tulevaisuus

Lääketieteellinen elektroniikka on yksi nopeimmin kasvavista teollisuudenaloista. Väestön ikääntyminen, erityisesti länsimaissa, ja terveydenhuollon teknologioiden jatkuva kehitys pitävät yllä kovaa kysyntää ja ohjaavat alan tutkimus- ja tuotekehitystä, kirjoittaa Digi Internationalin OEM-ratkaisuista Euroopassa vastaava johtaja Ronald Singh.

Lue lisää...

LATEST NEWS

NEW PRODUCTS

 

NEWSFLASH

 SPONSORS

 

Etteplan supports customers cross industries in digitalizing their business from requirement specifications to solution development and implementation. With over 30 years of experience, Etteplan has the needed expertise to develop a wide range of industrial applications, from large established companies to start-ups. We deliver complete turn-key solutions containing cross-discipline know-how.

 

CN Rood offers technical solutions in the field of testing and measurement. We aim to remain leaders in that regard. Our customers are often not looking for a product, but for a solution, and we all have the drive to work on that solution. What we love to do most is to continually work on the latest developments in the field of testing and measuring equipment. Now and in the future.

 


EBV Elektronik was founded in 1969 and is one of the leading specialists in European semiconductor distribution. This success is based on the underlying company philosophy, which was developed a long time ago and which still applies today: operational excellence, flexibility, reliability and execution – with the goal of achieving the highest degree of customer satisfaction.

 

Tria is a world leader in the design and manufacture of embedded computing for OEMs. We offer a broad range of off-the-shelf modules to fully customized systems built for our customers. With a global footprint and deep in-house expertise, we support innovators from design to delivery.

congatec is a rapidly growing technology company focusing on embedded and edge computing products and services. The high-performance computer modules are used in a wide range of applications and devices in industrial automation, medical technology, robotics, telecommunications and many other verticals.

 

Mespek was founded in 1989. Our main products are embedded electronic modules, industrial PCs with peripherals, KVM and server management products, as well as wireless solutions for IoT applications.

 

Since 1985, Digi International Inc. (Digi) has been a pioneer in wireless communication, forging the future for connected devices and responding to the needs of the people and enterprises that use them.

 

CVG Convergens is an ICT services company specialized in embedded systems, smart connected products and ICT systems and processes for SME businesses. Our mission is to help our clients, our team, and the society to improve and thrive by providing reliable and sustainable solutions, services, and products by creative and efficient application of technology.

 

BCC Solutions Oy is a Finnish company that, in addition to expert services, offers comprehensive equipment solutions for data transfer and telecommunication networks, as well as their analysis, testing and measurement. We broadly represent the industry's leading brands.

 

Acal BFi has trusted expertise in advanced electronics for 50 years. If you’re in search of a trusted technology solutions partner, your search ends here. Our extensive knowledge, cutting-edge portfolio, and worldwide capabilities are at your service to bring the future into reality.

 





ECF template