
Ylöjärveläinen Avant Power laajentaa toimintaansa akkuteknologiasta energiajärjestelmien älykkääseen ohjaukseen. Yhtiö esittelee ensi viikolla Tampereen Energiamessuilla OptiGrid Cloud -pilvipalvelun, jonka avulla yritykset voivat hyödyntää sähköliittymiensä kapasiteettia tehokkaammin ilman liittymän kasvattamista.
OptiGrid Cloud hyödyntää sähkön hintatietoja, sääennusteita ja kulutushistoriaa. Niiden perusteella palvelu ennustaa energiantarvetta ja ohjaa kiinteistön paikallista energiajärjestelmää kokonaisuutena. Esimerkiksi teollisuuskiinteistössä, logistiikkakeskuksessa tai maatilalla järjestelmä voi sovittaa yhteen aurinkosähkön tuotannon, akkuvaraston käytön ja sähkön ostamisen edullisimmille tunneille.
– Sähköverkon kapasiteetti on jo monelle yritykselle kasvun pullonkaula, eikä sähköliittymän kasvattaminen ole aina mahdollista. OptiGrid Cloud ei optimoi vain yksittäisiä energiaresursseja, vaan yrityksen paikallista energiajärjestelmää kokonaisuutena, jolloin kapasiteetista ja energiainvestoinneista saadaan enemmän irti, sanoo Avant Powerin liiketoiminnan kehitysjohtaja Mikko Kettunen.
Avant Power aloitti vuonna 2022 kehittämällä akkuja Avant-konsernin sähköisiin kuormaajiin. Nyt yhtiö pyrkii hyödyntämään kertynyttä akku- ja energiateknologiaosaamista myös konsernin ulkopuolisilla markkinoilla. OptiGrid Cloud on ensimmäinen kaupallinen vaihe yhtiön kehittämässä OptiGrid-mikroverkkojärjestelmässä, joka yhdistää pilvipalvelun, paikallisen ohjauksen ja energiainfrastruktuurin.
OptiGridin optimointitekniikkaa on tarkoitus hyödyntää myös Avant Powerin ja Kempowerin aiemmin julkistetussa yhteistyössä, jossa yhdistetään energiavarastointia ja suuritehoista sähköajoneuvojen latausta. Yhtiö hakee uudella palvelulla kasvua sekä Suomesta että kansainvälisiltä markkinoilta.
OptiGrid Cloud esitellään Tampereen Energiamessuilla keskiviikkona 21. lokakuuta. Avant Powerin osastolla ovat esillä myös yhtiön energiavarastointiratkaisut ja sähköinen Avant e727 -kuormaaja. Mukana on lisäksi yhteistyökumppani Kempower.













