ETN järjesti eilen sulautettuun tekniikkaan keskittyvän Embedded Conference Finlandin Helsingissä. Yksi tapahtuman pääpuhujista oli Etteplanin teknologiajohtaja Jaakko Ala-Paavola, jonka aiheena oli IoT-tietoturva. Hän itse toivoisi, ettei aiheesta enää tarvitsisi puhua. – Selvästikään asiat eivät ole vielä kunnossa, sillä uutisia tietoturvamurroista tulee koko ajan

Yksi ongelma on se, että kehittäjien tausta on sulautetuissa, eivätkä he tunne internetiä. Tai sitten kehittäjät tulevat internet-maailmasta, mutta heillä on hyvin vähän tietämystä IoT:n ”esineistä” eli sulautetuista laitteista.

Ala-Paavola kertoi esimerkin, joka on kuvaava. Etteplan toimitti asiakkaalleen pilottilaitteen teollisuusympäristöön. Pian asiakas palautti laitteen sanoen, ettei se enää toimi.

- Tietysti oletimme, että laitteeseen oli tullut jokin rautavika. Tutkimuksissamme selvisi, että tämä Linux-laite oli täynnä haittaohjelmia. Itse luulimme, että olimme suunnitelleet tietoturvallisen tuotteen, Ala-Paavola sanoi.

Kävi ilmi, että asiakas oli ostanut SIM-kortin liittääkseen laitteen mobiiliverkkoon. – Asiakas nimenomaisesti maksoi lisärahaa SIM-kortista, jossa oli julkinen IP-osoite ja kaikki portit auki. Lisäksi SIM-kortilla käytettiin oletussalasanaa.

- Tässä tapauksessa ei ollut kyse siitä, että asiakas ei olisi laittanut laitteensa ovia lukkoon. Enemmänkin kyse oli siitä, ettei ollut ovia lainkaan, Ala-Paavola naurahti.

Tämä oli tietysti hyvä opetus kaikille osapuolille. – Ei pidä koskaan ajatella, että joku kolmas osapuoli tekee järjestelmästäsi turvallisemman. Ne tekevät siitä aina vähemmän turvallisen. Turvallisuuden kanssa ei voi koskaan tehdä kompromisseja, Ala-Paavola evästi.

Kuluttajan kannalta kyse ei välttämättä ole valtavan fataalisista seurauksista. - Ei se haittaa, jos robotti-imuri alkaa imuroida väärään aikaan, mutta teollisissa tuotantolaitoksissa tilanne on aivan toinen.

Sulautettu maailma eroaa merkittävästi vaikkapa PC- tai palvelinympäristön kehittämisestä. PC-puolella on vain pieni joukko alustoja (Win, Mac ja Linux) ja niillä kaikilla on vakaa, toimiva päivitysmekanismi. Sulautettujen puolella tilanne on hyvin kirjava. Alustoja on paljon, eikä ohjelmiston osia yleensä voi päivittää erikseen. Tämä tarkoittaa, että usein täytyy päivittää koko ohjelmistopino.

- Tämä tarkoittaa, että sulautetun IoT-ratkaisun toimittajan täytyy pitää huolta järjestelmän ylläpidosta. Asiakkaalla ei koskaan ole ylläpitäjää, joka huolehtii ohjelmistopinon päivittämisestä.

Tästä seuraa monia asioita. Yksi tärkeimpiä on se, että vaikka laite toimitetaan täysin tietoturvallisena, vuoden tai parin päästä voi paljastua uusia haavoittuvuuksia, jotka tekevät IoT-laitteesta vähemmän ja vähemmän turvallisen. Toimittajan vastuulla on silti huolehtia siitä, että laite on turvallisen koko elinkaarensa ajan.

Ala-Paavolan keynote on katsottavissa ECF-tapahtuman Youtube-kanavalla.

ETNtv

Watch ECF videos

TekoÀlyn avulla robotteja voidaan ohjata puheella

ETN - Technical article

Generatiivisen tekoälyn vallankumous, joka tuo chatbotit asiakaspalveluun ja mahdollistaa älykaiuttimien kaltaiset laitteet, on vasta alkua. Sama teknologia, joka ymmärtää ihmisten puhetta, siirtyy nyt robotiikkaan, missä se auttaa kehittämään algoritmeja robottien liikkeiden ohjaamiseen ja politiikkojen toteuttamiseen tärkeiden tehtävien suorittamiseksi.

Lue lisÀÀ...

SOM-ratkaisut ovat lÀÀketieteellisen elektroniikan luotettava tulevaisuus

Lääketieteellinen elektroniikka on yksi nopeimmin kasvavista teollisuudenaloista. Väestön ikääntyminen, erityisesti länsimaissa, ja terveydenhuollon teknologioiden jatkuva kehitys pitävät yllä kovaa kysyntää ja ohjaavat alan tutkimus- ja tuotekehitystä, kirjoittaa Digi Internationalin OEM-ratkaisuista Euroopassa vastaava johtaja Ronald Singh.

Lue lisÀÀ...

LATEST NEWS

NEW PRODUCTS

 

NEWSFLASH

 SPONSORS

 

Etteplan supports customers cross industries in digitalizing their business from requirement specifications to solution development and implementation. With over 30 years of experience, Etteplan has the needed expertise to develop a wide range of industrial applications, from large established companies to start-ups. We deliver complete turn-key solutions containing cross-discipline know-how.

 

CN Rood offers technical solutions in the field of testing and measurement. We aim to remain leaders in that regard. Our customers are often not looking for a product, but for a solution, and we all have the drive to work on that solution. What we love to do most is to continually work on the latest developments in the field of testing and measuring equipment. Now and in the future.

 


EBV Elektronik was founded in 1969 and is one of the leading specialists in European semiconductor distribution. This success is based on the underlying company philosophy, which was developed a long time ago and which still applies today: operational excellence, flexibility, reliability and execution – with the goal of achieving the highest degree of customer satisfaction.

 

Tria is a world leader in the design and manufacture of embedded computing for OEMs. We offer a broad range of off-the-shelf modules to fully customized systems built for our customers. With a global footprint and deep in-house expertise, we support innovators from design to delivery.

congatec is a rapidly growing technology company focusing on embedded and edge computing products and services. The high-performance computer modules are used in a wide range of applications and devices in industrial automation, medical technology, robotics, telecommunications and many other verticals.

 

Mespek was founded in 1989. Our main products are embedded electronic modules, industrial PCs with peripherals, KVM and server management products, as well as wireless solutions for IoT applications.

 

Since 1985, Digi International Inc. (Digi) has been a pioneer in wireless communication, forging the future for connected devices and responding to the needs of the people and enterprises that use them.

 

CVG Convergens is an ICT services company specialized in embedded systems, smart connected products and ICT systems and processes for SME businesses. Our mission is to help our clients, our team, and the society to improve and thrive by providing reliable and sustainable solutions, services, and products by creative and efficient application of technology.

 

BCC Solutions Oy is a Finnish company that, in addition to expert services, offers comprehensive equipment solutions for data transfer and telecommunication networks, as well as their analysis, testing and measurement. We broadly represent the industry's leading brands.

 

Acal BFi has trusted expertise in advanced electronics for 50 years. If you’re in search of a trusted technology solutions partner, your search ends here. Our extensive knowledge, cutting-edge portfolio, and worldwide capabilities are at your service to bring the future into reality.

 





ECF template